sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lukuhaaste vuodelle 2013: 1800-luvun kirjat

Taidanpa ensimmäistä kertaa elämässäni aloittaa itse lukuhaasteen. Vanhempi kirjallisuus saa liian usein väistyä lukemista valitessani uudemman tieltä, joten lukuhaasteen on liityttävä muuhun kuin uutuuskirjoihin. 1800-luvun kirjallisuus kiehtoo minua, joten haastan itseni – ja kaikki muutkin halukkaat – lukemaan sitä.

Haasteessa lähdetään tavoittelemaan aatelisarvoa – mitä enemmän kirjoja 1800-luvulta lukee, sitä korkeamman aatelisarvon saa. Koska 1800-luvulla kirjoitettiin keskimäärin melko laajoja teoksia, on oikeudenmukaista, että paronin tai paronittaren arvon saa kohtuullisen pienellä kirjamäärällä. Herttuan tai herttuattaren arvoon en ainakaan itse lähde edes pyrkimään, mutta ehkäpä joku muu senkin saavuttaa.

Aatelisarvot saavuttaa seuraavilla kirjamäärillä:

Herttua/herttuatar – 20 teosta
Markiisi/markiisitar – 16 teosta
Jaarli/kreivitär – 12 teosta
Varakreivi/varakreivitär – 8 teosta
Paroni/paronitar – 4 teosta

Haasteeseen käyvät kaikki kirjat, jotka on julkaistu vuosina 1800-1899. Aikaa kirjojen lukemiseen on 1.1.2013-31.12.2013.

Alustavasti voisin itse ajatella tavoittelevani kreivittären arvoa ja lukevani seuraavat kirjat:

Charles Dickens: Loistava tulevaisuus (1860-1861)
Edgar Allan Poe: Arthur Gordon Pymin selonteko (1838)
Jane Austen: Järki ja tunteet (1811)
Mary Shelley: Frankenstein (1818)
Minna Canth: Hanna (1886)
Leo Tolstoi: Anna Karenina (1875-1877)
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani (1847)
Oscar Wilde: Onnellinen prinssi ja muita tarinoita (1888)
Robert Louis Stevenson: Aarresaari (1883)
Juhani Aho: Panu (1897)
Arthur Conan Doyle: Neljän merkki (1890)
Teuvo Pakkala: Elsa (1894)


43 kommenttia:

  1. Wau, mielenkiintoinen ja hyvä haaste. Taidanpa lähteä koettamaan onneani, josko vaikka varakreivittäreksi saakka selviytyisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste on omalta osaltani suoritettu, selviydyin sentään paronittareksi. Haastekoonti täällä: http://suketus.blogspot.fi/2013/12/kolme-paattyvaa-lukuhaastetta.html

      Poista
  2. Minäkin liityn onnenonkijoiden joukkoon, ja luulisin tavoittelevani varakreivittären arvoa, mutta saapa nähdä, kuinka pitkälle nämä sosiaalisen nousun tikapuut minut johdattavat!

    Sellainen tarkentava kysymys, että lasketaanko mukaan sellaisia kirjoja, jotka olen aloittanut jo vuonna 2012, mutta jotka luen loppuun vasta ensi vuonna? Äkkiä laskettuna minulla on ainakin kolme sellaista kirjaa tällä hetkellä lainassa.

    VastaaPoista
  3. Uu, mahtava haaste, tähän voisi koittaa tarttua :)

    VastaaPoista
  4. Anteeksi pieni virhe, oli tarkoitus sanoa, että tavoittelen ylintä, eli herttuattaren arvoa.

    VastaaPoista
  5. Hieno haaste! Minäkin liityn mukaan!

    VastaaPoista
  6. Voi ei!! Tai siis jee, mutta kun lupasin, etten ota enää haasteita ensi vuodelle, mutta tää on pakko!

    Ja löysin nyt vasta kivan blogisikin! Kiitos Le Masque Rogue -blogille :)

    VastaaPoista
  7. Hauskaa, että kiinnostusta haasteeseen on näin paljon. Enpähän joudu yksikseni 1800-luvulle. ;)

    Anna J - itse ajattelin, että otan mukaan vain sellaiset kirjat, jotka olen lukenut kokonaan vuoden 2013 aikana. Mutta voithan laskea osittain vuoden 2012 puolella luetun kirjan puolikkaaksi jos tahdot. (Vaikka ei tämän ole tarkoitus olla mikään liian tiukkapipoinen ja vakavamielinen haaste.)

    VastaaPoista
  8. Minäkin eksyin ihanaan blogiisi Le Masque Rougesta, ja siellä jo hehkutin miten tämä haaste on kuin minulle tehty :P En sen tarkemmin päätä etukäteen mitä arvoa lähden suorittamaan tai mitä kirjoja luen, mutta tuo ylin tai toiseksi ylin tulee luultavasti hankittua.

    VastaaPoista
  9. Pakko osallistua, vaikka lupasin ettei enempää haasteita. Rakastan 1800-lukua! :) Minäkin eksyin blogiisi Le Masque Rougesta. :>

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen haaste, johon täytyy yrittää vastata. 1800-luku on aina kiehtonut minua ja luen yleensäkin mieluimmin vanhempaa kirjallisuutta kuin aivan uusia.

    VastaaPoista
  11. Ooh, tähän haluan mukaan! Ihana haaste, ja monta 1800-luvun kirjaa on ollut lukulistalla jo pidempään... Ehkä siis vihdoin saisi syvennyttyä niihinkin kunnolla! Vielä en osaa varmaksi sanoa, mitä arvoa tavoittelen - kyllä sitä nyt ainakin varakreivittäreksi ryhdytään!

    VastaaPoista
  12. Hauska haaste! Pitäähän tätä ainakin yrittää.

    VastaaPoista
  13. Höh, eilinen kommenttini ei näköjään tullutkaan perille. Mutta siis, vaikka haasteita on tullut haalittua jo valmiiksi ihan liikaa, lisäänpä tämänkin listalle koska en pysty vastustamaankaan! :) Käytännössä kun kuitenkin päädyn lukemaan mitä sattuu, niin saattaisinpa päästä siinä sivussa edes paronittareksi...

    VastaaPoista
  14. Pakko lähteä mukaan, ihana haaste! :) On kyllä tullut haalittua vähän liikaakin haasteita tälle vuodelle, mutta aina mahtuu mukaan vielä yksi. :D

    VastaaPoista
  15. Tosi kiva haaste! Vielä en uskalla lähteä mukaan, mutta katsotaan jos matkan varrella rohkaistuisin.

    VastaaPoista
  16. Kiinnostava haaste, luen aika paljon vanhempaa kirjallisuutta mutta usein se tapaa olla joko 1900-luvun alkupuolelta tai sitten vilahtaa vielä kaukaisemmille vuosisadoille, 1800-luku on jäänyt vähän paitsioon.

    Onko haaste muuten vain kaunoproosaa, vai miten on runojen, näytelmien tai tietokirjojen laita?

    VastaaPoista
  17. Kiinnostava haaste tämäkin!

    Vietän tänä vuonna teemakirjallisuus-vuotta, joten saan varmasti tämän johonkin teemaan ympättyä, jos en aivan herttuattareksi halua.

    VastaaPoista
  18. Hienoa, hienoa, osallistujamäärä vain kasvaa! Onpas hauska nähdä, mitä kirjoja luette vuoden mittaan.

    hdcanis - kyselit kirjojen laadusta. Mikä vaan 1800-luvulla julkaistu teos käy, kunhan sen voi määritellä kirjaksi. Siis esimerkiksi yksittäinen runo tai Andersenin satu ei ole vielä tässä haasteessa teos, mutta runo- tai satukokoelma on. Näytelmä on ilman muuta teos, kuten myös tietokirja.

    VastaaPoista
  19. Viime vuonna vähintään olisi ollut varakreivi, ja jos osat olisi otettu mukaan (esim. Sota ja rauha 4 osaa, Anne Karenina jne jo jaarli, mutta tätä voi pitää muistissa :)

    VastaaPoista
  20. Onpas ihana haaste! Mukana ehdottomasti ja varakreivittären arvo suunnitelmissa. Kiitos Le Masque Rougelle, jonka kautta löysin haasteesi =)

    VastaaPoista
  21. Ihana haaste, pakko osallistua! Olen aina pitänyt 1800-luvun teoksista:)

    VastaaPoista
  22. Kiitos mahtavasta haasteesta, osallistun siihen omalla tahollani :).

    VastaaPoista
  23. Osallistun, vaikka tämä voi olla aikamoinen haaste minulle. En aseta itselleni mitään tavoitetta, vaan luen sen verran näitä kuin tuntuu hyvältä. Kiitos kiinnostavasta haasteideasta.

    VastaaPoista
  24. Kuulostaa mielenkiintoiselta haasteelta. Osallistun ja tavoittelen ainakin aluksi vaatimattomasti paronittaren arvonimeä, jotta haasteesta ei tule liian tiukka. :)

    VastaaPoista
  25. Minäkin osallistun, ja nostan tavoitetta sitä mukaa kuin kirjoja tulee luettua :) Eli paronitarta näin aluksi.

    VastaaPoista
  26. Ehdottomasti mukana! Vielä en silti uskalla arvailla, mihin arvonimeen saakka päädyn vuoden loppuun mennessä. Loistava haaste, tuleepahan tartuttua kunnolla iäkkäisiin teoksiin :D

    VastaaPoista
  27. Hei, taidanpa osallistua minäkin. Viisi kirjaa taitaa nyt olla listoillani. Mainio haaste!

    VastaaPoista
  28. Täällä kooste lukemistani kirjoista. Kiitos haasteesta ja krevittären arvonimestä. :)

    VastaaPoista
  29. http://satunluetut.blogspot.fi/2013/12/haastekooste.html

    Mä oon paronitar! Jee!

    VastaaPoista
  30. Paroni! http://hdcanis.blogspot.fi/2013/12/lukuhaasteita-koonteja-ja-keskeneraisia.html

    VastaaPoista
  31. Herttuatar kiittää ja kumartaa! ;)
    http://elegiakirjat.blogspot.fi/2013/12/haastekooste-1800-luvun-kirjat.html

    VastaaPoista
  32. Toinen herttuatar sai luettua 21 kirjaa.
    Täältä löytyy lista:
    http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/2013/12/vuoden-2013-haasteet.html

    VastaaPoista
  33. Paronitar ilmoittautuu.
    Kiitos haasteesta!
    http://luettuaelamaa.blogspot.fi/2014/01/vuosi-kuvina-ja-vuosi-2013-haasteina.html

    VastaaPoista