Ilonen talo

Joskus kauan sitten olen lukenut Kreetta Onkelin kirjan Ilonen talo, en edes muista, kuinka kauan sitten. Nyt tartuin siihen uudestaan, kun sattui olemaan hyvä tilaisuus. Lukukokemus ei varmasti ollut ainakaan vähemmän vaikuttava kuin ensimmäisellä lukukerralla.

Ilosen talon tapahtumat sijoittuvat pitkälti Luhankaan, jossa alkoholistiäiti Auri elää lastensa Ruutin ja Birgen kanssa. Ruut on tarinan alkaessa ehkä noin kahdeksanvuotias ja Birge muutaman vuoden vanhempi. Vaikka kirja on vain noin 150 sivua pitkä, Ruut ehtii sen aikana kertoa elämänsä tarinaa 15 vuoden ajalta.

Lapsen toteavan kertova tyyli on tavallaan karmeaa luettavaa, koska kertoja kertoo tunteistaankin jotenkin kylmän toteavasti. Toisiinsa sekoittuvat rakkaus äitiä kohtaan ja häpeä sekä syyllisyys ovat viiltävä yhdistelmä.

Meillä on paha olo koska emme osaa rakastaa äitiä oikealla tavalla. Meidän on etsittävä se ja sanottava se sille. On kuutamo kun kävelemme Tikkalaan sanomaan äidille, että me rakastetaan sitä. Tikkala avaa oven.
- Onko meiän äiti täällä?
- Onhan se.
- Nukkuuko se?
- Nukkuu.
- Sano sille että me rakastetaan sitä.
- Minäpä sanon.
Kun kävelemme metsäpolkua pitkin takaisin kotiin, katson taakseni. Näen, kuinka äidin paljas takapuoli tekee Tikkalan kamarin ikkunasta kakkaa kukkapenkkiin.

Jollain lailla näen Ilosen talon selviytymiskertomuksena. Ruutilla ja Birgellä on toisensa, eivätkä he hämäänny missään tilanteessa. Kun äiti nukahtaa rattiin (ja auto onneksi pysähtyy aiheuttamatta kolaria ja kuolemantapauksia), tytöt huolehtivat äidistä laittamalla turvavyön kiinni ja lähtevät kotiin, mutta kirjoittavat tuulilasiin huulipunaviestin siitä, missä ovat, ettei äiti huolestu. Luulisi toisenlaisessa kodissa kasvaneen lapsen menevän täysin toimintakyvyttömäksi tuollaisessa tilanteessa, mutta lapset, jotka ovat äidin ryyppyreissujen vuoksi olleet paljon yksin, tietävät, että aina voi keksiä ratkaisun ongelmatilanteeseen.

Äiti onnistuu tietenkin pilaamaan myös tytärtensä elämän juhlahetket. Ruutin konfirmaatiossa äiti ei ensin näytä ilmestyvän paikalle, mutta tulee sitten kirkkoon tahraisessa hameessa sen verran näkyvästi, että nolaa varmasti tyttärensä. Ruut ei tosin tiedä, miten suhtautuisi äitiin: toisaalta häntä naurattaisi kuollakseen, toisaalta hän häpeää silmät päästään.

Äidin kuolemankin Ruut kertoo lakonisesti. Surumielisyys valtaa lukijan, kun hän lukee Ruutin kuvausta hautajaisista:

Pekalla on kädessä patterimankka. Laitan sinne keltaisen kasetin jonka nauha on joistakin kohdista rypistynyt. Vesa-Matti Loiri laulaa Ruislinnun laulu korvissani. Birgen kädessä on ruiskukkia. Olemme hautausmaalla kolmistaan.
Ehkä joku muukin olisi tullut, mutta me ei niitä haluttu. Ei ne tulleet silloinkaan kun olisi oikeasti pitänyt.

Ilonen talo kannattaa ehdottomasti lukea, sillä se on ainakin minulle erilainen kirja kuin kaikki muut, jotka olen lukenut. Löysin täältä myös mielenkiintoisen Kreetta Onkelin haastattelun, joka valaisee kirjan taustoja. Haastattelu lienee vanha, mutta mitäpä tuo haittaa.