perjantai 18. syyskuuta 2009

Ujo shoppailija

Sokos oli eilen sekaisin. Olivat avanneet uuden osaston, ja kaikki tavarat olivat hujan hajan, halleissa oli tyhjää, tyhjää… Ehkä tavarataloa ei ole mahdollista pitää suljettuna niin kauan, että kauppa saataisiin järjestettyä kauniiksi, mutta melkoista oli käppelehtiä tuollaisessakin kaupassa.

Ovensuussa oli kyltti, jossa käskettiin kysymään rohkeasti apua, jos jotain etsittyä ei löydy. Niin, rohkeasti. Suomalainen on ujo kysymään. Olisi vaikea kuvitella, että esimerkiksi Italiassa kehotettaisiin ihmisiä avaamaan rohkeasti suunsa.

Itse olen aika perinteinen suomalainen tässä asiassa, vaikka olenkin rohkaistunut iän myötä. Eilen en kuitenkaan viitsinyt kysyä Sokoksella mitään, koska koko paikka oli sen verran keskeneräisen näköinen, että varmasti ehdin hoitaa pienen asiani muuallakin ja myöhemmin – olihan myyjillä varmasti tärkeämpääkin tekemistä kuin kaivella jostain minulle esiin pokkareita. Huomasin kuitenkin, että takana oli myös ujous kysyä.

Minussa asuu siis näköjään se sama tyttö, joka ei kysynyt koulutunneilla, koska pelkäsi, että kysymys on tyhmä. Se tyttö, joka kysyi kysymyksensä hiljaa vieruskaverilta, joka sitten uskalsi kysyä opettajalta. Se tyttö, joka oli salaa onnellinen siitä, että opettaja kehui kysymystä hyväksi.

Mutta eihän kaupassa tarvitse hävetä kysymistä. Jos kysyn jotain, saatan jopa ostaa jotain, ja se tuo kaupalle rahaa. Joissain tapauksissa katson kyllä, että jos kauppa ei ole laittanut esimerkiksi uutuus-dvd:tä näkyville riittävän hyvin, voin ostaa sen mielenosoituksellisesti toisesta kaupasta.

Huomaan olevani ilmeisen ujo ilmaisemaan, mitä haluan ostaa. Joskus kun myyjät tulevat kysymään, voivatko auttaa, sanon vain katselevani, vaikka olisin etsimässä tiettyä tuotetta. Kuvittelen, että on jotenkin vaikeaa sanoa, ettei haluakaan ostaa, jos ensin on pyytänyt myyjää näyttämään tuotteen. En halua seisoa vaikkapa kirjakaupassa myyjän edessä kädessäni uutuuskirja, jota halusin katsoa mutta jota en sitten haluakaan sen kalliin hinnan vuoksi kuitenkaan ostaa – kirjojen kohdalla tosin harvoin pystyn vastustamaan kiusausta.

Olen myös huono menemään pikkukauppoihin vain katselemaan, vaikka rakastan pikkukauppoja, jotka ovat täynnä persoonallisia esineitä. Jotenkin tuntuu, että kaupasta on pakko ostaa jotain, jos ensin pällistelee ja hypistelee tavaroita kaupan omistajan valvovien silmien alla.

Ehkä Sokoksen ”Kysy rohkeasti” -kehotus olikin siis minulle omiaan, vaikka ensin olinkin hieman ylimielinen ja ajattelin ehkä, ettei aikuisia nyt pitäisi kehottaa rohkeuteen – että meidän pitäisi ilman muuta uskaltaa kysyä, jos kysyttävää on. Kysy ja katsele siis rohkeasti!

5 kommenttia:

  1. On jännä, miten usein sitä tulee pahoiteltua olemassaoloaan, kun kysyy jotain kaupassa, asiakaspalvelijalta. Lause alkaa usein anteeksipyynnöllä. "Anteeksi, missä on suodatinpussit." Vaikka itse teen näin jatkvasti, ihmettelen tapaa. Miksi pitää pyytää anteeksi?

    VastaaPoista
  2. Aimo: Koska se on kohteliasta. Olisi aika tylyä täräyttää vain "Missä on suodatinpussit?" Ihan samalla tavalla englanniksi sanotaan Excuse me, ruotsiksi Ursäkta, ranskaksi Pardon, jne.

    Ei se asiakaspalvelija ole siellä itsestäänselvyytenä paikalla, kyllä hänellekin pitää osoittaa huomaavaisuutta ja perus-kohteliaisuutta.

    VastaaPoista
  3. Juu, tuo anteeksi pyytäminen on tietenkin kaupassa neuvoa kysyessä kohteliasta, mutta sinänsä erikoista. Tuo anteeksi-sana on vähän outo tuossa yhteydessä. Pyydetäänkö siinä anteeksi, että kysytään vai sitä että häiritään, vaikka asiakaspalvelu on myyjän työtä. Ehkä olisi kätevämpi, jos meillä olisi suomen kielessä jokin oma anteeksi-sana tuollaisiin tilanteisiin. On jotenkin hämäävää, kun käytetään samaa sanaa kuin silloin kun on loukattu toista. Vrt. englannin excuse me vs. I'm sorry.

    VastaaPoista
  4. Heh. Minä kerran Sokoksella uskaltauduin rohkeasti kysymään, mitä yksi ns. lahjapakkaus piti sisällään. Pakkauksen päällä ei ollut selostetta eikä sen sisään kunnolla nähnyt, kyseessä oli siis jotain pesuaineita tms. No, myyjä repi sen pakkauksen auki, esitteli tuotteet ja sen jälkeen mitään kysymättä otti hinnan minulta, koska avattu pakkaushan on ostopäätös. Olin tyrmistynyt, mutta silloin vielä niin nuori, etten uskaltanut sanoa vastaankaan, vaan maksoin kiltisti tuotteista, joita en edes olisi halunnut.
    Sen jälkeen en ole Sokoksella uskaltanut kysyä enää mitään. ;D

    VastaaPoista
  5. Tiina - aika erikoinen tulkinta tuolta myyjältä, että ostopäätös syntyy, jos hän avaa paketin...

    VastaaPoista