Murhia mistelin alla vai miten se meni?

Sopivan kepeää luettavaa puolikuolleelle joululomalaiselle – juuri sellaista ovat P.D. Jamesin Mistelimurha ja muita kertomuksia -kirjan neljä tarinaa. Pikkuruinen kirja – vain 124 sivua – antaa aivoille lepoa: tarinat esittelevät ensin rikoksen ja sitten lukijalle kerrotaan hellävaraisesti, kuka murhan teki ja miksi. Kolme tarinoista liittyy joulunaikaan, joten ne ovat siksikin sopivaa luettavaa juuri tähän aikaan vuodesta.

Ensimmäinen tarina on nimeltään Mistelimurha nähtävästi huvin vuoksi – tai joulun. Mistelin alla ei suudella eikä tehdä paljon muutakaan. Mutta murha tapahtuu, tai itse asiassa tarinassa muistellaan vanhaa murhaa, jota novellin kertoja oli todistamassa aikanaan viettäessään joulua isoäitinsä luona. Kaikki joulua viettämään tulleet eivät selviä juhlista hengissä, vaan yksi heistä löydetään kirjastosta kallo murskattuna. Toisessa tarinassa Hyvin tavallinen murha näkökulmahenkilöllä on henkisenä taakkanaan se, että hän tietää erään nuoren miehen olevan syytön murhaan mutta suojellakseen omaa pikkutuhmaa salaisuuttaan hän vaikenee asiasta.

Kahdessa jäljellä olevassa tarinassa on mukana Adam Dalgliesh, komisario, josta P.D. James on kirjoittanut kokonaisen sarjan dekkareita. Tarinassa Boxdalen perintö Dalgliesh kaivelee vanhaa murhaa, josta tekijä on joidenkin mielestä mitä ilmeisimmin päässyt kuin koira veräjästä, vaikka onkin ollut teosta syytettynä. Joulun kaksitoista johtolankaa -tarinassa Dalgliesh joutuu puolestaan ajomatkallaan pysäytetyksi, ja matka vie taloon, jossa on juuri tehty itsemurha. Kuinka ollakaan, tästä itsemurhasta löytyy paljonkin epäiltävää, novellin nimen mukaisesti siinä on kokonaista 12 arveluttavaa kohtaa. Niin, ja toki novellin nimessä viitataan Twelve Days of Christmas -joululauluun. 

Murhanovelli ei varmasti ole helppo laji. Jo tämän pienen kirjan esipuheessa P.D. James intoilee tekstilajin asettamista haasteista. Jos ei uskottavan ja yllätyksellisen murhatarinan rakentaminen romaanimittaan ole helppoa, niin novellissa vasta saakin olla tarkkana. Näissä tarinoissa on onnistuttu varsin mainiosti.

Mistelimurha ja muita kertomuksia -kirjan tarinoissa on sen verran herkulliset alkuasetelmat, että lukijan on pakko saada tietää, mihin tarina päättyy. Henkilöhahmoista parhaiten mieleen jää ehkä Ernest Gabriel, Hyvin tavallinen murha -tarinan päähenkilö, joka on aika säälittävä luuseri. Hän tuntee suurta ylemmyydentuntoa siitä, että hänen hallussaan on tieto, jolla voisi pelastaa ihmishengen. Hän tuntee itsensä voimakkaaksi tästä syystä mutta perustelee pelkurimaisesti itselleen sen, että voi pysyä vaiti.

Arvoitukset ratkeavat novelleissa toki nopeasti. Mutta se ei haittaa, koska lukija saa yllätyksensä ja yleensä se vielä oikeasti yllättää. Tosin yhdessä tarinassa jää mielikuva, että lukijaa viedään hieman epäreilusti harhaan, jotta yllätys saadaan sitten tiputettua niskaan oikein korkealta. Mutta myönnän, että vain selailin novellia selvittääkseni, onko näin, ja parempi olisi ollut lukea koko tarina uudelleen.
P.D. James ei ole minulle ennestään tuttu muutoin kuin nimenä. Voisin kuvitella lukevani lisääkin hänen tekstejään, ainakin silloin, kun kaipaan jotain, jonka perimässä kaikuu Agatha Christie. Sillä jokainen kirjailija, joka murhaa tarinoidensa uhrit myrkyttämällä, saa minulta pisteet. Arsenikista saa P.D. Jameskin vielä ylimääräisen lisäpisteen.