Kreivitär kertoo Erzsébet Báthorysta, joka eli 1560-1614 ja joka jäi historiaan siksi, että hänen uskottiin kylpevän neitsyiden veressä. Julie Delpy esittää kreivitärtä, joka jää leskeksi ja rakastuu Istvan Thurzoon (Daniel Brühl), joka on Báthorya selvästi nuorempi. Näiden kahden rakkaus on intohimoista ja ”ihan oikeaa”.
Huonostihan siinä sitten tietenkin käy – juonittelujen vuoksi tosin – ja kreivitär tulee siihen tulokseen, että Thurzolle kelpaavat vain nuoret naiset. Nuoruutensa säilyttääkseen hän alkaa tapattaa nuoria naisia, joiden veri saa hänet pysymään nuorekkaana. (Tästä voi toki olla eri mieltä: ainakin elokuvassa kreivitär riutuu pahemman kerran ja näyttää lähinnä elähtäneeltä.)
Rakkaustarinan ymppääminen mukaan tarinaan johtuu varmasti siitä, että nykykatsojan on helpompi samastua romanttiseen rakkauteen. Rakkauden menetyksellä yritetään varmasti myös selittää, miksi kreivitär sekosi niin, että murhasi tolkuttoman määrän ihmisiä. Mutta jotenkin lässyttävät rakkaudentunnustukset eivät ainakaan tässä yhteydessä toimi. Tämä on harmillista, sillä Kreivittären alku on kiintoisa.
Erzsébet Báthory kuvataan jo lapsena erikoisena: hän hautaa kananpoikasen elävältä. Mielenkiintoista on myös se, että Báthory synnyttää nuorena lapsen, jonka joutuu antamaan pois. Tämä yksityiskohta perustuu ilmeisesti vieläpä tositapaukseen. Elokuvassa nämä lyhyet lapsuus- ja nuoruuskuvat jäävät aivan irrallisiksi. Kohdatessaan Istvan Thurzon elokuvan kreivitär näyttää jokseenkin normaalilta naiselta, jossa ei näy merkkejä käsittämättömästä pahuudesta.
Julie Delpy onnistuu sekoilemaan pääroolissa uskottavasti. Elokuva on raaka ja ahdistava, mutta jostain syystä se on kiinnostavimmillaan juuri noiden raakuuksien aikana. Kai nuo julmuudet ovat loppujen lopuksi uskottavampi osa tarinaa kuin uskomattoman imelät ajatukset rakkaudesta, ajatukset, jotka tuskin sopivat edes meidän aikaamme saati satojen vuosien päähän tästä ajasta. Mielenkiintoista on seurata myös, kuinka ihmiset kreivittären ympärillä toimivat. Heillä ei nähtävästi ole vaihtoehtoja, vaikka he pitävätkin emäntäänsä sekopäänä. Kreivittären palvelijoiden näkökulmaa olisi voinut tuoda esiin enemmänkin.
Näkökulmista puheen ollen: tarinan kertoo itse asiassa nuori rakastettu Istvan Thurzo. Niinpä loppuunkin saadaan vakuutus ikuisesta rakkaudesta ja epäilys siitä, millaisten salajuonien kohteeksi Erzsébet Báthory on joutunut. Oi voi, jos joku haluaa vaikkapa nyt lavastaa jonkun murhaaja-mielipuoleksi, kannattaisi yrittää jotain uskottavampaa tarinaa kuin satojen neitsyiden joukkomurhaa. Pienemmälläkin saadaan ihmisen maine pilattua.
Minulla on tämä hyllyssä odottamassa katsomista, sillä olen kuullut paljon kommentteja siitä, että kyseessä on mielenkiintoinen teos. Lisäksi tykkään Delpyn tyylistä. Kiitos arviosta, pitääpä kaivaa levy esille ja katsoa läpi itsekin :)
VastaaPoista