torstai 28. huhtikuuta 2011

Liian paljon onnea

Alice Munro lienee tunnetuimpia novelliin erikoistuneita nykykirjailijoita. Hänen uusin suomennoksensa Liian paljon onnea iskeytyi silmiini kirjaston viikkolainoissa, ja niinpä tutustuin viimein tähän kanadalaiskirjailijaan. Osan seuraavasta joku saattaa kokea spoilaukseksi – varoitan vain, vaikka lukukokemus on varmasti nautinnollinen, vaikka novelleista vähän enemmän etukäteen tietäisikin.

Alice Munro luo mieltä kiehtovia henkilöhahmoja, joista useita menneisyys vaivaa jollain tavalla. Esimerkiksi novelli Lasten leikkiä kertoo Marlenesta, joka on kouluaikanaan kiusannut apukoulussa ollutta Verna-tyttöä. Kesäleirillä Marlene tutustuu Charlene-nimiseen tyttöön, ja kun Vernakin lopulta saapuu leirille, suurissa aalloissa uivien tyttöjen outo päähänpisto koituu tämän kohtaloksi - eikä kukaan aikuinen saa tietää. Marlenen ja Charlenen tapa suhtautua asiaan on erilainen, vaikkakin tämä paljastuu vasta, kun Charlene on kuolemassa ja haluaisi anteeksiantoa. Marlene ajattelee vain:

Voisi luulla että olisin murtunut, että olisi ollut viisasta avautua, kun näin vilaukselta tuon valtaisan jos kohta kiperän anteeksiannon. Mutta ei. Ei se ollut minua varten. Tehty mikä tehty. Enkeliparvista ja verikyynelistä huolimatta.

Avausnovellin Ulottuvuuksia Doreeta menneisyys vaivaa toisin. Doreen mies Lloyd on tuosta noin tappanut parin lapset, kun Doree on paennut riitaa naapuriin. Lloyd väittää, että Doree on jättänyt lapsensa ja isä on pelastanut heidät siltä häpeältä. Surullista on, että juuri näin käy, kun Doree ensi kertaa pyrkii panemaan miehensä älyttömyyksille vastaan. Vähemmästäkin syntyy syyllisyys. Ainakin Doreen kaltaiselle ihmiselle, joka ei ehkä täysin edes kykene näkemään, mikä paska-/sekopää hänen miehensä on. Lloyd mm. laittaa naapuri Maggien lasten allergiat Maggien syyksi, aivan kuin tämä erityisestä voisi vaikuttaa siihen, ovatko hänen lapsensa allergisia vai eivät. Myös kohtalokkaaksi osoittautunut riita saa alkunsa täysin mitättömästä asiasta: siitä, että Doreen ostamassa säilykespagettipurkissa on lommo - Lloydin mielestä se on merkki siitä, että Doree yrittää myrkyttää Lloydin ja lapset.

Munro osaa hämmentää. Novellissa Wenlock Edge kertoja joutuu kämppiksensä Ninan sijasta illastamaan herra Purvis-nimisen miehen kanssa. Miehen luona hän joutuu riisuutumaan ja illastamaan ja lukemaan vanhalle miehelle alastomana. Koskaan ei selviä, mistä tässä on kyse. Tilanne on mieltä vaivaava.

Eräs mielenkiintoisimpia kirjan novelleista on Vapaat radikaalit. Siinä Nita-niminen vanha nainen, yksin asuva leski, saa vieraakseen miehen, joka on pakenemassa viranomaisia tehtyään kolmoismurhan. Nitan ja miehen välille kehkeytyy mielenkiintoinen keskustelu, jossa Nita pelastaa valheella henkensä osoitettuaan miehelle, että tällä ja hänellä on jotain yhteistä.

Kokoelman niminovelli, joka päättää teoksen, on siitä erilainen tapaus, että sen kertomus perustuu todellisen henkilön elämään. Novelli kertoo Sofja Kovalevskajasta, joka oli varsin epäsovinnaisesti naismatemaatikko 1800-luvulla. Loppusanoissaan Alice Munro kertoo törmänneensä Kovalevskajan tarinaan vahingossa, mutta ei ole ihme, että tuo nainen on alkanut kiehtoa kirjailijaa. Novelli näyttää hyvin, kuinka poikkeuksellinen nainen Kovalevskaja oli. Harmi vain, että oma keskittymiskykyni ei ollut aivan parhaimmillaan enää tätä kirjan viimeistä novellia lukiessani. Täytynee lukea se uudelleen joskus toisen kerran.


Sofja Kovalevskaja

Munron novelleilla on jollakin enemmän, jollakin vähemmän avoin loppu. Joka tapauksessa Munro näyttää sellaisia ihmiskohtaloita, että niistä ei voi olla kiinnostumatta. Onneksi hyllyssä odottelee pari Munron pokkaria. Ei tarvitse juosta kirjastoon, kun seuraavan kerran tekee mieli lukea hänen tekstiään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä kommentti