Ostimme miehen kanssa 12 lippua Rammsteinin helmikuiselle keikalle. Minä ostin kuusi lippua R-kioskilta ja mies sai omat kuusi lippuaan netistä. Ostorajoituksen vuoksi enempää ei olisi saanutkaan ostaa. Olemme päivän mittaan kovasti kiitelleet onneamme, että saimme liput – ostosrumba oli ollut taas melkoinen.
Taktiikkamme oli seuraava: mitä useammasta paikasta yrittää, sitä varmempi tulos. Meidän lisäksemme veljeni oli vielä jonottamassa Lippupisteen myyntipisteessä. Hän oli paikalla jonottamassa yli kaksi tuntia ennen lipunmyynnin alkua, mutta ei loppujen lopuksi saanut ostettua yhtään lippua.
Nyt olemme kovasti miettineet, mikä olisi oikeudenmukaisinta toimintaa, kun myydään lippuja keikoille, joille haluaa huomattavasti isompi määrä ihmisiä kuin mitä keikkapaikalle mahtuu. Yksi vaihtoehto olisi yksinkertaisesti, että lippuja myytäisiin vain paikoissa, joissa voi fyysisesti jonottaa. Silloin ne, jotka eniten lippuja haluavat, tulisivat ensimmäisinä jonoon – vaikka viisi päivää etukäteen – ja saisivat lippunsa. Tämä olisi tietysti epäreilua niitä kohtaan, jotka asuvat kaukana myyntipisteistä.
Mieheni ehdotti, että liput voitaisiin huutokaupata aivan alunperinkin (kuten trokarit tekevät, kun ensin ostavat lippuja, joiden käyttäjistä ei ole tietoakaan). Tämä olisi tietyssä mielessä reilua, mutta itse en kannata ideaa, koska ei raha saa ratkaista kaikkea (en muuten usko, että miehenikään on sitä mieltä). Ei ole oikein, jos vain ökyrikkailla on varaa käydä suosituimmilla keikoilla. Toisaalta huutokauppaaminen pudottaisi taatusti pois aika monet niistä, jotka katsovat, että joillekin keikoille on vain pakko päästä näyttäytymään. Jos näyttäytyminen Rammsteinin keikalla maksaisi vaikkapa 300 euroa, joku voisi keksiä, että onkin hauskempaa mennä näyttäytymään jonnekin muualle, ja lipun saisi joku, joka oikeasti haluaa nähdä juuri tämän bändin.
Toinen mieheni ehdotus oli, että liput arvottaisiin halukkaiden kesken. Sekin tuntuu jotenkin reilummalta kuin käsittämätön tuuripeli ja tietotekniikkaa vastaan taistelu netissä. Arpomisen satunnaisuudesta on vaikea pitää, mutta mitä muuta kuin satunnaisuutta on nykyinen nettimyyntikään.
Lipputrokareista valitettiin taas kovasti. En todellakaan pidä heidän toimintaansa eettisenä. En kuitenkaan usko, että ongelmat lippujen myynnissä johtuvat varsinaisesti trokareista: he ostavat kuitenkin vain olemattoman osan lipuista (vaikka tietenkin se on pois tosifaneilta, en kiistä). Perusongelma on se, että joillekin keikoille yksinkertaisesti haluaa useampi ihminen kuin mitä lippuja on tarjolla. Sitä voisi myös miettiä, kuinka tarpeellista on myydä lippuja firmoille.
Niin, entäs ne 12 lippua, jotka ostimme? Jokaiselle niistä on käyttäjä: keikalle ovat lähdössä mm. veljeni, joka saa kerrankin olla onnellinen siitä, että hänen siskollaan kävi tuuri, mieheni sisar ja veli sekä joukko erinäisiä ystäviä. Trokaajia emme siis ole, vaan ihmisiä, jotka tekivät lähipiirilleen palveluksen. Ja onnellisia – kävipä kerrankin aivan uskomaton tuuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti