Siivoatko sinä vai haetaanko ammattilainen?

Tällä viikolla ilmestyneessä Trendi-lehdessä (elokuu 2009) kirjoitti Jenni Leukumaavaara siivoojista otsikolla ”Paskaduunissa”. Teksti tuo hauskasti esiin sen, että siivoustyöstä voi nauttia, mutta muistuttaa myös siitä, että siivoojia ei erityisemmin arvosteta.

Itselläni heräsi tekstistä moniakin ajatuksia. Ensiksi tulin kateelliseksi Salla Eskeliselle, joka siivoaa Stockmannilla. ”Kalliita kodinkoneita ja lastenvaatteita pursuava neloskerros on hänen hiljainen valtakuntansa”, kerrotaan tekstissä. Millaista olisikaan, kun työtään saisi tehdä rauhassa, hiljaisuudessa. Itse olen varmaan liikaa kärsinyt oman työni meluisasta ympäristöstä.

Ihmetystä herätti, että siivoojan pitäisi olla huomaamaton ja ulkoisesti mitäänsanomaton. Siivoojalla ei saa olla piristävää tatuointia kaikkien nähtävillä, eikä kajalia ja luomiväriä saa laittaa oman mielen mukaan. Aika hullua. Kieltämättä ihmettelen muutoinkin sitä, että monissa töissä vaaditaan neutraalia ulkoista olemusta. Miksi ei saisi olla räväkkä? No, itsekin otin hiuksiin vain punaista väriä tumman sekaan, kun tiesin, että saattaa olla tulossa työhaastatteluja. Alla oleva piristeväri – joka piti poistaa – oli violetti. Olen siis massan mukana menevä pelkuri-luuseri.

Seuraavaksi tulee vaatimus: siivoojille lisää palkkaa! Trendin mukaan puhdistuspalvelualalla hankkii keskimäärin 1300 euroa kuussa. Ja sillä rahalla siivoojat tekevät kaiken sen, mille me muut nyrpistelemme nenäämme. Kuten siivoavat vessat, joihin on kuseskeltu ympäriinsä.

Olen kuullut, että jotkut ihmiset ovat niin tärkeitä omasta paikastaan työpaikan hierarkiassa, etteivät viitsi noteerata millään tavalla niitä, jotka ovat hierarkiassa alempana. Minusta se tuntuu käsittämättömältä. Itse välitän hierarkioista aika vähän. En halua erityisemmin edetä urallani: minulla on vain sellainen haave, että saisin pysyvän työn, jossa viihtyisin.

Olen huomannut, että istun kahvitauoilla helposti sellaisten työntekijöiden seuraan, joita ”ylempänä” muka olen. Eipä siellä sitten välttämättä muita itseni kanssa ”samalla tasolla” olevia istukaan. Juttelen myös mielelläni käytäviä pyyhkivien siivoojien kanssa – olisivat muuten tervetulleita samaan kahvihuoneeseen. He ovat sitä paitsi sen verran käytännönläheisiä ihmisiä, että pelastavat minut, kun pula tulee, kun haahuilen, miten pitäisi toimia esim. jonkin löytämäni ongelmajätteen kanssa. Olen myös itse niin epäsiisti, että ihailen sitä, että toiset osaavat laittaa asiat järjestykseen ja pitää pölyt poissa.

Minusta ei olisi tekemään siivoojien työtä. En varsinaisesti rakasta kemikaaleja ja olisin kauhuissani, jos joutuisin siivoamaan jonkun tuntemattoman ulosteisiin tai oksennukseen sotkeman wc:n. Minusta se, että itse olen kaikkeen tähän kykenemätön, on jo yksi pätevä syy arvostaa siivoojia.