Ingrid Pitt esittää kreivitär Elizabeth Báthorya, joka on juuri menettänyt miehensä. Kreivitär näyttää lähinnä räjähtäneen kulahtaneelta, kunnes hänen päälleen sattuu ruiskahtamaan palvelustytön verta ja hänen ihonsa muuttuu hetkessä heleämmäksi. Niinpä kreivitär voitelee itsensä verellä ja muuttuu tuosta noin vain noin 50 vuotta hehkeämmäksi. Hehkuvana hän sitten alkaa esittää tytärtään Ilonaa, joka on tulossa perintöään hakemaan. Oikea Ilona kaapataan kätevästi jonkun metsämiehen mökkiin piiloon.
Kreivitär saa nuoren miehen nimeltä Imre Toth ihastumaan itseensä, kun tämä sattuu luulemaan häntä Ilonaksi. Sitten välillä täytyy tappaa lisää nuoria tyttöjä, koska veren nuorentava vaikutus ei kestä ikuisesti.
Kreivittären kikkailu aiheuttaa hupaisen kolmiodraaman: Linnanvouti kapteeni Dobi joutuu katsomaan syrjästä, kun hänen pitkään rakastamaansa kreivitärtä vie nuori mies. Imre Toth taas kehottaa Dobia naimaan kreivittären, koska ei tiedä, että nuori nainen, jota hän rakastaa, on juuri kreivitär.
Elokuva ei ollut kovinkaan pelottava eikä edes kummemmin mikään verimässäily. Miehen kanssa tulimme siihen tulokseen, että K18-ikärajan täytyi johtua siitä, että elokuvassa näytettiin alastomia nuorten naisten ruumiita. No, joka tapauksessa Countess Dracula oli ihan hauska välipala, jonka parissa ainakin minä viihdyin. Mutta olisihan se tietysti kiva katsoa sellaisiakin kauhuelokuvia, jotka pelottaisivat edes hieman…
Toinen viimeaikainen yritys säikähdellä oli elokuvateatterissa näkemämme Wolfman. Siinäkin oikea pelkääminen jäi, hätkähdyksiä ehkä saimme ja hieman iljetystä.
Wolfmankin alkaa kuolemalla. Se ei tosin ole kovin luonnollinen, vaan päinvastoin: Ben Talbot -niminen mies raadellaan kuoliaaksi. Jo ennen ruumiin löytymistä hänen morsiamensa Gwen (Emily Blunt) kirjoittaa kirjeen Benin veljelle Lawrencelle (Benicio del Toro), joka saapuukin paikalle, vaikkei taida olla kovin innokas tapaamaan isäänsä (Anthony Hopkins).
Eipä aikaakaan, kun Gwen jo hoivailee Lawrencea. Ja eipä aikaakaan, kun Lawrence joutuu seudulla riehuvan pedon raatelemaksi ja alkaa itsekin muuttaa muotoaan täydenkuun aikaan. Ja Gwen vain hoivailee.
Hissukseen paljastuu myös, että Lawrencen elämä olisi ollut paljon kivempaa, jos hän olisi syntynyt johonkin toiseen sukuun. Ehkä hänen äitinsäkään kohtalo ei silloin olisi ollut niin traaginen.
Wolfman on oikein viihdyttävä englantilaisiin maisemiin sijoittuva kauhuelokuva. Välillä sille nauraa ääneen mutta hyväntahtoisesti. Välillä se ällöttää, kun ihmiset kävelevät suolenpätkissä. Loppuriehumiset ovat tyypilliseen tapaan tylsät, mutta niinhän ne ovat paremmissakin elokuvissa.
Elokuva sijoittuu paitsi maaseudulle, myös Lontooseen. Aivan tosissaan ei voi ottaa, kun ihmissudeksi muuttunut Lawrence hyppelee pitkin kattoja, se on kyllä myönnettävä. Tosin häntä takaa ajava Scotland Yardin etsivä (Hugo Weaving) on aivan hauska henkilöhahmo.
Maaseudun kuvaus osuu lähemmäksi, eikä vähiten siitä syystä, että kohtauksia on kuvattu todella idyllisessä ympäristössä Castle Combe -nimisessä englantilaisessa kylässä. Olen itse piipahtanut siellä, ja oli hauska bongata jo toinen uudehko elokuva, jota on kuvattu siellä (se toinen on Tähtisumua – ja vanhemmista elokuvista ainakin Dr. Doolittlea on kuvattu tuossa kylässä). Paikka on todella viehättävä, ja vaikka siellä on suunnilleen yksi katu, sitä ylös-alas sahaamalla saadaan kuvattua jo vaikka mitä. Laitan tähän vielä kuvan paikasta. Viehättäviä taloja, eikö vain? Asuntojen hinnat ovat sen verran tähtitieteelliset, ettei muutosta tuonne taida kuitenkaan tulla mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti