Monet ihmiset haaveilevat lapsista ja monet tuskailevat jopa lapsettomuushoitojen kanssa vaikka vuosikausia, koska haluavat niin kovasti lapsen. Uskon, että monet näistä ihmisistä myös uskovat, että lapsi tuo onnen. Uusimman Eeva-lehden kannessa Linda Lampeniuskin julistaa tyttärestään: ”Olivia täydensi onneni.”
Uskon itsekin, että lapset tuovat omanlaistaan onnea, sellaista, joka ei muutoin synny. Siksi olen välillä surumielinen sen vuoksi, ettei minulla ole lapsia, vaikka en oikeastaan kaipaa elämänmuutosta, jossa pieni ihminen määrää elämän ihan uusille urille ikiajoiksi.
Ylioppilaslehti on nyt pamauttanut ilmoille jymyjutun: lapsen saatuaan ihminen muuttuu onnettomammaksi. Aiheesta tehtyjä tutkimuksia on vertailtu Yorkin yliopistossa ja vertailtaessa on löydetty vain yhtäläisyyksiä: onnellisuus vähenee, kun lapsi putkahtaa maailmaan.
Tämän pitäisi varmaan lohduttaa, mutta jotenkin en halua uskoa tähän tutkimustulokseen. Tai oikeastaan voihan siihen uskoa, kun muistaa, että useimmiten onnellisuus on ihan itsestä kiinni ja että sen voi pilata vaikkapa vääränlaisilla odotuksilla. Tuntuukin aika oudolta, että kun tutkittiin ihmisten mieluisimpia vapaa-ajanviettotapoja, ajan viettämistä lasten kanssa pidettiin ikävämpänä kuin kotitöitä, tv:n katselua tai shoppailua. 19 vapaa-ajanviettotavasta lasten kanssa oleminen pääsi sijalle 16. Voi vain kysyä, miksi ihmiset hankkivat lapsia, jos imuroiminen ja tiskaaminen on mukavampaa kuin lasten kanssa puuhastelu. Itse en ainakaan halua hankkia tieten tahtoen elämääni lisää asioita, jotka ovat yhtä miellyttäviä kuin nuo kotityöt.
Mutta niinhän myös tutkijapsykologi Nattavudh Powdthavee toteaa: käsitys siitä, että lapsen kanssa on onnellista elää, on vain itsepetosta. Parin muun psykologin mielestä lapsia hankkivat ihmiset haluaisivat vain jäädä vaiheeseen, jossa he elävät pelkästään itselleen ja jota he ovat saaneet elää rauhassa kolmekymppisiksi asti – päinvastoin kuin edellisen sukupolven naiset ja miehet, jotka eivät päässeet leveän elämän makuun ennen lasten hankintaa. Niin, siinä sitä sitten eletään lapsenhankintapaineiden keskellä ja hankitaan lapsi yhteiskunnan, biologisen kellon tai sukulaisten painostamana, vaikka haluttaisiin vain katsella televisiota ja shoppailla.
No, eri asia tietenkin on, kuinka vakavasti nämä tutkimukset pitäisi ottaa. Ylioppilaslehden artikkelissa mainitaan parisuhteesta mm. seuraavaa: ”50-vuotiaana parionni hiipuu, oli lapsia tai ei.” Olen vielä aika kaukana 50:n täyttämisestä, mutta tuskin maailma ihan noin yksioikoinen on. En ainakaan toivo sitä.
Joka tapauksessa on ihana nähdä artikkeli, joka ei toitota samaa maailmankuvaa kuin kaikki muut, vaan kyseenalaistaa asioita. Lapsiperheenkin arki on arkea. Onnellisuus ei synny jostain ulkoisesta, mitä saa, vaikka se olisikin niin iso ihme kuin uusi elämä. Ihminen voi olla onnellinen lapsen kanssa ja myös lapsettomana, ja ehkä onnellisuuden kannalta olennaisinta olisikin osata myös lapsiasian kohdalla tehdä sellainen valinta, joka itselle sopii parhaiten.
Niin, uskon myös, että onnellinen voi olla, vaikka haluaisikin lapsen ja jäisi ilman sitä. On aika kauheaa katseltavaa, kun onnellisuus lasketaan yhden kortin varaan, eikä elämässä nähdä mitään hyvää, jos lasta ei tule. Elämän pettymykset ovat surullisia, hyvinkin surullisia asioita, mutta silti: aika paljon voi omaan onnellisuuteensa vaikuttaa itse niistä suruista huolimatta.
Olisi ihan mielenkiintoista tietää, millaisia kysymyksenasetteluita tässä tutkimuksessa on ollut. Tai mitä tässä on pidetty onnellisuuden mittarina. Varmaan elämä on helpompaa, kun ei tarvi huolehtia kuin itsestään, mutta helppous ei tarkoita samaa kuin onnellisuus.
VastaaPoistaKaikki minun lapsettuneet ystäväni ja tuttavani vaikuttavat ainakin tosi onnellisilta, väsymyksestä ja känkkäränkästä huolimatta.
Mielenkiintoinen tutkimustulos, kysymyksenasettelu tosiaan olis kiva tietää. Varmasti lasten kanssa on välillä vaikeaa(kin) mutta tuskin kukaan äiti tai isi vaihtaisi lastaan pois, että saisi enemmän aikaa tiskata...
VastaaPoistaOnnellisuus on suhteellinen käsite ja itsekin monesti unohtaa nauttia hetkestä. Liian usein tajuaa vasta jälkeen päin kuinka hyvää aikaa on viettänyt, eikä silloin edes tajunnut sitä.
Minusta ainakin tuntuu että lapsettomana on onnellisempi ;O) Lapsista on paljon huolta ja vastuuta ja nykyjmaailmassa täytyy oikeasti olla vähän hc että uskaltaa lapsen edes tehdä. Huomasin sen tutkimuksen itsekin ja moni ystäväni joilla on lapsia totesi että asia taitaa olla juuri niin, onnellisuus kun on omituinen käsite, vaikka lastaan rakastaa niin huoli tulevaisuudesta häilyy aina taustalla, siitä lienee johtunee myös tämä tutkimustulos? Itse olen valinnut lapsettomuuden enkä voisi olla tyytyväisempi valintaani, minulle lapset eivät koskaan ole olleet ihmisen olemassaolon tarkoitus ja ihmisiä on planeetalla jo muutenkin liikaa. Vähempikin riittäisi ;O)
VastaaPoistaMinäkin luin tuon tutkimustuloksen jostain Iltalehdestä tai vastaavasta ja se herätti ajatuksia. Mutta sitten minulle tuli mieleen, että olisikohan tässä taas kyseessä sellainen "jäätelönsyönti lisää hukkumiskuolemia" -tyyppinen tutkimus?
VastaaPoistaOlen itsekin ihan varma siitä, että olisin jollakin tasolla onnellisempi ilman lasta. Sellainen 4-v nyt kuitenkin kotonani asuu ja huomaan usein olevani niin väsynyt, että jopa mieluummin alan aivottomana tiskata astioita kuin rakentaa junarataa lapsen kanssa. Mutta en usko tämän väsymyksen tai onnellisuuden puutteen johtuvan yksinomaan siitä lapsesta - olen sitä mieltä, että työelämä ja yhteiskunta vaatii meiltä nykyisin niin paljon, että muuhun elämään ei meinaa riittää enää virtaa. Siksi sitä niin mielellään lepuuttaa päätään ihan aivottomissa hommissa. Ihanasta, vaikkakin hyvin persoonallisesta lapsestani olen kuitenkin onnellinen.
Tuo Tiinan kommentti yllä, että elämän helppous ei aina ole samaa kuin onnellisuus, on aivan loistava kiteytys. Minä olen onnellinen lapsestani, vaikka olenkin välillä ihan toivottoman väsynyt. Mutta tiedän väsymykseni johtuvan pääasiassa ihan muista syistä (=työelämä ja kaikki siihen rinnastettava) kuin lapsestani.