Valitut – yllättäviä paljastuksia itsenäisen Suomen historiasta

Mikä ihan oikeasti tappoi Kyösti Kallion tämän viimeisenä työpäivänä? Mikä teki Urho Kekkosesta sellaisen, että vaikutti siltä, että hän pystyi hoitamaan asioita hieman joka taholla? Miksi Tarja Halosen kissa kiehnäsi emäntänsä jaloissa aina sitä innokkaammin, mitä pahempi poliittinen tilanne oli? Kuinka tiukka paikka Sauli Niinistölle oli isännöidä Suomen 100-vuotisjuhlia viime itsenäisyyspäivänä? Niin, ja mitä tekemistä Mjölnirillä – kyllä, se on se Thorin vasara – on Suomen sisällissodan kanssa?

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, mutta useimmiten suurimmat kiinnostuksenkohteeni ovat sijoittuneet enemmän tai vähemmän kauas nykyajasta. Koska pidän spekulatiivisesta fiktiosta, novelliantologia Valitut – Suomen presidenttien salainen historia osoittautui kuitenkin varsin hauskaksi tavaksi tutustua uudempaan historiaan eli siihen, mitä Suomen satavuotisessa historiassa on tapahtunut.

Valitut-antologiassa on novelli jokaisesta Suomen tasavallan presidentistä. Jokaisella novellilla on eri kirjoittaja, mutta siitä huolimatta ajatuksena on ollut, ettei novelleiden välillä olisi ristiriitaisuuksia vaan niistä muodostuisi jollain lailla yhtenäinen kertomus Suomen itsenäisyydenajan historiasta. Tämä yhtenäisyyden vaikutelma pysyy yllättävän hyvin. Siinä auttaa se, että presidenteillä on keksitty olevan Valittujen arkisto, paikka, jonne valtion päämiehet säilövät kaikkein arkaluontoisimmat tiedot, siis sellaiset, jotka ovat salaisempia kuin Area 51.

Monia tarinoita yhdistää myös – joko kirjoittajien keskinäisestä kommunikoinnista siinnyt tai sattumalta – Stepanin koodeksin mytologiaan liittyvä kuvasto. Stepanin koodeksi on suomalaisten spefistien luoma mytologia, josta Valitut-antologiassa esiintyvät eniten hevospäiset olennot. Shimo Suntilan Kyösti Kallio -novellissa Viimeinen päivä mytologiaan liittyy uusi olio: mies, joka koostuu kuivaneista lehdistä.

Kolmas toistuva elementti novelleissa on tonttu, joka antologian ensimmäisessä novellissa (Magdalena Hain Koteja kodittomille lapsille) astuu presidentin palvelukseen. Ei voi olla sattumaa, että monessa muussakin novellissa viitataan huomaamattomaan pienikokoiseen palvelijaan, johon voi erityisen hyvin luottaa.

Jos edes kouluhistoria on jollain tapaa hallussa, pystyy kirjasta bongaamaan kaikenlaista hauskaa. Kirjoittajat ovat tietenkin valinneet novelleihinsa jokaisen presidentin virkakaudelta herkullisimpia hetkiä. Jos historiantunneilta ei ole jäänyt mitään mieleen, kirja auttaa. Jokaisen novellin keralla on nimittäin lyhyt esittely presidentistä. Harmillisesti bongasin pari virhettä kirjan historiatiedoista, mutta se ei muuta sitä, että kirjoittajat ovat kunnioitettavasti käyttäneet aikaa siihen, että ovat perehtyneet presidenttiin, josta kirjoittavat. Mieleen palautuvat niin Mäntsälän kapina ja Adolf Hitlerin vierailu Suomessa kuin C.G. E. Mannerheimin matkat kaukana idässä.

Presidenttiemme merkittävien spefitekojen rinnalla kirjasta löytyy monta – todellista – kiintoisaa yksityiskohtaa. Ette ehkä tienneet, että Lauri Relanderin kynästä on lähtöisin kaninhoito-opas tai että Risto Ryti sai brittiläisen Viktorian ritarikunnan komentajamerkin.

Presidenttien puolisotkin pääsevät joissan novelleissa merkittävään rooliin, parissa jopa näkökulmahenkilöiksi. Pasi Karppasen novellissa Tulkoon tuhon airuet kuljetaan Gerda Rytin ja tämän mielikuvitusystävä Amandan mukana lapsuudesta asti. Nuorena maailmalla matkatessaan tuleva presidentin vaimo ottaa osaa spiritistiseen istuntoon, jonka hän onnistuu sotkemaan ja jonka vuoksi hän joutuu loppuelämänsä kantamaan melkoista taakkaa.

Urho Kekkonen on varmasti Suomen presidenteistä legendaarisin, ja Vesa Sisätön Kekkos-novelli Operaatio Mannerheimin Pahkahuone on paikoin hillitön kuvaus miehestä, jolla on eräänlainen supersankarikyky. Nobelistipresidenttimme Martti Ahtisaari esitetään Heikki Nevalan novellissa Muutoksen aika tietenkin rauhanneuvottelijana, mutta ristiriitojen oikomiseksi tarvitaan tällä kertaa tavallista järeämpiä, sanoisin jopa yliluonnollisia keinoja. Kirja päättyy Katri Alatalon novelliin Sauli Niinistöstä, joka isännöi satavuotisen Suomen ja kalevalalaisen kansamme itsenäisyyspäivävastaanottoa Presidentinlinnassa. Osoittautuu, että Valittujen arkistoa voi käyttää muuhunkin kuin arkaluontoisten papereiden säilyttämiseen.

Valitut-antologiaa voi suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Suomen historiasta ja spekulatiivisesta fiktiosta. Toinenkin näistä kiinnostuksenkohteista riittää, jos pystyy hieman venyttämään itseään mukavuusalueensa ulkopuolelle. Erityisesti Stepanin koodeksista pitävien tämä on tietenkin luettava: ei uskoisi, kuinka monissa Suomen historian merkittävissä hetkissä tuo kirottu kirja on ollut vaikuttamassa tapahtumiin.