Älä kirjoita kirjoista liian henkilökohtaisesti

Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi (?) Helsingin Sanomat katsoi aiheelliseksi kirjoittaa netin kirja-arvioista. Alaviitteenä Sirpa Pääkkönen kirjoitti otsikolla ”Villi blogiviidakko kukoistaa netissä”. Alaotsikkona oli ”Henkilökohtaisuus hämärtää blogien kirja-arvioita.”

Aivan niin rajusti Pääkkönen ei hyökkää blogikirjoittelua kohtaan kuin alusta voisi päätellä – vai hyökkääkö? Vähän haiskahtaa siltä, että kirjoittajan mielestä henkilökohtaisuus on pahasta – ellei sitä sitten hallita suvereenisti, jolloin se ”tuo kirjoittajan lähelle lukijaa” ja lukijasta tuntuu, että hän lukee ”vanhan tutun” mielipiteitä.

Pääkkönen on törmännyt myös siihen, että kaikki blogit eivät ole nerokkaita. Hänen mielestään on jopa työlästä selailla valtavaa blogitulvaa, joka sisältää niin monen tasoisia tuotoksia. Bloggarit antavat tekstiensä myös rönsytä liikaa. Ja sitten on vielä niitäkin, jotka lopettavat blogin pitämisen ja – voi hyvänen aika sentään – eivät kuitenkaan tyhjennä nettiä tuotoksistaan vaan jättävät ne edelleen poloisten ihmisten luettaviksi.

Olen sitä mieltä, että ammattikriitikon pitääkin pitää päänsä kylmänä ja arvioida teoksen vahvuuksia ja heikkouksia niin, ettei oma ”mä tykkään / en tykkää” -tunne pääse vaikuttamaan liikaa. Mutta miksi muutkin eivät voisi kertoa, mitkä kirjat ovat hyviä, mitkä eivät? Ihmisen, joka lukee ainoastaan lukemisen palosta, on aivan turha jeesustella, kuinka vaikuttava rakenne tai merkittävä teema kirjalla oli, jos kirja ei kolahda. Itse luen mieluiten juuri sellaisia kirjallisuusblogeja, joissa bloggarin omat tuntemukset tulevat esiin, joista näkee, miten kirja on koskettanut, ärsyttänyt tai mitä tahansa muuta tunteellista.

Netissä on paljon paskaa. Mitä sitten? Etsivä löytää hyvät blogit, joita kannattaa lukea. Yhtä lailla ihmiset etsivät sopivia kenkiä kenkäkaupoista, eikä useinkaan kuule valitettavan, että onpas sitä niin paljon huonoja kenkiä, voivoi, onpas maailma ihan vääränlainen. En minäkään lue huonoja blogeja – en edes läheskään kaikkia hyviä, koska niitäkin on niin valtava määrä, että on pakko valita.

Blogeja voisi muuten kiittää siitä, että uskoakseni ihmiset kirjoittavat nyt paljon enemmän kuin koskaan. Hyvä on, osa heistä kirjoittaa todella huonosti, mutta miksi huonosti ei saisi kirjoittaa. Ei sillä maailmanmaineeseen pääse, mutta kirjoittaminen voi silti tuottaa iloa. Keskimäärin kovin monien ihmisten ei ole pakko lukea laaduttomia tekstejä. Ja kuinka kukaan oppisi kirjoittamaan hyvin, jos ei kirjoittaisi mitään?

Muuten, ei Pääkköstä ehkä tarvitse ottaa niin kovin vakavasti, vaikka tässä vaahtoankin. Hän luettelee monia hyviä kirjallisuusblogeja, vaikka toisaalta ei tunnu täysin tietävän, mikä on blogi. Naisen kirjoitus alkaa nimittäin näin: ”Ihmisistä ikävimpiä ovat kirjallisuuskriitikot ja kohtuuden ystävät, kirjailija Tommi Melender lainaa vapaasti Gustave Flaubertia maaliskuussa ilmestyneessä kirjallisuusblogissaan.” Itse en puhuisi edes blogin aloittamisesta ilmestymisenä (blogiteksti puolestaan voi tietysti ilmestyä). Lisäksi Melender on aloittanut bloginsa jo vuonna 2007, joten tuo kömpelö ilmaus ei voi viitatakaan blogin aloittamiseen. Hannu Marttilasta Pääkkönen puolestaan kirjoittaa, että tämä ”jatkaa eläkkeelle siirryttyään blogien kirjoittamista” – harmi vain, että minun ymmärtääkseni Marttilalla on vain yksi blogi… Kävisikö joku siis määrittelemässä blogin käsitteen Pääkköselle ennen kuin tämä kirjoittaa nettimaailmasta seuraavan kerran?