Olen lukenut Harjunpää ja Pahan pappi -kirjan vuosia sitten. Nyt tavailen teosta Harjunpää ja heimolaiset. Mielikuvieni Harjunpää on oikeudenmukainen, jollain lailla lämmin, monia työtovereitaan edellä suvaitsevaisuudessaan, jopa epävarma ja pelokaskin ajoittain. Harjunpää ja pahan pappi -leffassa tuo tutunniminen poliisi on kieltämättä muuttunut joksikin toiseksi.
Ehkä kaikki johtuu juoneen ahdetusta tarinasta, jossa Timo Harjunpää on menettänyt tyttärensä väkivaltaisen hyökkäyksen seurauksena. Poliisimies on romahtanut täysin eikä paljon muuta ajattele kuin kuollutta tytärtään ja kostoa. Suhde vaimoonkin (Irina Björklund) on ihan kuralla. Siinä Harjunpää haahuilee sitten ympäri Helsinkiä aseen kanssa seuraamassa tyttären tappanutta nuortamiestä, joka yllättäen jo kaksi vuotta yltiöväkivaltaisen tekonsa jälkeen on vapaalla jalalla. Pelastajana häärii työkaveri Onerva (Jenni Banerjee), joka sanoo asiat suoraan ja alkaa olla työpaikalla ainut, joka oikeasti vielä jaksaa olla Harjunpään puolella.
Elokuva keskittyy mielestäni liiaksi Harjunpään traumaan. Tottakai tyttären menettäminen on tragedia, mutta jotenkin se ei sovi näin suureen rooliin rikostarinassa. Ikävä kyllä tuo trauman korostaminen tekee Harjunpäästä liian yksiulotteisen. Kyllä Peter Franzén olisi varmasti pystynyt luomaan paljon moniulotteisemmankin hahmon – hän nimittäin epäilyksistäni huolimatta sopi rooliinsa aivan hyvin.
Niin, juonen päärikostarina uhkaa jäädä sivuosaan. Siinä uskonnollisesti kieroutunut mies tyrkkii väkivaltaisia miehiä metrojunan alle. Loppuratkaisuun johtavissa tapahtumissa tämä sarjamurhaaja tosin muuttaa epäloogisesti toimintamalliaan vain, jotta Timo Harjunpäästä saadaan sankari, joka pelastaa ihmisen, jolla on juuri hänelle itselleen merkitystä. Ei kovin toimivaa, koska on jo melko kliseistä että poliisi ei pelastakaan ihmisiä vain työnsä puolesta vaan koska he ovat läheisiä ja rakkaita.
Elokuva pursuaa väkivaltaa. Se ahdistaa ja sinänsähän se on hyvä: on ennemminkin surullista, ettei minkäänlainen väkivalta – ainakaan elokuvissa – useinkaan liikuta meitä ihmisiä enää. Silti olen sitä mieltä, että Harjunpää ja pahan pappi mässäilee tarkoituksellisesti väkivallalla. Se näyttää, kuinka pahoinpidellään ihminen, ja se näyttää sen niin monta kertaa, että on vaikea ymmärtää, miksi vähempi ei riitä.
Elokuvassa on monenlaista, mikä ei miellyttänyt minua. Uskoakseni ongelmat johtuvat käsikirjoituksesta ja ohjaajan näkemyksestä. Ne eivät osu yksiin omien ajatusteni kanssa. Ei Harjunpään kanssa kuitenkaan pitkästy, ja se onnistuu saamaan minussa aikaan ihan oikeita tunteita, mikä on aina hyvä. Näyttelijät tekevät hyvää työtä kautta linjan, mikä ei sinänsä yllätä. Ehkä positiivisin – ja ehdottomasti tyrmäävin – ilmestys on Onerva. Miehenikin totesi elokuvan jälkeen, että sellaiselle poliisille tunnustaisi tuosta noin aivan mitä tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti