Vampyyriksi merkitty

Houkutuksen jälkeen luin toisenkin nuorille suunnatun vampyyrikirjasarjan aloitusosan, P.C. ja Kristin Castin kirjoittaman Merkityn, joka aloittaa Yön talo -sarjan. Sen maailma on hyvin erilainen kuin Twilight-maailma, mutta tarina lähtee kyllä rullaamaan alusta asti aivan eri tavalla. Teoksessa on paljon hyvää ja myös jonkin verran ärsyttäviä piirteitä.

Merkityn päähenkilö on Zoey, joka tarinan alettua merkitään saman tien vampyyrien kuunsirppitatuoinnilla. Toisin sanoen vampyyrien etsijä jättää häneen tuon kuvion sen merkiksi, että hänen kohtalonsa on tulla vampyyriksi. Kohtaloaan voi uhmata, mutta se ei ole oikein toimiva ratkaisu, sillä ellei merkitty muuta ohjeiden mukaan Yön taloon, joka on vampyyrien sisäoppilaitos, hän kuolee. Yhtä lailla hän voi kuolla Yön talossakin, mutta jos kaikki menee suunnitellusti, hänestä tulee vampyyri vuosien koulutuksen aikana.

Yön talossa Zoey saa kämppiksekseen Stevie Ray -nimisen tytön ja ystävystyy myös parin muun oppilaitoksen opiskelijan kanssa. Periaatteessa Joyella on siis ihan mukavaa uudessa koulussaan, ja vielä mukavampaa on, että siellä on ihana poika nimeltä Erik. Kuvioissa keikkuu kuitenkin Joyen tahdon vastaisesti (?) mukana vielä Joyen entinen, nyt kovasti alkoholisoitumassa oleva ei-vampyyripoikaystävä Heath. Toinen ikävä yksityiskohta on, että koulussa on tyttöjoukko nimeltä Pimeyden tyttäret. Heitä johtaa Afrodite-niminen tuleva vampyyri, joka kuvittelee olevansa parempi kuin muut.

Merkitty on selkeästi teinikirjallisuutta, mutta kyllä se teini-iän ohittaneenkin lukijan mielenkiinnon yllä pitää. Hieman kyllä hämmästelin, kun melkein ensimmäisellä sivulla oltiin ottamassa suihin – onko se nykynuortenkirjoissa kovinkin yleinen aihe? Kirja ei kuitenkaan ole muutoin ylitsepursuavan seksintäyteinen.

Tarina tosiaan käynnistyy vauhdikkaasti, ja kirjan alkuasetelma miellytti minua kovasti. Joyen äiti on nimittäin nainut uuden miehen, joka on erittäin uskonnollinen ja haluaa, että Joey jätetään kotiin kuolemaan vampyyrimerkki otsassaan ja häpeällisen tilanteen edessä vain rukoillaan. Joey karkaa isoäitinsä luo – tässä kun sattuu olemaan cherokeeverta, joka tuo mukanaan aivan erilaisen elämänasenteen. Tämä maailmankatsomusten ristiriita on minusta kiinnostava ja onkin harmillista, että siihen ei kovin paljoa kirjan edetessä palata. Tarina nimittäin keskittyy Joyen koulunkäyntiin, eikä tyttö kummemmin ole enää yhteydessä perheeseensä tai isoäitiinsä tai nämä häneen.

Ärsyttävää kirjassa on se, että kaikki, jotka jollain lailla pärjäävät, ovat hoikkia ja kauniita. Tämä ei ehkä osuisi niin räikeästi silmään, ellei kirjassa korostettaisi, että poika, josta kukaan ei pidä, on lihava. Epäsuosio, lihavuus ja typeryys niputetaan yhteen. Lisäksi tämä poika kuolee, eikä kukaan edes sen jälkeen tosissaan havahdu huomaamaan, ettei hän niin kamalan kamala ihminen/vampyyri ollutkaan.

Joka tapauksessa Merkitty on ihan hauskaa sellaista vampyyrikirjallisuutta, jossa kaikki maailman ihmiset tietävät, että vampyyreja on olemassa. Vaikka kirja tunkeekin silmille ehkä liikaa nykyjulkkiksia, on oikeastaan aika hauska ajatus, että sen maailmassa mm. William Shakespeare ja Nicole Kidman, luovat, taiteelliset ihmiset, ovat vampyyreja. Verenhimostakin tehdään aidomman ahdistava asia kuin Houkutuksessa. Se ei ole vaivaannuttavaa, vaan pelottavaa.

Tietysti kaiken päälle Joey on valittu, The Chosen One. Mutta eipä siinä mitään. Tarinassa on vielä kaksi suomennettua osaa: Petetty ja Valittu. Englanninkielinen Wikipedia paljastaa, että osia on olemassa alkukielellä vaikka kuinka monta lisää. Suomennoksiakin on tulossa lisää, ainakin yksi, jos kirjakauppojen sivuja on uskominen. Ja uskonpa, ettei tämä ole viimeinen Yön talo -kirja, jonka luen.