maanantai 23. marraskuuta 2009

Inspiraatio ja intohimot

Olen monesti ihmetellyt ihmisiä, jotka eivät tunne intohimoa mitään asiaa kohtaan, joille ei syty silmiin lapsenomainen innostus mistään asiasta. Nyt Helsingin Sanomien kolumnisti Henna-Kaisa Sivonen kirjoittaa juuri samasta asiasta kolumnissaan. Sivonen ylistää inspiraatiota ja toivoo, että kaikki saisivat kokea haltioituvansa jostakin.

Sitä tosiseikkaa Sivonen ei unohda, että jos haluaa luoda jotain, se on tehtävä vaikka ilman inspiraatiota. Toisaalta hän laukaisee ikävän totuuden: ”Kiireellä ja suorittamisella saa aikaan tuloksia, mutta ei intoa.” Niin, kyllä inspiraatio on kiva asia, se, että kokee tekevänsä juuri sitä, mikä innostaa.

Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että jokaiseen tekemäänsä asiaan pitäisi olla maata mullistava inspiraatio. Olen kuitenkin itse aika surullinen siitä, että usein kokemukseni on lähinnä se, että olen kiinnostunut asioista, mutta jopa niiden mukavien asioiden tekeminen vaatii ponnistelua, väsymyksen voittamista. Kun pääsee alkuun, on kiva askarrella joulukortteja ja kirjoittaa vaikkapa blogia, mutta kaiken takana on jokin käsittämätön suorittamisen pakko. Tämä ja tämäkin kiva asia pitäisi saada tehtyä. Tuokin lankakerä pitäisi neuloa sukiksi, kun lanka on kerran ostettu. Nuokin kirjat pitäisi saada luettua, että pääsisi jatkamaan noihin toisiin kirjoihin.

Kaipaan siis sitä, että sormet syyhyten odotan pääseväni vaikkapa askartelujen tai käsitöiden pariin. Sitä, etten pysty laskemaan hyvää kirjaa kädestäni. Sitä, että katson dvd:ltä tv-sarjan jaksoja toisensa perään, enkä halua lopettaa. Kaipaan myös sitä, että intoa puhkuen selitän toisille ihmisille, mitä olen tehnyt, mitä ideoita olen keksinyt, mikä on saanut minut iloiseksi.


Ei tainnut olla aina taiteilijoillakaan inspiraatiota…
Akseli Gallen-Kallelan maalaus Symposium

Siitä olen kuitenkin onnellinen, että minulla on oikeita kiinnostuksenkohteita. Aivan omia kiinnostuksenkohteita, jotka eivät riipu lainkaan siitä, onko joku toinen niistä kiinnostunut vai ei. Eräs entinen työkaveri ihmetteli kerran, mitä hän sitten tekee, kun on eläkkeellä. Voiko ihmisen elämä olla niin tyhjää, että ei keksi mitään kivaa tekemistä työn ulkopuolella? Itse pitäisin sellaista mahdottomana, koska aina on paljon enemmän innostuksen kohteita kuin aikaa tehdä niitä mukavia asioita, joita haluaisi tehdä.

Niin, kun vain löytäisi niihin mukaviin asioihin todellisen tekemisen ilon. Mitä ilmeisimmin sen löytämiseen todellakin tarvitaan aikaa, sillä aivot eivät kiireessä suostu tuottamaan mitään kovin mielenkiintoista.

1 kommentti:

  1. Ofelia, olen monesti pohtinut samaa: miksi kivojenkin asioiden tekemiseen pitää pakottaa itsensä. Mutta kun sitten asiaan ryhdyn, aika ja paikka häviävät ympäriltäni ja keskityn täysillä tekemiseeni. Mahtava fiilis, joka tulee vain tekemisestä, ei siitä haaveilemisesta.

    Toisaalta ajattelen, että pelkällä inspiraatiolla ei pitkälle pötkitä. Tarvitaan myös tahto asian tekemiseen ja kestävyyttä toteuttaa se.

    VastaaPoista