Ostin True Bloodin ensimmäisen tuotantokauden dvd-boksin hieman ennen joulua, ja koska en jaksanut odottaa sen katsomista, houkuttelin miehenikin ”please please please” -taktiikalla katsomaan ensimmäisen jakson. Sitten se olikin menoa. Meillä ei ollut tosin aikaa katsoa kuin yksi jakso päivässä, ja sitten kun aikaa oli, säästelimme hieman, etteivät tuotantokauden 12 jaksoa kuluisi loppuun liian nopeasti. Nyt ne kaikki on kuitenkin katsottu, ja jos Amazon myisi toista tuotantokautta, tilaisin sen oitis, vaikkei siinä suomenkielisiä tekstejä olisikaan. Ikävä kyllä, toinen kausi ei juuri nyt ole saatavilla ainakaan britti-Amazonilla.
Pienellä Bon Tempsin paikkakunnalla Louisianassa asuva Sookie Stackhouse (Anna Paquin), nuori tarjoilija, tapaa viimein ihan oikean vampyyrin. Sitä hän on odottanutkin ja on vampyyrin astumisesta työpaikalleen paljon enemmän innoissaan kuin muut baarissa työskentelevät tai kaljaa kittaavat asiakkaat. Sookie rakastuu baariin tulleeseen vampyyriin, jonka nimi on Bill Compton (Stephen Moyer) ja joka eli ihmisenä Yhdysvaltain sisällissodan aikana.
Monet sarjan hahmot vaikuttavat ehkä ensin yksiulotteisilta, mutta vähitellen heistä paljastuu, etteivät he ole sitä. Sookien veli Jason on tosin täydellinen sekopää, joka joutuu koko ajan vaikeuksiin. Hän on ensimmäisen tuotantokauden aikana syytettynä mm. kolmesta tai neljästä murhasta ja käyttää V:tä (vampyyrinverta huumeena). Sookien ystävä Tara puolestaan vaikuttaa maailmankaikkeuden äksyimmältä asiakaspalvelijalta, mutta sympatiat menevät hänen puolelleen, kun selviää, että hänen äitinsä on toivoton alkoholisti, joka uskoo, että tarvitsee manauksen, koska hänen sisällään asuu demoni. Sookien pomo Sam Merlotte on puolestaan melko erikoinen hänkin, vaikkei se paljastukaan aivan sarjan alkujaksoissa.
Itse olen vaikuttunut siitä, kuinka sarja käsittelee suhtautumista erilaisuuteen: toiset ovat aivan lumoutuneita vampyyreista ja toiset tahtoisivat lynkata heidät. Ei ole mikään salaisuus, että tosielämästä löytyy vertailukohta nopeasti, vaikkei vampyyreita olekaan olemassa. Myös huumorin ja oikeasti vakavien asioiden käyminen käsi kädessä tekee minuun aina vaikutuksen.
Minua ihastuttaa myös se, että True Blood on häpeilemättömästi aikuisten sarja. Se ei yritä olla mitään lässyromantiikkaviihdettä edes teini-iässä oleville, vaan se on tehty aikuisille. Vampyyreissa on vaaransa (suurin osa heistä näyttää olevan lähinnä perkeleitä, vaikka Bill onkin kunnollisempi), rakkaus näytetään rakkautena ja seksin perässä juokseminen seksin perässä juoksemisena. Kaikkinensa olen ihastunut sarjan kompleksisuuteen, siihen, että mikä tahansa on mahdollista, eikä kaikki ole fantasiaa, vaikka sarja ei realistinen olekaan. Myös uskonnon vahva mukana olo kiinnostaa minua. On hyvä valinta, että tapahtumat on sijoitettu uskonnollisesti hurmoshenkiselle alueelle, jossa elää vielä voimakas voodoomainen taikausko. Hurmoshenkisyydestä ja vampyyreista saadaan sopiva sotku aikaiseksi.
”Tänä yönä viimeinkin,
rakastuin mä vampyyriin…”
Mä ehkä just ja just maltan odottaa kevääseen, kun Yle alkaa näyttää sitä. En ole mikään vampyyrifani, mutta tuon ohjelman jo pelkästään se alkutunnari on jotenkin niin vaikuttava, että sen täytyy olla hyvin tehty sarja.
VastaaPoistaNiinpä, se alkufilmi tunnareineen on jo ihan hurja. ;) Ja laatua on kyllä lupa odottaa, kun asialla on Alan Ball ja alkuperäisenä esityskanavana HBO:n kanava.
VastaaPoistaTrue Blod on todella jokaisen pisaran arvoinen. Kakkoskauden juri katsoneena en voi muuta kuin odottaa kolmosta kärsimättömänä :)
VastaaPoistaMinä odotan kiltisti maaliskuulle, tarkastan sarjan ensimmäiset 4-5 jaksoa tavallisesti telkkarista ja pistän sitten putken päälle joko DVD-boksien tai netin avulla jos sarja koukuttaa. Todennäköisesti käy näin, niin minulle kävi Supernaturalinkin kanssa.
VastaaPoistaEn vieläkään tiedä, mitä ajattelisin True Bloodista. Tunnari on loistava ja ainut biisi, jonka olen ostanut Net.Anttilasta, mutta itse sarja jäi minulle jollain tavalla vieraaksi. Eikä se johdu vampyyreistä, sillä olen nähnyt yhden jos toisenkin vampyyrisarjan ja -leffan.
VastaaPoistaSarjan suorasukainen seksi hämmensi minua, ehkä sen takia, ettei sellaista ole tapana näyttää tv-sarjoissa. Sookie on aika yksiulotteinen hahmo. Ymmärrän hänen vauhkomaisen suhtautmisen muihin ihmisiin, en minäkään haluaisi kuulla toisten ajatuksia. Mielenkiintoisimmat hahmot olivat Sam ja Sookien veli Jason, joka sittenkin oli muutakin kuin seksiaddikti.
Olen nähnyt vain ekan tuotantokauden ja ehkä katson sen uudestaan, kun se maaliskuussa alkaa. Lempisarjani True Blood ei ole - ainakaan vielä. Ehkä minun täytyy tottua siihen jotenkin.
Aimo - kaippa se on meidänkin kytättävä, että saisi tuon tokan kauden käsiinsä mahdollisimman pian.
VastaaPoistaAnzi - ihan hyvä suunnitelma. Nuo jatkuvajuoniset sarjat eivät oikein ole edukseen, jos niitä katsoo vain yhden jakson viikossa.
Päivi - Kieltämättä tuo seksin kuvaaminen poikkeaa aika paljon siitä, mitä se on monissa muissa sarjoissa. HBO:lle se ei sen sijaan ole mitenkään tavatonta ymmärtääkseni.
Minustakin on muuten ihan hauska, että Jasonista paljastuu muutakin kuin tuo seksiaddikti - saa nähdä, mitä ekan tuotantokauden jälkeen tapahtuu, sillä sen lopussa Jason oli selvästi muuttumassa, mutta luulenpa, ettei sellaiseen suuntaan, että säästyisi vieläkään ongelmilta.
Itse olen nähnyt vain yhden jakson TrueBloodia kakkoskauden keskeltä, enkä ollut ollenkaan vakuuttunut. Mutta aion kyllä katsoa sarjan pari ensimmäistä jaksoa joka tapauksessa. Tiedä vaikka se toimisikin, alusta aloittaa. :D
VastaaPoistaDead Until Dark -kirjasta tykkäsin kyllä, ja pari seuraavaa sarjan kirjaa odottaa lukemista. Mielenkiintoista kyllä, kuvauksesi sarjasta poikkeaa jonkun verrana ainakin ekan kirjan tapahtumista.
Marjis - voi tosiaan olla, että moni sarja näyttää oudolta keskeltä katsottuna. Tosin minä lumouduin kyllä True Bloodista sen verran, että luulen, että olisin jäänyt tuijottamaan sitä intensiivisesti ihan mistä kohdasta vaan. Mutta eihän se tietenkään kaikkiin kolahda, vaikka minuun kolahtikin.
VastaaPoistaHauska sinänsä kuulla, että kirja on erilainen, koska aion noita kirjoja itsekin lukea, eikä yksi yhteen -tarinaa olisi ehkä niin mielenkiintoista lukea. Toisaalta on sitten jännä tarkastella dramatisoijan ratkaisuja.
Saattaa olla, että satuin katsoman vain hiukan heikomman jakson. Eiväthän kaikki jaksot aina ole täydellisen onnistuneita. :)
VastaaPoistaMä pidän sarjoita ja leffoista, joissa työryhmä on irrottanut kässärin kunnolla kirjasta. Usein sellaiset toimivat paremmin kuin orjallisesti kirjaa noudattavat.
Marjis - joskus kuulin tai luin jonkun ehdottavan, että Harry Potterit pitäisi filmata niin, että kirjoista otetaan kaikki mukaan. Eihän se niin toimi. Filmi ja kirja ovat eri taidemuotoja ja tehtäessä elokuvaa tai tv-sarjaa on aina tehtävä tulkinta, yksi yhteen ei voikaan dramatisoida. Tosin itse kyllä - myönnetään - ainakin välillä protestoin sitä, että dramatisoinnissa on muutettu asioita, joita ei olisi tarvinnut muuttaa.
VastaaPoistaEnsimmäisiä jaksoja True Bloodeja katsoessani en ymmärtänyt ihmisten vouhotusta ja innostusta sarjasta, mutta pikkuhiljaa sarjan edetessä aloin itsekkin innostumaan :)
VastaaPoista