Yksi pilleri, toinen pilleri, kolmas pilleri…

Sain juuri viiden päivän lääkekuurin päätökseen. Olen huomannut, että kaikenlaisten pillereiden nieleminen turhauttaa, vaikka tuo lääkekuuri aika pakollinen olikin. Minulla on lisäksi pari lääkevalmistetta, jotka on otettava joka päivä. En ajattele, että olisin niistä riippuvainen, koska ne eivät ole riippuvuutta aiheuttavia tuotteita. On kuitenkin vaikea sanoa, onko minulla paljoa muitakaan vaihtoehtoja kuin käyttää niitä – saanko esimerkiksi toivottoman määrän allergiaoireita, jos luovun allergialääkkeestä?

Image käsitteli numerossaan 6-7/2009 sitä, kuinka lääkkeitä käytetään yhä enemmän huumeina. Nyt ilmestyneessä uudessa numerossa (8/2009) on lääkeriippuvaisen anonyymi kirjoitus. Se jotenkin herätti, vaikka oma lääkearsenaalini onkin – onneksi – hyvin erilainen kuin kirjoittajan. Olen tiennyt, että lääkkeitä määrätään varmasti osassa tapauksista liian kevein perustein, mutta kyllä pysäytti, kun luin anonyymin sairaskertomusta:

”Kävin Pirjon [psykiatri] vastaanotolla 20-vuotiaana tuttavani kehotuksesta. Kerroin alakulosta ja ihmissuhdeongelmista. Puhuin elämästäni, joka oli suuntaa vailla, niin kuin monen 20-vuotiaan elämä.

Vartin kuunneltuaan Pirjo kirjoitti masennusdiagnoosin ja osoitti ratkaisun ongelmiini. Sain reseptin mielialalääkkeisiin, psykoosilääkkeisiin, nukahtamislääkkeisiin ja rauhoittaviin lääkkeisiin.”

Huhhuh! Kuinka joku – edes ammatti-ihminen – pystyy arvioimaan vartissa, että potilas tarvitsee noin monta erilaista lääkettä? Ei mitenkään. Potilaan täytyy olla aika kova luu, että alkaa tosissaan väittää lääkärin auktoriteettia vastaan ja kyseenalaistaa hänen toimensa sanoen, että hän ei tiedä, mitä resepteihinsä kirjoittaa.

Anonyymin kirjoittajan kohdalla täytyy tosin todeta, että saattoi hän iloinenkin noista lääkemääräyksistä olla, sillä hän oli jo teininä ostanut katukaupasta lääkkeitä huumeikseen. En kuitenkaan usko, että paatunutkaan narkomaani yrittäisi ensimmäisellä käynnillä huijata lääkäriltä neljää erilaista lääkettä. Eiköhän lääkäri ole yksinkertaisesti itse keksinyt, että hänen allekirjoittamillaan paperilapuilla saadaan potilaan elämä muka kuntoon. Ylilyönti mikä ylilyönti, ja lisäksi vielä pahempi tapaus, koska lääkkeet menivät henkilölle, jolla oli ollut aiemmin tarmoa etsiä samaisia tuotteita laittomasti – väärinkäyttö oli aika ilmeistä.

Imagen artikkeli kertoo lisäksi seuraavaa: ”Psykoosi-, neuroosi- ja unilääkkeistä maksettiin viime vuonna Kela-korvauksia 549 564 henkilölle. Masennuslääkkeitä korvattiin 408 513:lle.” Toinen huhhuh! Voiko Suomessa todella olla noin paljon ihmisiä, joiden mielenterveys vaatii lääkehoitoa?

Uskon, että ei. Olen läheltä nähnyt, että masennuslääkkeet voivat auttaa ihmistä paljon, joten en sano, ettei niitä pitäisi missään tilanteessa määrätä, mutta ei kai meistä noin moni ole niin masentunut, että tarvitsee lääkkeitä? Ikävä kyllä vaatisi paljon enemmän verovaroja, jos hoidon pääpaino olisi terapiakeskusteluissa. Siksi niillekin, jotka virkoaisivat keskusteluilla, kirjoitetaan lääkemääräys. On vaikea sanoa myös sitä, kuinka monet syövät esimerkiksi mielialalääkkeitä pidempään kuin on tarpeen.

Entäs muut kuin mielenterveyttä hoitavat lääkkeet? Kuinka paljon niitä määrätään turhaan? Itse olen joskus nuorempana yrittänyt sönköttää lääkärille, etten halua e-pillereitä, koska silloin ei ollut ehkäisytarvetta. Lääkäri ei kuitenkaan välittänyt puheistani – hänen mielestään kuukautisteni epäsäännöllisyys piti hoitaa lääkkeillä. Olin sen verran nuori, etten uskaltanut tehdä omia johtopäätöksiäni. Eihän epäsäännöllisiä kuukautisia olisi tarvinnut hoitaa millään. Kiusalliset ne ovat, mutta jos sen kestää, ei niistä mitään terveydellistä haittaa tietääkseni ole.

Olen kaikesta huolimatta länsimaisen lääketieteen kannattaja, en osaa oikein hakea apua muustakaan, jos sairastun, tarvitsen ehkäisyä tms. Mutta silti minua pelottaa, kuinka monta pilleriä joudun joka päivä syömään, kun tulen vanhaksi – kuinka monta pilleriä joudun nielemään koko elämäni aikana? Ja uskon, että mielessä pyörii kysymys: kuinka monta pilleriä olisin voinut jättää ottamatta ja voida silti aivan hyvin?