Romaaneistaan paremmin tunnetun Siri Hustvedtin uusin suomennos, jonkinlainen tietokirja Vapiseva nainen löytyi kirjaston viikkolainoista, ja nappasin sen luettavakseni, koska erilaiset psyykkiset oirehdinnat kiinnostavat. Hustvedtin kirja lähtee liikkeelle hänen omasta elämästään ja käsittelee ihmisen mieltä ja siinä sivussa tai rinnalla fyysistä ruumistakin. Hustvedt lähtee liikkeelle vapinakohtauksestaan, jonka hän sai pitäessään puhetta kuolleesta isästään. Holtiton yllättävä vapina sai hänet miettimään, mistä on kyse, mistä vapina johtuu. Tavallaan tämän pohtimista koko Vapiseva nainen on. Ikävä kyllä minä en ainakaan ymmärtänyt, että Hustvedt olisi päässyt johonkin lopputulokseen: hänelle ei selviä, aiheuttaako hän psyykensä vapinan vai ovatko sen takana hermot.
Vapiseva nainen oli minulle kahtiajakava lukukokemus. Välillä Hustvedtin kertomat tapauskuvaukset olivat todella kiinnostavia, välillä en ymmärtänyt neurologiahöpötyksestä yhtään mitään. Melkein koko ajan minulta oli myös hukassa se, miten asiat liittyivät Hustvedtin vapisemiseen.
Joka tapauksessa moni asia kirjassa oli kiinnostavakin. Hustvedt ottaa esille monia tapauksia, joissa ihmisen psyyke (tai sitten ne hermot) toimivat poikkeuksellisesti. Hän kertoo esimerkiksi ihmisestä, joka pystyi kirjoittamaan asiat muististaan paperille muttei pystynyt muistamaan niitä muulla tavoin, ja ihmisestä, joka hahmotti jokaisen hetken niin omakseen, että samakin asia, esimerkiksi koira, oli jo hetken päästä jotain uutta, uusi koira, koska se oli uudessa hetkessä.
Hustvedt pohtii, kuinka paljon hänen isänsä muisto on syynä hänen vapinaansa. Hän kertoo käynneistään lääkärillä ja tutkimuksista ja jopa taistelusta sairausvakuutuksen antaneen vakuutusyhtiön kanssa. On myös kiintoisaa lukea, mitä hän kertoo omasta herkästä luonteestaan ja kirjailijantyöstään. Hän on esimerkiksi sitä mieltä, että automaattikirjoitus on turhaan mystifioitu tai käsitetty joksikin yliluonnolliseksi tai pelottavaksi, sillä kirjailijat kyllä tietävät, että teksti voi virrata ihmisestä kuin itsestään.
Kokonaisuutena en kuitenkaan saanut Vapisevasta naisesta kiinni. En tosiaan saanut yhdistettyä asioita aina kirjan punaiseen lankaan. Vaikka teos oli ainakin tarkoitettu yleistajuiseksi, sen syvällinen ymmärtäminen olisi vaatinut minulta todellista keskittymistä, ja niinpä muistiini jäivät vain ne asiat, jotka oli helppo ymmärtää normaalikeskittymisellä. Teoksesta olisivat tehneet helpompilukuisen myös selkeämpi jaksotus (kirjassa ei ole yhtään alalukua, vaan koko teos on yhtä pötköä) ja lyhyemmät kappaleet.
On sinänsä jännä juttu, että oikeastaan kokemukseni ainoasta lukemastani Hustvedtin romaanista Kaikki mitä rakastin oli jollain lailla samanlainen: en jaksanut kiinnostua kaikesta, vaikka tavallaan teoksessa oli ansionsa. Lumous ja Amerikkalainen elegia odottavat hyllyssä. Saas nähdä, millaiselta lukukokemukselta ne aikanaan tuntuvat.
Minullakin on vaikea saada otetta teoksesta. Se jäi kesken jo pari viikkoa sitten, enkä ole oikein jaksanut innostua lukemaan loppuun, vaikka lainausaika päättyy pian.
VastaaPoistaIhan kiva kuulla, että minä en ole ainut, joka tämän kirjan kanssa on tuskaillut - vaikkei se tuskailu nyt varmasti mukavaa kummastakaan ole ollut. Mutta eipähän tule fiils, että tässä on kirja, josta vaan pitäisi innostua mutta kun ei. On siis hauska, kun saa tukea tähän ei-innostumiseen.
VastaaPoista(Olipas todella sekava vastaus kommenttiisi...)
Luen tätä parhaillaan ja olen pikkasen pihalla. Hustvedt kirjoittaa välillä kuin potilas ja välillä kuin lääkäri tai vähintään terapeutti, en oikein tiedä mikä osa tekstistä on faktaa ja mikä pelkkää mutua. Se vähän ärsyttää, mutta kiinnostavaakin pohdintaa toki on mukana.
VastaaPoista