No nyt olen sekaisin. Tokaisin miehelle yhtäkkiä ”Elämä on ilomme” enkä yhtään ymmärrä, mistä se tuli. Jäin sitä itsekin oikein kovasti hämmästelemään.
No miksi se on niin hämmästyttävää? Koska olen ennemminkin valittaja, joka ei erityisemmin koe elämäänsä ilona, vaikka kylläkin pitäisi. Angsti vaan lisääntyi, kun äsken värkkäsin työhakemusta… Tuntuu turhauttavalta yrittää kehuskella ja tyrkyttää itseään, kun useimmiten tulee kuitenkin hylätyksi.
Mutta monen asian osalta pitäisi kyllä todeta, että elämä on ilo. Esimerkiksi seuraavien puolentoista viikon aikana on odotettavissa kaikenlaista mielenkiintoista ja iloista, vaikka tuo ajanjakso alkaakin aika karusti (tästä lisää huomenna).
Olisikohan tuosta ”Elämä on ilomme” -tokaisusta motoksi? Aiemmat ajatukseni ovat olleet ennemmin sen suuntaisia kuin ”Elämä on paskamme.” Mutta olisi jo aika ihmetellä, miksi valitan elämästä, jossa käytännössä on kaikki mitä haluan, ainakin noin suunnilleen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti