Uusin Guido Brunetti –dekkari Unelmien tyttö osui kirjastossa käteen ja pakkohan se oli sieltä ottaa, kun ei tiedä, milloin seuraavan kerran kirjaa näkisi. Venetsia on nimittäin ihana paikka ja Guido Brunetti on ihanan sympaattinen italialainen mies. Venetsia sen sijaan näyttäytyy näissä Donna Leonin kirjoissa paljon vähemmän sympaattisena kuin postikorteissa ja matkatoimistoiden mainoslehtisissä.Kirjan takakansi ohjaa odottamaan kuolleen tytön löytymistä, mutta ensin Brunetti joutuu aivan toisenlaisen tilanteen eteen. Hänen äitinsä on kuollut ja hautajaisissa mukana ollut pappi padre Antonin haluaa Brunettin selvittävän erään Mutti-nimisen miehen tarkoitusperät. Tämä on nimittäin joko pappi tai huijari, ja eräs padre Antoninin tuttava aikoo myydä talonsa ja lahjoittaa rahat tuolle jonkinlaista uskonlahkoa johtavalle miehelle. Hullulta kuulostaa, ja vielä hullumpaa on, että tämä juonenkehittely unohtuu matkan varrella. Tällaista äärimmäisten uskonlahkojen hulluudesta kiinnostunutta ihmistä kuten minä tämän juonikuvion käänteet kiinnostivat nimittäin kovin paljon.
Niin, kai tuo uskonlahko unohtuu, koska sitten löytyy luvattu kuollut tyttö. Hän lilluu kanaalin vedessä, ja selviää, että hän on Ariana Rocich, 11-vuotias romanityttö, jonka päivät kuluvat murtautumalla taloihin ryöstelemään rikkaampien tavaroita. Tytön löytöpaikan lähellä asuukin Fornarin perhe, jonka luona on käynyt varkaita, joten enää on selvitettävä, mikä johti tytön kuolemaan. Miksi hän päätyi ruumiiksi Fornareiden luona käydessään tai käytyään?
Brunetti yrittää taas sompailla sopivasti työpaikkansa vähemmän miellyttävien esimiesten johdossa. Onneksi häntä auttaa jälleen kerran signorina Elettra, joka katsoo parhaaksi käyttää kaikessa hiljaisuudessa kaikkia käytettävissä olevia lähteitä. Tällä kertaa Brunetti yrittää myös sotkea jo melkein nuoriksi aikuisiksi varttuneet lapsensa Chiaran ja Raffin rikosjutun tutkintaan, mutta Paola-vaimo lähettää nämä ostamaan jäätelöä ja läksyttää miehensä saman tien: lasten annetaan olla rauhassa rikosjutuilta.
Brunetti on siitä erikoinen rikospoliisi, ettei hänen yksityiselämässään ole kummempia ongelmia. Rakastava vaimo kokkaa ihania italialaisruokia ja lastenkasvatuskin näyttää onnistuvan pariskunnalta. Onkin ihana lukea leppoisasta perhe-elämästä, perheestä, jossa ihmiset aidosti välittävät toisistaan. Eihän kaikilla dekkaripoliiseilla tarvitse olla alkoholiongelmaa, ihmissuhdeongelmia tai ongelmia työn ja perheen yhteensovittamisessa.
Mutta Venetsialla on ongelmia. Donna Leon tuo hyvin näkyviin italialaisen yhteiskunnan epäkohdat. Nytkin paljastuu, että suhteilla voi välttää tuomion vakavastakin rikoksesta.
Kirjan loppu jää avoimeksi. Kaikki ei selviä, mutta sitä kommentoi itse Brunetti sanoessaan vaimolleen, ettei elämä ole sellaista, että kaikella olisi aina selkeä loppuratkaisu. Siihen on kai lukijankin tyydyttävä, sillä muutenkin Brunetti-kirjat ovat harvinaisen elämänmakuisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti