maanantai 28. kesäkuuta 2010

Asiakas lienee huijari ja rikollinen

Sainpa taas ilokseni poiketa tänään työkkärissä tai mikä ihmeen nimi sillä nykyään on… Työ- ja elinkeinotoimisto. (No, onneksi ei enää Työvoimatoimisto, koska siellä vierailu ei varsinaisesti ole ainakaan mitenkään voimauttavaa.) Onneksi selvisin tällä kertaa pienellä poikkeamisella, toisin kuin muutama viikko sitten käydessäni…

Pamahdin taas vaihteeksi kesän ajaksi työttömäksi. Kuvittelin, että asia on aivan pihvi ja sen kuin esitän työtodistukseni ja alan nostaa korvauksia. Pieneen jonotukseen olin tietty varautunut, mutten koskaan uskonut, että selvä pässinliha muuttuu niin monimutkaiseksi kuin se muuttui.

Jouduin jonottamaan vuoroani kesäloman alun ratoksi kaksi tuntia. Kun viimein pääsin asiakaspalvelijan luo, tämä epäili ensi töikseen, että työtodistuksessani saattaa olla väärä päivämäärä. Olenko todellakin jäänyt työttömäksi todistukseen merkittynä päivämääränä? Näissä todistuksissa on aina kaikenlaisia virheitä. Voi ruma sana, en olisi varmasti istunut kahta tuntia odottamassa, jos palkka juoksisi. Ja kyllä sillä palkalla sen verran eläisi, etten jaksaisi nähdä vaivaa huijatakseni itselleni lisäksi vielä työttömyyskorvauksen.

Sitten virkailija väitti, ettei työtodistuksestani käy ilmi, oliko työ määräaikainen. Onneksi hän huomasi, että todistuksessa oli kuin olikin maaginen (ei positiivisessa mielessä) kirjainyhdistelmä vs. joka todisti, ettei minulla todellakaan ollut vakituista työpaikkaa. Olen siis sekä rikollinen (asiakirjan väärentäminen) että hullu (näin keskimäärin ei tulisi mieleen noin vain irtisanoutua vakinaisesta työstä ainakaan ennen kuin kesälomankin palkka on nostettu).

Ihastuksekseni virkailija löysi vielä koneeltaan merkinnän siitä, että olin aloittanut erään appron opiskelun avoimessa yliopistossa vuonna 2007. Selitin, että kokonaisuudesta puuttui vielä muutama kurssi, muttei todellakaan leikannut sen kahden tunnin jonottamisen jälkeen, että opinto-oikeus kestää kerrallaan vain 1,5 vuotta ja on taatusti jopa minun matematiikallani umpeutunut (tietysti voisi olettaa, että työkkärin virkailijakin saattaisi tällaisen tietää, kun näitä asioita työkseen pyörittelee). Virkailija vaati tietää, olenko kirjoilla oppilaitoksessa. Minä yritin selittää, ettei minusta millään saa päätoimista opiskelijaa.

Virkailija tarvitsi selvityksiä. Oikein neljä kappaletta. Minun olisi pitänyt toimittaa toimistolle opintorekisteriote, oppilaitoksen selvitys opintojeni tilasta sekä kaksi itse tekemääni selvitystä. Voivoi, kun ei taaskaan välähtänyt, että minähän olin selvitellyt oikeutta noiden opintojen tekemiseen mitä ilmeisimmin jo silloin aiemmin, koska olin hetken aikaa työttömänä opintoajastani tuolloin 2007-2008. Ja silloin oli selvitetty, ettei mitään estettä opintojen tekemiselle ja työttömyyskorvauksen nostamiselle samanaikaisesti pitänyt olla.

Mutta eipä tuolla olisi varmasti mitään vaikutusta tälle virkailijalle ollut, sillä hän selvästi epäili kaikkea, mitä sanoin. Minun piti oikein kysyä, miltä tilanteeni näytti, jos nyt sattumalta puhuin totta. Hän ei voinut ottaa kantaa.

Onneksi minulla oli jo tuolloin tiedossa syksyksi töitä. Jos ei olisi ollut, minun olisi vielä pitänyt varata tunnin aika työnhakusuunnitelman tekoon. Älkää nyt viitsikö! Silläkö se varmistetaan, että ihmiset osaavat hakea töitä ja todella hakevat niitä? Naurettavaa! Ei sellaisilla suunnitelmilla ole mitään virkaa ainakaan sellaiselle, joka on jo ollut pitempään työelämässä. Itselleni se olisi ollut vain pelleilyajanhukkaa.

No, kävin sitten avoimen yliopiston ihmisten pakeilla ja sain lapun, ettei minulla ole voimassa olevaa opinto-oikeutta. Toivotaan, että edes sitä paperia pidetään työkkärissä luotettavana…

2 kommenttia:

  1. No huh! Itse en onneksi ole muutamaan vuoteen tarvinnut vierailla kyseisessä instituutiossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä missä vaiheessa sellainen tilanne tulee. Tuo ihmisten odotuttaminen ja juoksuttaminen ympäriinsä lappujen perässä on vihoviimeistä...

    VastaaPoista
  2. Hienoa, ihan kuin huviksesi haluaisit siellä olla kirjoilla. Jännä miten olen kuvitellut että tukia ja muita saa tuosta vaan kun kaikki toitottavat sitä miten helposti voi jäädä työttömäksi ja vaan vetää lonkkaa. Ehkä joillekin sitten ollaan extra-tarkkoja ja syynätään yksilöitä jotta voidaan päästää muut vähemmällä, paska nakki mutta älä luovuta!!

    VastaaPoista