Haarautuvan rakkauden talo

Kävin lauantaina pitkästä aikaa katsomassa suomalaisen elokuvan elokuvateatterissa. Ja olipa virkistävää nähdä elokuva, joka todella perustui näyttelijätyöhön ja jossa päähenkilöt olivat tavallisia ihmisiä, eivätkä ylikauniita ja -laihoja kaksikymppisiä. Juonenkäänteet eivät kuitenkaan kaikilta osin olleet aivan tavallisten ihmisten elämästä.

Kyseessä oli Mika Kaurismäen ohjaama Haarautuvan rakkauden talo, joka kertoo Tuulasta (Elina Knihtilä) ja Juhanista (Hannu-Pekka Björkman), jotka ovat tehneet eropäätöksen kymmenen avioliittovuoden jälkeen ja jotka yrittävät asua samassa talossa, kunnes asumisasiat saadaan järjestykseen.



Juhanin ja Tuulan sopimien käyttäytymissääntöjen kohta ”Uusia ihmisiä ei tuoda kotiin” kariutuu kättelyssä, kun Juhanin ystävä Pekka (Tommi Eronen) vie Juhanin baariin ja pistää tämän iskemään naisen. Juhani vie naisen kotiin, vaikka muuta on sovittu. Tästä alkaa mustasukkaisuuden kilpavarustelu, joka huipentuu siihen, että Juhani ostaa naisen nimeltä Nina (Anna Easteden) esittämään tyttöystäväänsä. Ostaminen käy kätevästi, sillä Juhanin velipuoli Wolffi (Antti Reini) on parittaja. Ninaa puolestaan epäillään murhasta ja suuren rahamäärän anastamisesta. Sotku, jossa eroava aviopari yrittää kiusata toisiaan, rikolliset jahdata Ninaa ja poliisit rikollisia, on melkoinen.

Elokuva saa nauramaan ääneen ja toisaalta se repii aika syvältä. Nämä tunteet ovat mielestäni sopivasti tasapainossa. Olen vakuuttunut sekä Elina Knihtilän että Hannu-Pekka Björkmanin näyttelijäsuorituksista. Knihtilä on täydellinen itsestään hieman enemmän kuin pitäisi kuvitteleva nainen, joka ajattelee olevansa parempi kuin hieman vatsaa kasvattanut aviomies. Björkman taas on loistava miehenä, joka on hieman epävarma ja kömpelö ja jonka on useinkin vaikea puhua asioista ennen kuin hermostuu.

Sivuosan esittäjistä jäi mieleen Irina Björklund, jota ei ollut tunnistaa Irina Björklundiksi. Hän esittää Marjutia, Tuulan parasta ystävää, joka juo koko ajan viiniä ja on sen mukaisesti koko ajan kännissä. Marjut on ylilyövine kampauksineen herkullinen hahmo. Outoa on, että Pekka iskee silmänsä Marjutiin. Mutta hauskasti ylilyövä juonenkulku sekin on.



Pitäisi tarttua myös Petri Karran romaaniin, johon elokuva perustuu. Olisi mielenkiintoista nähdä, millainen kieli poskessa -huumorin ja raastavan avioerotuskan yhdistelmä kirja on. Myös kirjan loppuratkaisu olisi mielenkiintoista tietää. Elokuva loppuu viitteenomaisesti, mutta silti katsojalle tulee hyvin selväksi, kuinka Tuula ja Juhani elämäänsä jatkavat.