Ennakkoluuloisesta asenteestani huolimatta lähdin perehtymään Stephenie Meyerin Houkutus-sarjan (vai onko se Suomessakin niin vääntynyt Twilightiksi, ettei kukaan enää muista tuota Houkutusta?) ensimmäiseen osaan Houkutus. Minusta se, että kirjasta on tullut ilmiö, on aivan riittävä syy lukea teos, sillä sittenpähän voi muodostaa siitä ihan oikeasti perustellun mielipiteensä. Samalla napsautan ensimmäisen osuman tuohon Read the Book, See the Movie -haasteeseen. Sen osalta aion menetellä jatkossakin niin, että luen kirjan ensin ja kirjoitan ajatukseni kirjasta ennen kuin katson elokuvan. Elokuvan katsottuani kirjoitan siitä ja lopuksi julkaisen molemmat tekstit samassa postauksessa. Houkutus kirjana
Houkutus alkaa siitä, kun Bella, lukioikäinen tyttö muuttaa isänsä luo Forks-nimiseen pikkukaupunkiin. Pian hänen elämänsä täyttää vampyyri Edward, josta hän ei saa silmiään irti. Lopulta rakkaus ajaa Bellan hengenvaaraan, mutta Edvard tietenkin pelastaa hänet. Teoksessa on 500 sivua, mutta sen juoni on oikeastaan selostettu näillä muutamalla virkkeellä.
Jos olisin yläkouluikäinen tyttö, kuola voisi valua suustani lukiessani Houkutusta. Kirjassa mainitaan lukemattomia kertoja, kuinka ihqu (ei ole varmaan kaukana, että suomennoksessa todella käytettäisiin tuota sanaa) vampyyri Edward on, kuinka kaunis ja täydellinen hän on (vaikka ainakin minusta hänessä on itse asiassa ärsyttäviä piirteitä, joten miten hän siis voisi olla täydellinen kenenkään muun kuin täydellisesti lätkässä olevan Bellan mielestä). Aikuinen lukija lukee kirjaa helposti ahmien kuin teini-ikäinen, mutta ainakin minulle tuli välillä vaivaannuttava olo, enkä nyt tarkoita sellaista huippuunsa hiotusta eroottisesta jännityksestä johtuvaa kivaa vaivaantumista kuin vaikkapa True Bloodin kanssa. Oman vaivaantumisasteenne voitte testata seuraavasta sitaatista:
Samassa Edward kääntyi kopea hymy huulillaan, ja minä olin henkäistä ääneen. Hänen hihaton valkoinen paitansa oli rinnasta auki, niin että sileä valkoinen iho näkyi paljaana kaulasta aina marmorinvalkeaan rintakehään, jonka täydelliset lihakset eivät jääneet enää arvailujen varaan.
Melkoista Harlequin-romantiikkaa… Hyvä kun pystyin naputtelemaan tuon…
Houkutus on melkoisen sisäsiisti vampyyritarinaksi, jopa niin sisäsiisti, ettei siinä kertaakaan mainita torahammas-sanaa. En tosin tiedä, onko tämä suomentajan valinta vai onko todella niin, ettei Meyerkään käytä sanaa fang. Kirjailija yrittää kovasti luoda uhkaavaa tunnetta, mutta en oikein tiedä, onnistuuko hän. Edward ei muka pysty pitämään hampaitaan erossa Bellasta, ja on koko ajan olemassa vaara, että tämä ihana poikaystävä tappaa Bellan – tai muuttaa tämän vampyyriksi. Tosiasiassa on vain kyse siitä, että nuoret tytöt voivat samastua Bellaan ja kuvitella itsensä ikuisiksi ajoiksi ah-niin-komean poikaystävän käsivarsille. Mutta minusta tuntuu kuitenkin ennemminkin nolostuttavalta, että Edward vakuuttaa joutuvansa metsästämään oikein kunnolla (eläimiä, ei tietenkään ihmisiä, koska Edward on niiii-in kiltti vampyyri, että ruokailee eläimenverellä) ennen kahdenkeskisiä treffejään Bellan kanssa – muutoinhan voisi käydä köpelösti. Ikävä kyllä Edwardin toimista tulee auttamatta mieleen nuoren miehen masturbointi ennen treffejä – ettei vain alkaisi ikävästi seisoa väärässä kohtaa. Että se siitä romantiikasta.
Ainakaan pariin sataan sivuun kirjassa ei tapahdu mitään. Sitä vain lukee ja lukee, mutta sen ainoa sisältö on, että Edward on ihqu ja että Bella itse kuvittelee vain olevansa liian mitätön. Lisäksi koko ajan korostetaan sitä, kuinka kömpelö Bella on. Niin, tyttö on kömpelö ja avuton, mutta ainakin yritetään antaa sellainen kuva, että hän on taitava ruuanlaittaja. Tosin en ymmärtänyt sitä, kuinka se voi olla mahdollista, sillä valmistaessaan ruokaa vieläkin uusavuttomammalle isälleen Bella kypsensi ensin perunat kokonaan ja laittoi vasta sen jälkeen paistin uuniin. Mahtoivat olla perunat kylmiä, kun paisti oli viimein valmis. On jännittävä nähdä, miten elokuvassa tehdään Kristen Stewartista mitättömän oloinen kömpelys. Niin, vai tehdäänkö ollenkaan. Jo valmiiksi järkyttyneenä odotan puolestani sitä, miltä vampyyrien ihon loistaminen päivänvalossa tulee elokuvassa näyttämään. Jo lukiessa tuntuu suorastaan naurettavalta, että auringonvalo muuttaa vampyyri-ihon timantinkaltaiseksi.
Kirjan toisella puoliskolla alkaa tapahtua enemmän, ja teos muuttuukin mielenkiintoisemmaksi. Mutta ei tällainen neljääkymppiä lähestyvä varhaiskeski-ikäinen nainen osaa oikein ihquuntua mistään samalla tavalla kuin teini – paitsi ehkä Eric Northmanista…
Houkutus elokuvana
Tuosta kirjaa koskevasta vuodatuksesta voi olla hieman vaikea päätellä, että odotin Twilight-elokuvan katsomista kuitenkin aika innoissani. Leffa olikin minusta varsin onnistunut tulkinta kirjasta, joskin on myönnettävä, että sitä vaivasivat hieman samat ongelmat kuin alkuteostakin.
Sinänsä Houkutus-kirjasta on ollut varmasti helppo tehdä elokuvakäsikirjoitus, sillä siinä on niin paljon ihkuilutoistoa, että kaikki olennaiset tapahtumat saadaan helposti mukaan ilman että elokuva venyy kestämättömän pitkäksi. Kristen Stewart tekee Bellan, joka ainakin minun mielikuvaani sopii aivan mainiosti. Bella on kömpelö ja hänellä on huono itsetunto aivan turhaan. Eri asia on, ovatko vampyyrit sitten kaikkien mielestä maagisen kauniita. No, ehkä teini-ikäisten tyttöjen mielestä. Edwardin (Robert Pattinson) ihon timanttihehkuminen auringossa ei ollut niin järkyttävän näköistä kuin kuvittelin – meidän televisiossamme se oli lähinnä latteaa, mutta ehkäpä 37 tuumaakin on liian vähän, tiedä häntä.
Kirjan dramatisointi on mielestäni onnistunut oivallisesti, ja pidän hyvänä ideana sitä, että tarinassa mukana oleva toinen vampyyrilauma, jota johtaa James-niminen vampyyri, tulee tarinaan mukaan jo aiemmin kuin kirjassa. Jamesin vampyyrilauma tappaa elokuvassa pari forksilaista ennen kuin törmää Culleneihin ja Bellaan baseball-”kentällä”. Tämä tiivistää uhkaa, mitä kirjassa ei tapahdu, kun James vain yhtäkkiä pöllähtää baseballin pelaamisen keskelle joukkoineen. Näin elokuvan alkuosa ei ole aivan yhtä tapahtumaton kuin kirjan.
Häiritsevä yksityiskohta on puolestaan se, että niitä kirjassa kaihdettuja torahampaita ei näy elokuvassakaan. Tokihan vampyyrimyyttiä saa muokkailla ja uudistaa, mutta onhan se vähän liian siloiteltua, jos vampyyrin ilmeisintä tuntomerkkiä ei uskalleta näyttää.
Teiniromantiikkaa on sitten luvassa elokuvassakin oikein olan takaa, vaikkei Bellan ja Edwardin rakastumista oikeastaan motivoidakaan kovin perusteellisesti. Mutta hei! Tarvitseeko rakkaus jotain mielettömiä motiiveja? Elokuva tarjoilee ihania metsä- ynnä muita maisemia, joita voi ihastella, kun esim. seuraa tarinan rakastavaisten kiipeilyä puissa.
Elokuva ei luultavasti tehnyt lähtemätöntä vaikutusta, mutta sen verran se ilmeisesti hiljaisen naureskelun lomassa liikuttaa, että lopun tanssikohtaus vaikuttaa näin aikuisestakin söötin romanttiselta. Tiedä sitten, jos jatko-osat olisivat parempia, kun tuo rakastumisen toisteinen alkuhuuma on nyt sitten käsitelty. Vaikka voihan sitä tehdä toisteista tekstiä ja elokuvaa monesta muustakin asiasta…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti