Valerie (Amanda Seyfried) asuu kylässä, jota vainoaa ihmissusi. Susi pidetään rauhallisena tarjoamalla sille jokaisen täysikuun aikaan suloinen possu ruuaksi. Mutta sitten susi tappaa Valerien siskon ja helvetti on irti: kylän miehet päättävät tappaa suden, mutta pian paljastuu, että heidän kylään tuomansa sudenpää kuuluu kyllä ihan tavalliselle sudelle.
Kylän susijahtia johtaa isä Solomon (Gary Oldman), joka tulee kylään yhteisön ulkopuolelta ja on kiertänyt sen verran maailmaa, että hänen mukanaan tulevat miehet tuntuvat olevan kotoisin kaikista maailman kolkista. Solomonin mukana tulee myös rautainen elefantti, joka osoittautuu kidutuslaitteeksi. Solomon on ärsyttävän itseriittoinen. Hän luulee tietävänsä kaiken ihmissusista mutta myöntää kylää riivaavan suden olevan poikkeuksellinen peto.
Punaisessa viitassaan kulkevalla Valeriella on tietenkin hieman syrjemmässä metsän keskellä asuva isoäiti (Julie Christie). Lisäksi hänellä on paremmin tuntemastamme Punahilkasta poiketen miesongelmia. Hän on ollut jo lapsesta asti rakastunut Peter-nimiseen puunhakkaajaan (Shiloh Fernandez), mutta hänet on päätetty naittaa seppä Henrylle (Max Irons).
Red Riding Hood oli minusta aivan kelpo elokuva. Pidin sen värimaailmasta, siitä, että kalsean tyylikkään yleisvärin sekaan on laitettu punaisen viitan lisäksi muita voimakkaita värejä, kuten isä Solomonin asun violetti ja erään naisen asussa oleva sinapinkeltainen. Elokuvan kuvat ovat kauniita ja jännitystäkin ainakin minulle riitti loppuratkaisuun asti. Pohdin pitkään kahden vaihtoehdon välillä, kuka ihmissusi on, mutta tietenkään kumpikaan arvuuttelemistani kyläläisistä ei ollut susi.
Tarina ei – kuten jo edeltä on voinut päätellä – noudata kovinkaan tiukasti Grimmin veljeksiltä tuttua Punahilkka-satua, mutta sen verran kunnon Punahilkka-aineksia siinä on, että nimi on perusteltu. Katsojan on myös hauska bongailla tutun sadun aineksia elokuvasta: mm. Punahilkan ihmettelyt isoäidin suurista silmistä, korvista ja suusta on sijoitettu Punahilkan näkemään uneen. Isoäiti onkin paitsi lämmin myös hieman pelottava hahmo – hän on sen verran salaperäinen, ettei tiedä, onko hänessä pelättävää vai ei.
Valerien sulhaskuvio on piristävä, sillä siinä ei ole perinteistä ”nyt sinut naitetaan tuolle pahalle miehelle, vaikka rakastat tuota toista” -asetelmaa. Vaikka Peter on Valerien suuri rakkaus, ei Henrykään kelvoton saati paha mies ole. Kilpailu naisesta ratkeaa lopulta niin kauniisti kuin vain voi. Elokuvan loppu on puolestaan hauskan ilkikurinen, mieleen jäävä kuva ainakin minulle.
Hieman ihmetyttää, miksi Red Riding Hood lytättiin siinä näkemässäni arvostelussa. Minusta se kertoo jännittävän mutta kauniin tarinan, ja on hauska idea, että Punahilkan sudesta on tehty ihmissusi. Ehkä minussa asuu vielä se teinityttö, joka haluaa huokailla rakkauden tähden. Jos sinussakin asuu, käypä katsomassa tämä Punahilkka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti