Totta

Riikka Pulkkisen Finlandia-palkintoehdokkaana oleva romaani Totta kertoo siitä, kuinka kolmen sukupolven naiset reagoivat siihen, kun vanhin heistä on jättämässä tämän maailman. Elsa on sairastunut syöpään, ja hänen elinaikansa on peruuttamattomasti vähissä. Hänen miehensä Martti, taiteilija, joutuu hyväksymään sen, että Elsa haluaa kaivaa esille Martin 1960-luvulla tekemän pitkän syrjähypyn lastenhoitaja Eevan kanssa. Kun Eevan mekko löytyy Martin ja Elsan kotoa, isoäiti paljastaa tyttärentyttärelleen Annalle kaiken. Annan äiti Eleonoora, jota Eeva on aikanaan hoitanut, järkyttyy asian esiin tulosta paljon enemmän kuin Martti. Annaakin asia koskettaa niin, että hän lähtee jäljittämään Eevaa.

Anna joutuu kuitenkin etsimään Eevan 1960-luvun kämppiksen, koska Eeva itse on kuollut. Eevan kohtalo alkaa kaihertaa: mihin tai miten nuori nainen kuoli? Kaikkea Eevasta ja tämän suhteesta Marttiin ei saada selville, mutta enemmän paljastuu, kun kirja vie takaumin 1960-luvulle.

Martin ja Eevan vuosia kestänyt suhde on aiheuttanut sen, ettei Eleonoora enää aikuisena pysty täysin varmaksi muistamaan, mitkä muistot liittyvät hänen lastenhoitajaansa Eevaan ja mitkä äiti-Elsaan, joka oli työmatkoillaan pitkiä aikoja poissa Eleonooran ollessa pieni. Tätä puolta olisin suonut tulevan esille vielä korostetummin. Miten pieni tyttö koki sen, että isällä oli kaksi suhdetta yhtä aikaa? Eleonoora kapinoi välillä Eevaa vastaan mutta kaikkinensa tuntuu elävän tilanteessa, kuin siinä ei olisi mitään ihmeellistä – ehkä edes ymmärtämättä sitä. Toisaalta tyttö on kiintynyt molempiin naisiin eikä haluaisi menettää kumpaakaan.

Toisella tavalla hukassa on Anna, joka yrittää seurustella Matias-nimisen pojan kanssa, mutta kärsii nähtävästi jonkinlaisesta masennuksesta, sillä on maannut kaksi viikkoa lattialla pääsemättä sieltä ylös. Itselleni eräs kirjan miellyttävimpiä asioita oli muuten Annan ja tämän isoisän Martin lämmin suhde. Anna mm. pelasi Martin kanssa peliä, jossa he bongasivat esimerkiksi busseissa ihmisiä, joille antoivat nimet ja elämäntarinat. Myös isoäitiinsä Annalla on lämmin suhde – ehkäpä juuri niin kuin useinkin isovanhempiin saattaa olla lämpimämmät välit kuin vanhempiin.

Pettämisen aiheuttamia tunteita ei sinänsä kirjassa kuvata helpoiksi, mutta jotenkin niiden pitäisi mielestäni olla voimakkaammat. Miksi Martin suhde Eevaan ei aiheuta kenessäkään ainakaan kovin paljoa avointa vihaa? Eikö asiasta tule isompaa sotkua vain siksi, että Elsa on kuolemassa, vai onko Martin syrjähyppy asianosaisille jo vanhentunut, mielessä loppuun käsitelty?

Riikka Pulkkinen kirjoittaa runollisesti ja kuvallisesti, välillä ehkä hieman liiankin runollisesti. Joka tapauksessa kirja koskettaa varsinkin alussaan ja lopussaan. Johtuisiko siitä, että silloin käsitellään Elsan syöpää ja hänen kuolemaansa? Kirjan alkua lukiessani jouduin jopa sellaiseen tilaan, että ajattelin, etten pysty lukemaan pidemmälle, etten halua lukea sitä tuskaa, vaikka kirja olikin hyvä. Lopussa puolestani itkin. Kokonaisuus ei kuitenkaan järisyttänyt, mutta siitä huolimatta Totta oli positiivinen lukukokemus.

Lopuksi pieni tyhmän lukijan kysymys. En tiedä, onko lukukykyni todella vajavainen, mutta minulle jäi epäselväksi, kuka oli Linda. Hän vaikutti olevan tyttö, jota Eleonoora aikoinaan hoiti. Toisaalta hän tuli vastaan takaumassa 1960-luvulta, jolloin Eleonoora oli vielä itse lapsi eikä luultavasti hoitanut ketään. Oliko ketään Lindaa olemassakaan? Kertoisiko joku?