Himoshoppaajan salaiset unelmat kirjana
Jostain syystä himoshoppaaja Rebecca Bloomwood sai minut viihtymään ihan täysillä siitä huolimatta, että hänellä on ongelmatilanne, jossa ei oikeassa elämässä ole mitään nauramista. Rebeccalla on Visa-lasku, jonka maksamiseen hänellä ei yksinkertaisesti ole varaa, mutta shoppaamista tämä nuori nainen ei siitä huolimatta pysty lopettamaan. Hän löytää jatkuvasti tarjouksia, joita ei voi ohittaa, tai muuta pakollista ostettavaa. Hän ostaa jopa puuesineen, joka on hänestä kamala mutta joka pitää saada, koska siitä on ollut kuva arvostetussa sisustuslehdessä.Rebecca yrittää ensin lopettaa/vähentää shoppailua, mutta koska idea on tuhoontuomittu, hän päätyy etsimään parempia tuloja. Niitäkään ei oikein tahdo löytyä, sillä esim. vaateliikkeessä työskennellessään Rebecca iskee silmänsä samoihin seeprakuvioisiin farkkuihin kuin eräs asiakas ja toimii sitten sen verran tehokkaasti saadakseen farkut itselleen, että saa saman tien potkut. Rebecca on siis niitä häseltäjiä, jotka saattaisivat olla tosielämässä raivostuttavia mutta joista voidaan kirjoittaa hyvin rullaavaa viihdettä. On selvää, että hän joutuu koko ajan entistä hullumpiin tilanteisiin.
Rahahuolien lisäksi Rebeccalla on mieshuolia. Hän välillä vihaa ja välillä rakastaa Luke Brandon -nimistä miestä, vaikkei hänellä edes ole seurustelusuhdetta tähän, ja juuri tämän asetelman vuoksi on helppo arvata, että juuri Lukesta tulee mies Rebeccan rinnalle ennen kuin tarina päättyy. Luke on rikas ja keskimäärin menestyvä mies ja arvaahan sen, että Rebeccan tilanne muutoinkin järjestyy, koska harvemmin chic lit -kirjat kovin onnettomasti päättyvät.
Kinsella kirjoittaa keveästi ja mukaansatempaavasti, eikä siis ole ihme, että hänen viihderomaaninsa ovat suosittuja. Voisin kuvitella lukevani koko Himoshoppaaja-sarjan – ja se on paljon se, sillä itse en ole ollenkaan sellainen vaateshoppaaja kuin kirjan Rebecca, vaikka shoppailuinnon tunteena tunnistankin.
Himoshoppaajan salaiset unelmat -elokuvan katsomista jännitän hieman, sillä devarin takakannen perusteella leffa perustuu useampaan kuin yhteen kirjaan. Olisi hauskempi verrata kirjaa ja elokuvaa, jos leffa olisi selkeästi tulkinta vain tämän kirjan tarinasta. Kirjan miljöönä on Lontoo, joten toivotaan, että se näkyy elokuvassakin eikä tarinaa ole siirretty jonnekin Atlantin toiselle puolen. Ja toivotaan, että elokuva saa minut nauramaan – sen verran hyväntuulinen kirja oli – ja elokuville on jotenkin helpompi nauraa kuin kirjoille, vaikka ne olisivat hauskojakin.
Himoshoppaajan salaiset unelmat elokuvana
Himoshoppaajan salaiset unelmat -elokuvan katsominen ei lähtenyt kovin jouhevasti käyntiin. Ensiksikin Hollywoodissa katsotaan nähtävästi, ettei Lontoo ole tarpeeksi mielenkiintoinen kaupunki, joten tarina oli siirretty New Yorkiin. Lisäksi Rebecca työskentelee kyllä lehdessä mutta siitä ei ole puhettakaan, että hän työskentelisi talousneuvoja kirjoittavana toimittajana (tämä vika korjaantuu kyllä pian). Rebeccan kämppis on menossa naimisiin Tarquin-nimisen miehen kanssa, joka kirjassa oli kämppiksen serkku, joka vei Rebeccan treffeille ja sattui olemaan miljönääri. Luke Brandon on Rebeccan pomo, ja alusta asti nämä kaksi pitävät toisistaan, millä ratkaisulla syrjään jää paljon ”olet niin raivostuttava mutta kohta rakastun sinuun” -jännitettä, joka sattuu olemaan romanttisten komedioiden sydän.
Tästä vuodatuksesta varmasti selvisi, etten oikein ollut kirjan dramatisointiratkaisuista samaa mieltä kuin elokuvan tekijät.
Jo DVD:n takakansi vihjasi, että elokuva perustuisi useampaan kuin yhteen Himoshoppaaja-kirjaan, joten on vaikea sanoa, onko jotkut minulle täysin vieraat henkilöt ja asiat tuotu elokuvaan muista sarjan kirjoista. Joka tapauksessa Kristin Scott Thomas tekee esittämästään muotilehtidiiva Alette Naylorista todella herkullisen hahmon. Pitänee lukea sarjaa senkin takia pidemmälle, että selviää, onko kirjoissakin tämä Alette-hahmo. Jos on, nainen on varmasti ihastuttavan ärsyttävä hahmo myös Kinsellan kielellä luomana.
Isla Fisher on oiva Rebecca Bloomwood, ja elokuva on hyvää viihdettä, kunhan unohtaa sen vertaamisen kirjasarjan ensimmäiseen teokseen. Elokuvan lopetus on opettavaisempi kuin kirjan, mikä ei ole mikään ihme: Disneyn tekemässä elokuvassa voisi tuskin olla loppua, jossa shoppailu senkun jatkuu (vaikka sinänsä Disney-yhtiöillä tuskin on kovinkaan paljon shoppailua vastaan).
On hauskaa, että elokuvaankin on otettu mukaan suomen kieli. Kirjassahan Rebecca kirjoittaa valheellisesti cv:hensä, että osaa sujuvasti suomea. Sitten hän tietenkin joutuu puhumaan tätä kieltä ja joutuu kiusalliseen tilanteeseen. Leffassa kohtausta on hieman muutettu, mutta mitäpä siitä – niinhän elokuvissa aina tehdään. Lopussa Rebecca sitten oppii suomea oikeasti ja sanoo sopivan törkeyden sopivassa tilanteessa suomeksi. Mutta Isla Fisher olisi varmaan tarvinnut hieman enemmän suomen kielen ääntämisharjoitusta. Natiivipuhuja kun ei tahdo saada hänen suomestaan selvää.
Kirjan hauska seeprafarkkukohtaus on jätetty pois. Onneksi se on kuitenkin kuvattu ja löytyy dvd-levyn poistetuista kohtauksista. Kannattaa siis muistaa vilkaista nekin, jos katsotte elokuvan devarilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti