torstai 17. joulukuuta 2009

Ofelian poikakalenteri

Tiina esitteli blogissaan unelmiensa poikakalenterin ja haastoi toisetkin tekemään sellaisen tai vaihtoehtoisesti tyttökalenterin. Mikäs sen hauskempaa kuin miettiä, ketkä kelpuutetaan mukaan. Tässä tulee minun poikakalenterini. Tyttökalenteri on luvassa lähipäivinä.

TAMMIKUU



Aloitetaan ainoalla kuvalla, joka jotenkin muistuttaa oikeiden poikakalentereiden kuvia. Daniel Graig pisti pasmat riittävän sekaisin esiintyessään 007:nä, että hän ansaitsee päästä mukaan poikakalenteriini.

HELMIKUU



Olen fiksoitunut basisteihin. Helmikuulla esiintyy siis suosikkibasisteistani toinen, Marco Hietala. Kenellä olisi komeampi parta? Ei kenelläkään. Lavakarismaakaan ei monella ole sitä vertaa mitä Marcolla.

MAALISKUU



Maaliskuussa on syntymäpäiväni, joten jo maaliskuulle pitää valita paras pala: Russell Crowe, joka käy minkä näköisenä vain, mutta mieluiten Maximuksena. Kun Maximus lausuu matalalla äänellä ”I’m at the emperor’s service”, jalat menevät alta katselu- ja varsinkin kuuntelukerta toisensa jälkeen.

HUHTIKUU



Joittenkin ihmisten karisma kestää vanhetessa niin hyvin, että kymmeniä vuosia nuorempikin nainen ymmärtää, miksi papparaisesta niin vaahdotaan. Valitsin Clint Eastwoodista nykyistä nuorempaa miestä esittävän kuvan, mutta katsokaapa vaikka Gran Torino, niin huomaatte, kuinka miehen näyttelijätyö ja karisma pitävät otteessaan muutkin kuin 1940-luvulla syntyneet.

TOUKOKUU



Toukokuussa on ensimmäisen suomalaisen miehen vuoro. Juha Veijosessa on minusta aivan oma karismansa, ja hänen näyttelijäntyötään on aina mukava seurata. Tätä kuvaa katsellessa voi iloisella mielellä odotella kesää.

KESÄKUU



Olisiko Johnny Depp sopiva kesämies? Salaa suosiooni hiipineen miehen ääni on sen verran pehmeä, että jo sen perusteella hänet voidaan valita poikakalenteriin. (Vaikka kalenteria katsotaankin, ei kuunnella, tiedän kyllä.) Deppin valintaan vaikuttaa myös se iänikuinen syy: karisma.

HEINÄKUU



Jos joku löytää jostain hienommat rastat, tulkaa kertomaan. Tomi Joutsen tuli Amorphikseen sattumalta juuri silloin, kun minä hullaannuin bändiin. Miehessä on myös mikrofonityyliä – sen tietävät kaikki, jotka ovat Amorphiksen livenä nähneet.

ELOKUU



Toisena suomalaisena poikakalenteriini pääsee Kari-Pekka Toivonen, joka osaa olla hot. Siinä se selitys.

SYYSKUU



Olisiko syyskuu jo riittävän synkkä seuraavan basistin esittelyyn? Nils Ursin on minusta yksinkertaisesti äijämäinen. Kotona on hassusti käyty kovaa vääntöä siitä, onko Nils paremman näköinen pitkätukkaisena vai kaljuna. Sinänsä erikoinen keskustelu, koska mieheni ei kyllä erikoisemmin ole kiinnostunut miehistä. No, joka tapauksessa, jos Nilsin valinta yllättää, käykää katsomassa häntä livenä tai vaihtoehtoisesti voitte katsoa hänen päänheilutustaan Trio Niskalaukauksen Perunkirjoitus-dvd:ltä, jossa livemateriaalia on ehkä noin kahdeksan tuntia.

LOKAKUU



Lokakuu on niin synkkä kuukausi, ettei siihen auta kuin Viggo Mortensen.

MARRASKUU



Valitsisin Teho-osaston lastenlääkäreistä Goran Visnjicin, vaikka - ihan totta - saatan sietää George Clooneynkin, jos oikein yritän. ;-) Kuinkahan moni naiskatsoja muuten harmitteli sitä, ettei Luca Kovac ollut gynekologi?

JOULUKUU



Joulu on niin hyvä, lämmin, hellä, ettei joulukuulle kelpaa kukaan muu kuin Colin Firth. Ja jos joku nainen ei yhtään lämpene Mr. Darcylle, hän on kyllä kaiken epäromanttisuuden ruumiillistuma.

10 kommenttia:

  1. Kiva kalenteri, varsinkin Russel, Glint ja tietty Colin ;o) Hyviä valintoja !

    VastaaPoista
  2. Hihhei! Ihan kiva kalenteri tämäkin. :)
    Jotkut noista jopa kelpaisi meitsillekin.

    VastaaPoista
  3. Hauska kalenteri. Depp on syntynyt kesäkuussa ja siksi ajattelin, että muutkin pojat ovat poseeraamassa juuri syntymäkuukauttaan. Mutta ei se tainnut olla niin.

    VastaaPoista
  4. Hane - kiva, että sinullekin löytyi suosikkeja. Tämä taitaakin olla vähän sellainen jokaiselle jotain -kalenteri. ;)

    Tiina - ketkä sinä kelpuuttaisit?

    Päivi - juu ei minulla ole hajuakaan siitä, milloin kukakin on syntynyt, paitsi että Russell Crowe taitaa olla huhtikuussa...

    VastaaPoista
  5. No siis tietty Johnnyn, mutta sitten on nuo K-P Toivonen ja Aragornikin ihan kuumia. ;D
    Colin Firth on vähän siinä rajoilla, samoin kuin Juha Veijonenkin. Ehkä, ehkä ei.
    Ehdottomia ei-tyyppejä noista ei ollut kuin Bond ja Russell Crowe.

    VastaaPoista
  6. Haa, hieno valikoima kalenteriksi! Tällasista miekin tykkään :) Pitääpä mietiskellä joskus itsekin samanlainen ;-)

    Kiva myös että sinulla on monia "erikoisempia" valintoja, joita itse en olisi tullut ajatelleeksikaan. Onkin kiva nähdä uudenlaista mieskauneutta vaihteeksi!

    VastaaPoista
  7. Oi! Marco, Tomi, Viggo ja Goran kelpais tännekin! Kyllä kannatti tulla katselemaan. :)

    VastaaPoista
  8. Tässähän on jo niin hieno lista että minun ei tarvitse edes suunnitella omaa kalenteria, tämä kelpaisi seinälle.

    VastaaPoista
  9. Hyvä kalenteri tämäkin: kelpaa 2, 3, 5, 6, 7, 8, 10, 11.

    Hassua, että jollekin Nipa on hottis. Minulle hän on nuoruuden kaveri kaljatuopin ääreltä. Ja anekdootti muuten tietää kertoa, että siippani ja hän ovat pussanneet, vaikkei kumpainenkaan minun tietääkseni tunne vetoa omaan sukupuoleensa. Joko minun seurassani käy höveliksi pussaajaksi tai sitten Nilsissä on outoa taikaa. =D

    VastaaPoista