Näytetään tekstit, joissa on tunniste Atc. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Atc. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Collage Obsession #8

Tällä kertaa Collage Obsession -haasteessa oli minua erityisen paljon viehättävä kuva: vanha kirkko ja varsinkin sen yhteydessä oleva hautausmaa.



Ensin leikin nopeasti Gimpillä ja muutin kuvan värejä. Päätin kuitenkin lopulta miehen kannustamana tehdä kaksi ATC-korttia, joista toisessa on käytetty kuvaa alkuperäisissä väreissä. Itse pidän tästä korttiparista, vaikkei paljon yksinkertaisemmin kollaasia edes voisi tehdä. Tässä teille siis Tanssi haudoilla 1 ja Tanssi haudoilla 2.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Collage Obsession #5

Viimeinkin oli aikaa pienelle inspiraatiohetkelle. Collage Obsession -haasteessa oli viidentenä kuvana tällainen:



Haastesanana oli ”kiinalainen”, mutta koska en käyttänyt kuvasta kuin toisen naishahmon päätä, ATC-kortistani ei tullut kovin kiinalaista. Mutta eipä tuo mitään. Kortin nimi on ”Yksisiipiset”.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Haastan sinut # 52

Anne S. pitää hauskaa Haastan sinut -blogia, jossa esitellään joka kerta kuva, jota pitää käyttää askarreltavassa kortissa. Nyt osallistun haasteeseen ATC-kortilla. Kortissa on aikakauslehdestä leikattu tausta sekä teksti, hieman pitsiä, koristekukka ja kimalleliimaa. Loput materiaalista on arkista, joka haasteessa tällä kertaa annettiin. Kyllähän Marie Antoinettesta inspiroituu.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Atc-kortteja kaimasta

Hamlet-näytelmän Ofelian hahmo inspiroi minua ainakin sen verran, että tein John William Waterhousen Ofelia-maalausten pohjalta pari gothic arch -atc-korttia.



Ofeliahan hukuttautui. Toisessa käyttämistäni Waterhousen kuvista hän on vielä jokseenkin levollinen, mutta tuo vasemmalla olevassa kortissa käytetty kuva on selvästi epätoivoisemmalta hetkeltä.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Gothic Arch -pääsiäistä!

Olen viehättynyt kaikenlaiseen, millä on lähinnä kauneusarvoa. Teen melko paljon myös käsilläni ja yleensä tuloksena on jotain, millä ei ole käytännön merkitystä. Näiden ATC-korttien ainut tarkoitus on oikeastaan itseni ilmaiseminen ja kauneus. Niin, ja tällä kertaa korttieni tarkoitus on myös toivottaa hyvää pääsiäistä.



Puput ovat pääsiäiseläimiä, joten ne pääsivät siksi kortteihin. Ristit lisäsin muistuttamaan pääsiäisen kristillisestä puolesta, vaikken olekaan kovin kristillinen itse. Ne tuntuivat myös sopivan tuohon Gothic Arch -muotoon. Olen siihen kovin viehtynyt ja uskon, että tulette näkemään jatkossakin nimenomaan Gothic Arch –kortteja, enimmäkseen ATC-kokoisina kylläkin. Mielipiteitteni ilmaisuun palaan seuraavalla kerralla.