Törmäsin Suomi24-keskustelussa outoon kysymykseen. Nimimerkki ”Herkkä omatunto” kyseli uskovilta ihmisiltä ratkaisua siihen, voisiko hän laulaa Nightwishin Sleeping Sun -kappaletta, jota hänen laulunopettajansa oli ehdottanut. Ennen kuin oli ehtinyt varsinaisia vastauksia saadakaan, kirjoittaja päätti itse, ettei kappale ole sopiva, koska ” laulussa on maailman henki. Laulu ei vie kauniista melodiasta huolimatta uskovaa ihmistä lähemmäksi Jumalaa, eikä rakenna hänen henkeään.”
Tästä pohdinnasta tulee surullinen olo. Miksi ihmisen pitää ahdistua kauniista balladista, miettiä, lankeaako syntiin, jos laulaa sitä? Mieleeni tulee myös oma nuoruuteni. Vietin paljon aikaa erään uskonnollisen isän tyttären seurassa (perheen äiti ei yllättäen ollut uskovainen). Ystäväni muuttui myös uskonnollisemmaksi, ehkä tuli uskoon, vaikka ensin tekikin salaa asioita, joita isä ei olisi hyväksynyt. Minuun, joka olin kovin herkkä, tuo kaikki vaikutti mm. niin, että pahimmillaan ahdistuin paljon Nightwishia kevyemmästä ja sisällöttömämmästä – sekä paljon huonommasta – musiikista. Luulin, että se tulee paholaisesta. Tuntemukseni olivat tällaiset huolimatta siitä, ettei minulla edes ole koskaan ollut mitään uskovaisaikaa.
Onneksi olen tässä mielessä tasapainoisempi nyt. Voin kuitenkin ymmärtää ainakin jossain määrin, miltä tuntuu, kun joutuu laittamaan itselleen luonnottomia rajoja, käymään sisäistä taistelua siitä, voiko pitää jotain aivan tavallista, vaaratonta osana omaa elämäänsä. Voiko pitää jostain musiikista, joka kuulostaa hyvältä vai onko se vain pahan houkuttelua? Voiko elämässä olla mitään sellaista, joka ei suoraan liity Jumalaan?
Nykyään voin olla aivan rauhassa, vaikka minulle soitettaisiin black metalia. En kannata sen musiikkilajin näkemyksiä maailmasta ja vastustan kirkkojen polttamista henkeen ja vereen, mutta toisaalta black metal on vain musiikkia, joka ei sinänsä vaikuta minuun mitenkään. En todellakaan usko, että jokainen, joka kuulee pätkän black metalia, sekoaa siihen paikkaan. Toisaalta en kiellä sitäkään, etteikö synkistelyyn voi vajota liian syvälle – vaikka ihan ilman musiikkiakin tai esimerkiksi Eino Leinoa lukemalla. (No, myönnettäköön kuitenkin, etten ala black metal -levyjä kyllä suosittelemaankaan.)
Mutta takaisin Nightwishiin. Sleeping Sun on sen verran kaunis kappale, että laitetaan se nyt kaikkien iloksi tähän:
Olen samaa mieltä, musiikki on kuitenkin vain musiikkia, vaikka sillä usein suuri vaikutus kuuntelijaansa voi ollakin. Tuo Sleeping Sun on minun suuria suosikkejani, Nightwishin parhaita :)
VastaaPoistaIhmettelen hieman tällaista ajattelutapaa. Ihan kuin musiikki muka olisi syntiä?! Itse olen aina ollut uskonnollinen ihminen, ja Nightwish on rakkauteni henkeen ja vereen. Sitä paitsi miksi elämässä kaiken pitäisi viedä lähemmäs Jumalaa? Pitäisi nauttia elämästä, eikä rajoittaa liikaa itseään. Ja itse koen että Nightwish on annettu minulle lahjaksi, joka on auttanut elämässäni vaikeina aikoina ja koskettanut syvästi. Sitä paitsi Nightwish ei edes ole mitään black metallia! Syvin ideologia siinä musiikissa on kadotetun viattomuuden ja lapsuuden sureminen.
VastaaPoistaPäivi - on tosiaan jännä, että Sleeping Sun on oikeastaan ainut (?) biisi, joka Nightwishin vanhemmilta levyiltä on jäänyt sekä keikka- että uskoakseni myös radiosoittoon. No, toisaalta en ihmettele, sen verran hieno se on.
VastaaPoistaSanna - Niin, Nightwishan on metallimusiikiksi melkoisen kevyttä eikä sanomaltaankaan todellakaan lähellä black metalia. Itseäni tosiaan myös ihmetyttää tuo, miksi kenenkään pitäisi elää maallista elämää niin, ettei siihen saa sisältyä mitään maallista. Ja vaikken uskonnollinen olekaan, uskon silti, että esim. musiikillisesti lahjakkaat ihmiset ovat saaneet lahjan tehdä sitä hyvää musiikkia ja sillä he voivat esimerkiksi lohduttaa muita ihmisiä. Millainen tämä maailma olisikaan, jos kukaan ei käyttäisi lahjojaan.