Näytetään tekstit, joissa on tunniste Read the Book - See the Movie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Read the Book - See the Movie. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. toukokuuta 2011

Read the Book, See the Movie: Veronika päättää kuolla

Paolo Coelho taitaa olla kirjailija, jota toiset pitävät turhanpäiväisenä lässyttäjänä ja jota toiset jumaloivat. Itselläni on muutama Coelho hyllyssä, mutten ollut lukenut yhtään ennen kuin päätin ottaa asiakseni tutustua teokseen Veronika päättää kuolla. Dvd löytyi nimittäin sattumalta kirjastosta, joten pääsin lisäämään taas yhden kohdan Read the Book, See the Movie -haasteeseen.

Veronika päättää kuolla kirjana

Veronika päättää kuolla ei ole pitkä teos, mutta ikäväkseni on todettava, että tuotti hieman vaikeuksia saada luettua se loppuun. Perusasetelma kirjassa on kiinnostava: Veronika-niminen nainen yrittää itsemurhaa ja joutuu mielisairaalaan, jossa todetaan, että vaikkei itsemurha päättänytkään hänen elämäänsä, se tulee päättymään hyvin pian, koska Veronikan ottamat lääkkeet ovat vaurioittaneet hänen sydäntään.

Mielisairaalassa Veronika tutustuu muutamiin ihmisiin, joista merkittävin on skitsofreenikko Edvard, joka rakastaa kuunnella Veronikan pianonsoittoa. Lopulta on itse asiassa hieman vaikea sanoa, onko Veronika täysillä edes kirjan päähenkilö, koska näkökulma vaihtuu tarinassa salakavalasti ja ajoittain esitellään pitkästikin aivan jonkun muun kuin Veronikan pohdintoja elämästä.

Kirja pohdiskeleekin niin paljon, että välillä tuntuu kuin lukisi jotain hömpöttävää elämäntaito-opasta, joka latelee itsestäänselvyyksiä. Ihmisen pitää löytää se, mikä on hänelle tärkeää. Meille on laadittu valtava määrä sääntöjä, jotka kahlitsevat meitä ja joista irti päästessämme voisimme olla vapaita. Vain hullu voi olla vapaa. Hohhoijaa. Ei ole ihme, että Veronikakin keksii, että elämä voisi ollakin mukava juttu, sillä ei hänellä ole mitään ongelmatilannetta itsemurhaa yrittäessään. Hän on elänyt tavallisesti, ehkä ajatellut liian vähän itseään, mutta kyllästynyt ennen kaikkea. Veronika ei kuitenkaan vaikuta varsinaisesti masentuneelta – niin, tai mitä pitäisi sanoa ihmisestä, joka ottaa yhdeksi itsemurhan syyksi sen, että joku jossain ei tiedä, missä Slovenia on – joten hänen ajatuksensa elämän lopettamisesta tuntuu tavallistakin järkyttävämmältä ja epäuskottavammalta.

Veronika päättää kuolla henkii henkisyyttä. Siksikin se ehkä kuulostaa joltain jumaluudesta puhuvalta elämäntaito-oppaalta, vaikkei yhtä jumalaa suoraan tyrkytäkään. Tämän rinnalla se esittää, että masturbaatio on tie vapautumiseen. No, sekin ajatus tuntuu naiivilta. Kaikissa eniten ärsyttää ehkä kuitenkin se, että Coelho on tunkenut itsensä mukaan kirjaan siten, ettei sillä ole tarinan kannalta mitään merkitystä. Hän vilahtaa kirjassa ja häviää, ilmeisesti jonkinlaisena viittauksena siihen, miksi on kirjan kirjoittanut, mutta kaikkinensa tuo vilahdus on aivan turha. Kirjan lopussa on tämän kaiken lisäksi ns. yllätys, joka ei yllätä.

Täytyy sanoa, että Coelho ei siis kolahtanut, enkä erityisemmin odota kirjasta tehdyn elokuvan näkemistä. Aion kuitenkin katsoa sen, vaikka pelkäänkin, että se siirtää tarinan pois Sloveniasta ja on pitkäveteinen. Jospa elokuvantekijät olisivat kuitenkin kehitelleet jotain tapahtumista tarinaan dramatisointivaiheessa – mutta eivät nyt välttämättä sitä masturbaatiota ainakaan enempää kuin kirjassa oli.

Veronika päättää kuolla elokuvana

Ikävä kyllä Veronikasta ei ollut saatu tehtyä myöskään kovin vetävää elokuvaa. Sarah Michelle Gellar ottaa Veronikan roolin tosissaan ja esittää häntä herkkäeleisesti pienin vivahtein, mutta itse elokuva on muutoin pitkäveteisen junnaava. Lopussa Veronikan ja Edvardin karattua mielisairaalasta katsoja voi kokea jonkinlaista liikutusta, kun nämä nuoret ihmiset löytävät rakkauden ja elämänilon, mutta muuten kaikki on melkoisen latteaa.



Elokuvassa tarina on siirretty Yhdysvaltoihin – no yllätys – mutta side Sloveniaan on onneksi säilytetty siten, että Veronikan suvun juuret ovat siellä. Tosin Veronika itse toteaa taustastaan kysyttäessä melko lailla nyrpeästi, että hänen vanhempansa ovat muuttaneet USA:han jo ennen hänen syntymäänsä. Häntä ei siis Slovenia tunnu kovin kiinnostavan.

Pisteitä elokuvalle voi antaa siitä, että se yrittää tuoda kirjan sanomaa esiin mahdollisimman vähän henkisyydestä puhuen. Elokuvaa katsellessa ei synny siis vaikutelmaa uskonnollisesta aivopesuyrityksestä. Kaikkinensa on kuitenkin ikävä todeta, että elokuva ei pitänyt otteessaan. Huomasin vähän väliä ajattelevani muuta, ja kelailinkin useaa kohtaa takaisinpäin, eivätkä ne silti oikein saaneet minua keskittymään.

No, kokonaisuutena tästä kirjanluku-elokuvakokemuksesta jäi ainakin se hyöty, että nyt voin vapaasti esittää jonkinlaisen mielipiteeni Paolo Coelhon tuotannosta, koska olen lukenut yhden hänen kirjoittamansa teoksen. Liityn siis niiden joukkoon, jotka pitävät miestä itsestäänselvyyksien ja muun tarpeettoman lässyttäjänä.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Read the Book, See the Movie: Himoshoppaajan salaiset unelmat

Tämä Read the Book, See the Movie -haaste alkaa aika kevyesti. Ensin oli käsittelyssä Houkutus ja nyt otin käsittelyyn Sophie Kinsellan kirja Himoshoppaajan salaiset unelmat ja sen pohjalta tehdyn elokuvan.

Himoshoppaajan salaiset unelmat kirjana

Jostain syystä himoshoppaaja Rebecca Bloomwood sai minut viihtymään ihan täysillä siitä huolimatta, että hänellä on ongelmatilanne, jossa ei oikeassa elämässä ole mitään nauramista. Rebeccalla on Visa-lasku, jonka maksamiseen hänellä ei yksinkertaisesti ole varaa, mutta shoppaamista tämä nuori nainen ei siitä huolimatta pysty lopettamaan. Hän löytää jatkuvasti tarjouksia, joita ei voi ohittaa, tai muuta pakollista ostettavaa. Hän ostaa jopa puuesineen, joka on hänestä kamala mutta joka pitää saada, koska siitä on ollut kuva arvostetussa sisustuslehdessä.

Rebecca yrittää ensin lopettaa/vähentää shoppailua, mutta koska idea on tuhoontuomittu, hän päätyy etsimään parempia tuloja. Niitäkään ei oikein tahdo löytyä, sillä esim. vaateliikkeessä työskennellessään Rebecca iskee silmänsä samoihin seeprakuvioisiin farkkuihin kuin eräs asiakas ja toimii sitten sen verran tehokkaasti saadakseen farkut itselleen, että saa saman tien potkut. Rebecca on siis niitä häseltäjiä, jotka saattaisivat olla tosielämässä raivostuttavia mutta joista voidaan kirjoittaa hyvin rullaavaa viihdettä. On selvää, että hän joutuu koko ajan entistä hullumpiin tilanteisiin.

Rahahuolien lisäksi Rebeccalla on mieshuolia. Hän välillä vihaa ja välillä rakastaa Luke Brandon -nimistä miestä, vaikkei hänellä edes ole seurustelusuhdetta tähän, ja juuri tämän asetelman vuoksi on helppo arvata, että juuri Lukesta tulee mies Rebeccan rinnalle ennen kuin tarina päättyy. Luke on rikas ja keskimäärin menestyvä mies ja arvaahan sen, että Rebeccan tilanne muutoinkin järjestyy, koska harvemmin chic lit -kirjat kovin onnettomasti päättyvät.

Kinsella kirjoittaa keveästi ja mukaansatempaavasti, eikä siis ole ihme, että hänen viihderomaaninsa ovat suosittuja. Voisin kuvitella lukevani koko Himoshoppaaja-sarjan – ja se on paljon se, sillä itse en ole ollenkaan sellainen vaateshoppaaja kuin kirjan Rebecca, vaikka shoppailuinnon tunteena tunnistankin.

Himoshoppaajan salaiset unelmat -elokuvan katsomista jännitän hieman, sillä devarin takakannen perusteella leffa perustuu useampaan kuin yhteen kirjaan. Olisi hauskempi verrata kirjaa ja elokuvaa, jos leffa olisi selkeästi tulkinta vain tämän kirjan tarinasta. Kirjan miljöönä on Lontoo, joten toivotaan, että se näkyy elokuvassakin eikä tarinaa ole siirretty jonnekin Atlantin toiselle puolen. Ja toivotaan, että elokuva saa minut nauramaan – sen verran hyväntuulinen kirja oli – ja elokuville on jotenkin helpompi nauraa kuin kirjoille, vaikka ne olisivat hauskojakin.

Himoshoppaajan salaiset unelmat elokuvana

Himoshoppaajan salaiset unelmat -elokuvan katsominen ei lähtenyt kovin jouhevasti käyntiin. Ensiksikin Hollywoodissa katsotaan nähtävästi, ettei Lontoo ole tarpeeksi mielenkiintoinen kaupunki, joten tarina oli siirretty New Yorkiin. Lisäksi Rebecca työskentelee kyllä lehdessä mutta siitä ei ole puhettakaan, että hän työskentelisi talousneuvoja kirjoittavana toimittajana (tämä vika korjaantuu kyllä pian). Rebeccan kämppis on menossa naimisiin Tarquin-nimisen miehen kanssa, joka kirjassa oli kämppiksen serkku, joka vei Rebeccan treffeille ja sattui olemaan miljönääri. Luke Brandon on Rebeccan pomo, ja alusta asti nämä kaksi pitävät toisistaan, millä ratkaisulla syrjään jää paljon ”olet niin raivostuttava mutta kohta rakastun sinuun” -jännitettä, joka sattuu olemaan romanttisten komedioiden sydän.



Tästä vuodatuksesta varmasti selvisi, etten oikein ollut kirjan dramatisointiratkaisuista samaa mieltä kuin elokuvan tekijät.

Jo DVD:n takakansi vihjasi, että elokuva perustuisi useampaan kuin yhteen Himoshoppaaja-kirjaan, joten on vaikea sanoa, onko jotkut minulle täysin vieraat henkilöt ja asiat tuotu elokuvaan muista sarjan kirjoista. Joka tapauksessa Kristin Scott Thomas tekee esittämästään muotilehtidiiva Alette Naylorista todella herkullisen hahmon. Pitänee lukea sarjaa senkin takia pidemmälle, että selviää, onko kirjoissakin tämä Alette-hahmo. Jos on, nainen on varmasti ihastuttavan ärsyttävä hahmo myös Kinsellan kielellä luomana.



Isla Fisher on oiva Rebecca Bloomwood, ja elokuva on hyvää viihdettä, kunhan unohtaa sen vertaamisen kirjasarjan ensimmäiseen teokseen. Elokuvan lopetus on opettavaisempi kuin kirjan, mikä ei ole mikään ihme: Disneyn tekemässä elokuvassa voisi tuskin olla loppua, jossa shoppailu senkun jatkuu (vaikka sinänsä Disney-yhtiöillä tuskin on kovinkaan paljon shoppailua vastaan).

On hauskaa, että elokuvaankin on otettu mukaan suomen kieli. Kirjassahan Rebecca kirjoittaa valheellisesti cv:hensä, että osaa sujuvasti suomea. Sitten hän tietenkin joutuu puhumaan tätä kieltä ja joutuu kiusalliseen tilanteeseen. Leffassa kohtausta on hieman muutettu, mutta mitäpä siitä – niinhän elokuvissa aina tehdään. Lopussa Rebecca sitten oppii suomea oikeasti ja sanoo sopivan törkeyden sopivassa tilanteessa suomeksi. Mutta Isla Fisher olisi varmaan tarvinnut hieman enemmän suomen kielen ääntämisharjoitusta. Natiivipuhuja kun ei tahdo saada hänen suomestaan selvää.

Kirjan hauska seeprafarkkukohtaus on jätetty pois. Onneksi se on kuitenkin kuvattu ja löytyy dvd-levyn poistetuista kohtauksista. Kannattaa siis muistaa vilkaista nekin, jos katsotte elokuvan devarilta.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Read the Book, See the Movie: Houkutus/Twilight

Ennakkoluuloisesta asenteestani huolimatta lähdin perehtymään Stephenie Meyerin Houkutus-sarjan (vai onko se Suomessakin niin vääntynyt Twilightiksi, ettei kukaan enää muista tuota Houkutusta?) ensimmäiseen osaan Houkutus. Minusta se, että kirjasta on tullut ilmiö, on aivan riittävä syy lukea teos, sillä sittenpähän voi muodostaa siitä ihan oikeasti perustellun mielipiteensä. Samalla napsautan ensimmäisen osuman tuohon Read the Book, See the Movie -haasteeseen. Sen osalta aion menetellä jatkossakin niin, että luen kirjan ensin ja kirjoitan ajatukseni kirjasta ennen kuin katson elokuvan. Elokuvan katsottuani kirjoitan siitä ja lopuksi julkaisen molemmat tekstit samassa postauksessa.

Houkutus kirjana

Houkutus alkaa siitä, kun Bella, lukioikäinen tyttö muuttaa isänsä luo Forks-nimiseen pikkukaupunkiin. Pian hänen elämänsä täyttää vampyyri Edward, josta hän ei saa silmiään irti. Lopulta rakkaus ajaa Bellan hengenvaaraan, mutta Edvard tietenkin pelastaa hänet. Teoksessa on 500 sivua, mutta sen juoni on oikeastaan selostettu näillä muutamalla virkkeellä.

Jos olisin yläkouluikäinen tyttö, kuola voisi valua suustani lukiessani Houkutusta. Kirjassa mainitaan lukemattomia kertoja, kuinka ihqu (ei ole varmaan kaukana, että suomennoksessa todella käytettäisiin tuota sanaa) vampyyri Edward on, kuinka kaunis ja täydellinen hän on (vaikka ainakin minusta hänessä on itse asiassa ärsyttäviä piirteitä, joten miten hän siis voisi olla täydellinen kenenkään muun kuin täydellisesti lätkässä olevan Bellan mielestä). Aikuinen lukija lukee kirjaa helposti ahmien kuin teini-ikäinen, mutta ainakin minulle tuli välillä vaivaannuttava olo, enkä nyt tarkoita sellaista huippuunsa hiotusta eroottisesta jännityksestä johtuvaa kivaa vaivaantumista kuin vaikkapa True Bloodin kanssa. Oman vaivaantumisasteenne voitte testata seuraavasta sitaatista:

Samassa Edward kääntyi kopea hymy huulillaan, ja minä olin henkäistä ääneen. Hänen hihaton valkoinen paitansa oli rinnasta auki, niin että sileä valkoinen iho näkyi paljaana kaulasta aina marmorinvalkeaan rintakehään, jonka täydelliset lihakset eivät jääneet enää arvailujen varaan.

Melkoista Harlequin-romantiikkaa… Hyvä kun pystyin naputtelemaan tuon…

Houkutus on melkoisen sisäsiisti vampyyritarinaksi, jopa niin sisäsiisti, ettei siinä kertaakaan mainita torahammas-sanaa. En tosin tiedä, onko tämä suomentajan valinta vai onko todella niin, ettei Meyerkään käytä sanaa fang. Kirjailija yrittää kovasti luoda uhkaavaa tunnetta, mutta en oikein tiedä, onnistuuko hän. Edward ei muka pysty pitämään hampaitaan erossa Bellasta, ja on koko ajan olemassa vaara, että tämä ihana poikaystävä tappaa Bellan – tai muuttaa tämän vampyyriksi. Tosiasiassa on vain kyse siitä, että nuoret tytöt voivat samastua Bellaan ja kuvitella itsensä ikuisiksi ajoiksi ah-niin-komean poikaystävän käsivarsille. Mutta minusta tuntuu kuitenkin ennemminkin nolostuttavalta, että Edward vakuuttaa joutuvansa metsästämään oikein kunnolla (eläimiä, ei tietenkään ihmisiä, koska Edward on niiii-in kiltti vampyyri, että ruokailee eläimenverellä) ennen kahdenkeskisiä treffejään Bellan kanssa – muutoinhan voisi käydä köpelösti. Ikävä kyllä Edwardin toimista tulee auttamatta mieleen nuoren miehen masturbointi ennen treffejä – ettei vain alkaisi ikävästi seisoa väärässä kohtaa. Että se siitä romantiikasta.

Ainakaan pariin sataan sivuun kirjassa ei tapahdu mitään. Sitä vain lukee ja lukee, mutta sen ainoa sisältö on, että Edward on ihqu ja että Bella itse kuvittelee vain olevansa liian mitätön. Lisäksi koko ajan korostetaan sitä, kuinka kömpelö Bella on. Niin, tyttö on kömpelö ja avuton, mutta ainakin yritetään antaa sellainen kuva, että hän on taitava ruuanlaittaja. Tosin en ymmärtänyt sitä, kuinka se voi olla mahdollista, sillä valmistaessaan ruokaa vieläkin uusavuttomammalle isälleen Bella kypsensi ensin perunat kokonaan ja laittoi vasta sen jälkeen paistin uuniin. Mahtoivat olla perunat kylmiä, kun paisti oli viimein valmis. On jännittävä nähdä, miten elokuvassa tehdään Kristen Stewartista mitättömän oloinen kömpelys. Niin, vai tehdäänkö ollenkaan. Jo valmiiksi järkyttyneenä odotan puolestani sitä, miltä vampyyrien ihon loistaminen päivänvalossa tulee elokuvassa näyttämään. Jo lukiessa tuntuu suorastaan naurettavalta, että auringonvalo muuttaa vampyyri-ihon timantinkaltaiseksi.

Kirjan toisella puoliskolla alkaa tapahtua enemmän, ja teos muuttuukin mielenkiintoisemmaksi. Mutta ei tällainen neljääkymppiä lähestyvä varhaiskeski-ikäinen nainen osaa oikein ihquuntua mistään samalla tavalla kuin teini – paitsi ehkä Eric Northmanista…

Houkutus elokuvana

Tuosta kirjaa koskevasta vuodatuksesta voi olla hieman vaikea päätellä, että odotin Twilight-elokuvan katsomista kuitenkin aika innoissani. Leffa olikin minusta varsin onnistunut tulkinta kirjasta, joskin on myönnettävä, että sitä vaivasivat hieman samat ongelmat kuin alkuteostakin.

Sinänsä Houkutus-kirjasta on ollut varmasti helppo tehdä elokuvakäsikirjoitus, sillä siinä on niin paljon ihkuilutoistoa, että kaikki olennaiset tapahtumat saadaan helposti mukaan ilman että elokuva venyy kestämättömän pitkäksi. Kristen Stewart tekee Bellan, joka ainakin minun mielikuvaani sopii aivan mainiosti. Bella on kömpelö ja hänellä on huono itsetunto aivan turhaan. Eri asia on, ovatko vampyyrit sitten kaikkien mielestä maagisen kauniita. No, ehkä teini-ikäisten tyttöjen mielestä. Edwardin (Robert Pattinson) ihon timanttihehkuminen auringossa ei ollut niin järkyttävän näköistä kuin kuvittelin – meidän televisiossamme se oli lähinnä latteaa, mutta ehkäpä 37 tuumaakin on liian vähän, tiedä häntä.



Kirjan dramatisointi on mielestäni onnistunut oivallisesti, ja pidän hyvänä ideana sitä, että tarinassa mukana oleva toinen vampyyrilauma, jota johtaa James-niminen vampyyri, tulee tarinaan mukaan jo aiemmin kuin kirjassa. Jamesin vampyyrilauma tappaa elokuvassa pari forksilaista ennen kuin törmää Culleneihin ja Bellaan baseball-”kentällä”. Tämä tiivistää uhkaa, mitä kirjassa ei tapahdu, kun James vain yhtäkkiä pöllähtää baseballin pelaamisen keskelle joukkoineen. Näin elokuvan alkuosa ei ole aivan yhtä tapahtumaton kuin kirjan.

Häiritsevä yksityiskohta on puolestaan se, että niitä kirjassa kaihdettuja torahampaita ei näy elokuvassakaan. Tokihan vampyyrimyyttiä saa muokkailla ja uudistaa, mutta onhan se vähän liian siloiteltua, jos vampyyrin ilmeisintä tuntomerkkiä ei uskalleta näyttää.

Teiniromantiikkaa on sitten luvassa elokuvassakin oikein olan takaa, vaikkei Bellan ja Edwardin rakastumista oikeastaan motivoidakaan kovin perusteellisesti. Mutta hei! Tarvitseeko rakkaus jotain mielettömiä motiiveja? Elokuva tarjoilee ihania metsä- ynnä muita maisemia, joita voi ihastella, kun esim. seuraa tarinan rakastavaisten kiipeilyä puissa.



Elokuva ei luultavasti tehnyt lähtemätöntä vaikutusta, mutta sen verran se ilmeisesti hiljaisen naureskelun lomassa liikuttaa, että lopun tanssikohtaus vaikuttaa näin aikuisestakin söötin romanttiselta. Tiedä sitten, jos jatko-osat olisivat parempia, kun tuo rakastumisen toisteinen alkuhuuma on nyt sitten käsitelty. Vaikka voihan sitä tehdä toisteista tekstiä ja elokuvaa monesta muustakin asiasta…

maanantai 31. tammikuuta 2011

Hui hulluutta – hurahdin haasteisiin

Nytpä löysin Kuuttaren lukupäiväkirjasta ihastuttavan haasteen, johon tungen itseni mukaan heti. Ideana on lukea ennen kuin vuosi taasen vaihtuu 10 klassikkokirjaa.



Kirjat löytyivätkin mukavasti…

Mary Shelley: Frankenstein
Emily Brontë: Humiseva harju
Albert Camus: Sivullinen
Richard Adams: Ruohometsän kansa
Umberto Eco: Ruusun nimi
George Orwell: 1984
Mika Waltari: Suuri illusioni
Sylvia Plath: Lasikellon alla
Aino Kallas: Sudenmorsian
Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu

Yllätys yllätys: Kuuttaren lukupäiväkirjasta löytyi myös toinen kiintoisa haaste, jonka alkuperä on täällä. Ideana tässä haasteessa on lukea kirja ja töllöttää sitten kirjasta tehty elokuva. Sitten vain innokkaasti kirjoitetaan kokemuksesta.



Haasteeseen on mahdollisuus osallistua erilaisilla kirja-/elokuvamäärillä. Minä pöhköpää otin mukaan kahdeksan kirjaa, vaikka tiedän, että tuon edellisen haasteen ja tämän kanssa on yhteensä aika paljon tekemistä. Otin mukaan tarkoituksella pari höpsötyskirjaa – kun en esim. ole noita Twilighteja ollenkaan lukenut enkä elokuvanakaan nähnyt.

Listani on tässä:

Ian McEwan: Sovitus
Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat
Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla
Stephanie Meyer: Houkutus
Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Paolo Coelho: Veronika päättää kuolla
Agatha Christie: Kuolema Niilillä
Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas