Vaadimme persoonallisia ruumisarkkuja

Ihmiset ovat yksilöitä, mutta hautapaikat eivät. Tätä vastaan olen jo pitkään protestoinut. Haluan, että oma hautani on aikanaan minun näköiseni. Nyt olisi mahdollista saada myös itsensä näköinen arkku, ainakin jos asuu Iisalmessa. Siellä kansalaisopisto nimittäin järjestää kurssin, jolla valmistetaan ruumisarkku. Asiaa ihmetellään Iltalehdessä.

Harvinaisuus tuollainen kurssi varmasti on, mutta onko muuta syytä nostaa sitä otsikoihin? Kun Kuusamossa oli tarjolla arkunrakennuskurssi, vastaanotto oli ollut paheksuva. Iisalmelaiset ovat puolestaan suhtautuneet asiaan huumorilla, ainakin Iltalehden jutun mukaan. En oikein ymmärrä kumpaakaan. Huumori voi tietenkin olla selviytymiskeino, kun on kyse vaikeasta asiasta, mutta tuskinpa kurssia on huumorimielessä kansalaisopiston ohjelmaan otettu. Paheksumista en puolestaan ymmärrä siksi, etten todellakaan usko sitä, että kukaan menisi pilkallaan arkkua rakentamaan, enkä myöskään sitä, että kurssille lähtisivät tasapainottomat itsemurhaa tai toisten murhaa hautovat ihmiset tai ne, jotka toivovat jonkun kuolemaa.

Eikö olisi hienoa tulla haudatuksi itse tehdyssä arkussa, joka on myös maalattu omalla tyylillä? Harmillista tietysti on, että päästessään käyttöön hieno käsin tehty arkku lopulta maatuu.

On ihan aiheellista puhua siitä, että nykyään on vieraannuttu kuolemasta luvattoman paljon. En väitä, että jokaisen pitäisi nähdä kuolemaa koko ajan ympärillään, mutta ei kuolemassa useimmiten mitään luonnotontakaan ole. Osa meistä kuolee vanhuuteen ja osa meistä kuolee nuorempana tai vanhempana esimerkiksi raskaisiin sairauksiin, ikävä kyllä. Kuolema tulee jollain tavalla aikanaan, ja – latteasti sanottuna – se vain kuuluu jokaisen elämään. Silti yritämme leikkiä, että voisimme elää elämän niin, ettei meidän tarvitse olla missään tekemisissä kuoleman kanssa.

Oman arkun rakentaminen voi olla jopa lohdullista – ainakin tietää, mihin joutuu kuoltuaan. Kun tekee itse kauniin arkun, voi se tuoda lähemmäksi sen ajatuksen, ettei kuolemaa tarvitse pelätä ja että sen jälkeen on levollista olla. Lisäksi arkun persoonallisuus vahvistaisi sitä, että todella on yksilö, myös sitten kun on kuollut.

Niin, Suomessa arkut ja hautapaikat ovat usein surullisen yhdennäköisiä. Itse en itse asiassa osaa sanoa, haluaisinko tulla tuhkatuksi vai haudatuksi perinteisemmin. Haluaisin kuitenkin, että haudallani olisi jotain herkkää minusta muistuttavaa, esimerkiksi pieni veistos, joka olisi tehty vain minua varten. Lisäksi kukat saisivat olla minun värisiäni eli vaihdellen eri värisiä, sillä pidän niin monista väreistä. Joskus tumma punainen miellyttää, joskus keltainen tekee mielen hyväksi. Kun kukat eivät olisi aina samanlaiset, olisi haudassa makaajallakin vaihtelua.