Realistinen nykyajan kuvaus ei taida olla alaani, sillä vampyyritarinan rinnalla luin 1600-luvulle sijoittuvan romaanin Espanjan noitavainoista. Nerea Riescon kirjoittama Ars Magica oli virkistävä lukukokemus, sillä alkukieleltään espanjankielistä kirjallisuutta tulee luettua aika vähän eikä Espanjaan sijoittuvia tarinoitakaan ihan joka päivä käsissään pitele. Ars Magican tarina seuraa eniten kahta henkilöä: Salazar-nimistä inkvisiittoria, joka kiertää Espanjaa vapauttamassa syyllisyydestä ja siunaamassa noitia, jotka haluavat tunnustaa noituutensa. Häntä seuraa Mayo-niminen nuori tyttö, jonka isän uskotaan olevan paholainen ja joka yrittää löytää kadonneen äitihahmonsa Ederran – biologiseen äitiinsä tytöllä ei ole suhdetta, sillä äiti käski tappaa paholaisen jälkeläisen tämän synnyttyä ja vain Ederran vuoksi Mayo on hengissä.
Tarina keskittyy pitkälti siihen, miten eräs vanha nainen, noitia ilmiantanut Juana de Sauri on kuollut. Hänet on nimittäin löydetty joesta, jonne hän näyttää itse hypänneen. Naisen jälkien perästä löytyy kuitenkin mm. pukinjälkiä, joten on syytä epäillä noitien jotenkin sotkeutuneen kuolemantapaukseen. Inkvisiittori Salazar ei tietenkään suoralta kädeltä usko maassa olevien jälkien kertovan itse saatanan olleen läsnä. Joka tapauksessa Juanan ilmiannon seurauksena aika moni on saanut surmansa Logroñossa pidetyssä autodafeessa tai ollessaan vankilassa odottamassa roviolle joutumista.
Francisco de Goyan näkemys noitasapatista (noin 1798)
Salazar ei ole kaikkinensakaan aivan tyypillisin inkvisiittori – tai itse asiassa en kyllä tiedä, millaisia ajatusmaailmoita inkvisiittoreilla keskimäärin oikeasti oli. Joka tapauksessa Salazar kyseenalaistaa Jumalankin olemassaolon. Hän etsii itse asiassa paholaista, koska uskoo, että pahan löytäessään pystyy löytämään Jumalankin. Mutta skeptikko mikä skeptikko – ei Salazar nyt erityisesti usko löytävänsä paholaista. Hänen asenteistaan seuraa harmeja, sillä kukapa kaipaa inkvisiittoria, joka haluaa mm. vapauttaa noitia.
Mayon kasvattaja Ederra on ollut parantaja. Mayo yrittää löytää hänen taitonsa ja teos sisältääkin paljon erilaisia taikoja tai vähemmän nykylääketieteellisiä parannusmenetelmiä. Esimerkiksi syyliä Mayo parantaa siten, että hieroo niitä omenalla ja käy sen jälkeen piilottamassa omenat. Sitten vain odotellaan omenien mätänemistä, sillä se saa aikaan syylien katoamisen. Mielenkiintoista on, että kirjan jälkisanoissa kerrotaan teoksessa esiteltyjen taikojen todella olleen aikoinaan käytössä. Taiat ovat tavallaan sivuosassa, mutta ne on nostettu jokaisen luvun ”ingressiin” tyyliin ”Kuinka noitia voi lepyttää lasten maitohampailla” tai ”Kuinka kaiken huoneessa voi muuttaa mustaksi ja kuinka huone saadaan näyttämään siltä, että se on täynnä käärmeitä”.
Jälkisanojen mukaan kirjan tarinalla on muutoinkin paljon yhteyksiä todelliseen historiaan. Logroñossa on todella pidetty merkittävä espanjalaisen inkvisition järjestämä noitaoikeudenkäynti 1600-luvulla. Nerea Riesco on selvästikin perehtynyt siihen hyvin ja saa aikaan sen, että Ars Magican lukenut alkaa haluta pieniin espanjalaisiin kyliin, kuten Zugarramurdiin, vaeltelemaan. Ja mikäs siinä, kirjan teemaan voisi siellä tutustua, sillä kylästä löytyy 1600-luvun noitia käsittelevä museo.
Teoksessa on historiallisten tosiasioiden lisäksi pieni annos taikuutta. Mayon mukana kulkee nimittäin aasi, jonka uskotaan olevan noiduttu mies. Mayo tietää, että oikeanlaisessa vedessä tuosta Beltrán-nimisestä eläimestä tulisi jälleen ihminen. Tämä magiaelementti on tavallaan turha. Koskaan ei selviä, onko aasin ihmisyys vain tarina vai onko aasi todella mies, joka on taian seurauksena saanut eläimen muodon. Tarina jää jotenkin irralliseksi, sillä Mayo ei tarvitsisi aasia välttämättä edes paikasta toiseen kulkemiseen – tai kai siihen kelpaisi vähemmänkin loihdittu aasi.
Sitä ei kuitenkaan käy kieltäminen, että 1600-luku näyttäytyy aika maagisena nykylukijalle joka tapauksessa. Mayon tekemät taiat sopisivat suoraan fantasiakirjaan. Uskomukset ovat ihmisissä tiukassa. Mutta mutta… Ars Magica on siitä viehättävä kirja, että uskonnon hallitsemassa maailmassa on Salazarin kaltaisia ihmisiä, jotka ovat skeptisiä ja jalat maassa. Ja miksi noitia loppujen lopuksi jahdataan? Ehkä ei lainkaan sen vuoksi, että uskottaisiin paholaisen todella olevan ihmisten keskuudessa. Kyllä 1600-luvullakin osattiin – ainakin tämän kirjan maailmassa – olla jumalattoman maallistuneita ja juonittelevia. No hitto, ei tämä taida niin kaukana meidän maailmastamme ja hulluuksistamme ollakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti