Elokuva kertoo Liz Gilbertista (Julia Roberts), joka päättää löytää itsensä karkaamalla vuodeksi maailmalle aikomuksenaan viettää neljä kuukautta Italiassa, neljä kuukautta Intiassa ja neljä kuukautta Balilla Indonesiassa. Liz on sekaisin, koska ei halua olla enää avioliitossaan eikä uusikaan parisuhde tunnu oikealta. Hän kokee, ettei ole koskaan miettinyt omaa elämäänsä ja että nyt on sen asian aika. Elokuvaa kannattaa katsoa siitä näkökulmasta, ettei paljon välitä siitä, että Liz olisi tietenkin voinut miettiä asioitaan ennen kuin sotki niihin muut ihmiset.
Italia on ihana! Niin se on tässä elokuvassakin. Liz oppii nauttimaan elämästä siitä huolimatta, että hän asuu kämpässä, jossa lämpimään kylpyyn pääsee vain, jos jaksaa lämmittää riittävän monta kannullista vettä liedellä, ja jonka ovi on vielä rapistuneempi kuin koko muu Italia yhteensä.
Mutta Liz oppii puhumaan käsillään, nauttimaan pizzasta ja pastasta ja tilaamaan ruokalistalta kaiken antipastoista dolceihin niin, ettei kukaan pöytäseurueesta pääse luulemaan, että seurasta olisi tarkoitus häipyä pikapuoliin. Varsinkin pizzansyöntikohtaus täpötäydessä napolilaisessa pizzeriassa on herkullinen. Vaikkei hillittömässä ahmimisessa ole mitään ihailtavaa, on toisaalta hyvä muistaa, että aidon herkun ääressä pitää syödä hyvällä omallatunnolla.
Jäätelölle olisi voinut antaa enemmän tilaa, se myönnettäköön. Missäänhän ei ole niin ihanaa jäätelöä kuin Italiassa.
Pelkäsin etukäteen, että menetän mielenkiintoni elokuvaan, kun tarina jättää Italian taakseen. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt.
Intiassa Liz keskittyy rukoilemiseen, mutta mielenrauhaa ei vaan tahdo löytyä. Meditointi ei oikein tunnu Lizin jutulta, ja mieleen tuleekin väistämättä, miksi hän niin kovin paljon tahtoo oppia meditoimaan, jos tuntee olonsa aivan vieraaksi heti kun yrittää keskittyä siihen.
No, jotain tärkeää Liz kuitenkin Intiassa oppii: itsensä armahtamisen – tai ainakin ajatuksen siitä. Oivalluksen löytämisessä on keskeinen rooli Teksasista kotoisin olevalla Richardilla (Richard Jenkins), jonka tie itsensä armahtamiseen on paljon pidempi kuin Lizin.
Niin, ja tapaahan Liz myös karanneen norsun. Sööttiä!
En hingu kovinkaan kovaa aurinkoisiin ja kuumiin paikkoihin, mutta kun Liz pyörii Balilla, alkaa kenen tahansa mieli tehdä sinne. Bali kuvataan kauniina tasapainon paikkana, jossa nautinto ja hengellisyys löytävät tasapainoisen suhteen.
Liz löytää myös rakkauden, Felipen (Javier Bardem). On ehkä vaikea ymmärtää, mitä niin erilaista Felipessä on, että Liz voi luottaa hänen olevan pitkäaikainen suhde, se oikea, jonka kanssa elämä tuntuu elämiseltä niin, ettei tunne lopu hetken kuluttua. Elokuva ei kuitenkaan kuvaa näiden kahden suhdetta kovin pitkään. Lienee kuitenkin parasta unohtaa epäilyt ja luottaa elokuvan satuun (vaikka tämä elokuva perustuukin kirjaan, joka kertoo todellisesta elämästä).
Kokonaisuutena pidin aika paljonkin Eat Pray Lovesta. Ehkä se sopi mielentilaani, ehkä tarvitsin juuri hiukan nautintoa, hiukan elämäntarkoituksen pohdintaa, hiukan höpsöä rakkaustarinaa. Ja pelkän Italia-jakson vuoksi tämä elokuva tullee tulevaisuudessa löytymään dvd-hyllystäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti