Synnit kirjaan

Katja Kallion Syntikirja on ensimmäinen kirjailijan teos, jonka olen lukenut. Odotin kevyttä lukemista ja otin kirjan bussissa luettavaksi työmatkalukemiseksi. Teos ei ehkä ollut aivan niin kevyt kuin odotukseni oli, joten hieman intensiivisempi keskittyminen olisi varmaankin auttanut saamaan romaanista enemmänkin irti.

Kirjan nimi tulee Sofia-nimisen naisen pitämästä kuvitteellisesta syntikirjasta: Sofia haluaa kirjata mieleensä kaikki tekemänsä virheet. Ajatus on mielenkiintoinen, sillä on oikeastikin olemassa itselleen niin julmia ihmisiä, että he kantavat syyllisyyttä jokaisesta pikkuvirheestäänkin. Outoa teoksessa on vain se, että vaikka se käsittelee ihmisten epätoivottavaa, syntistäkin elämää, tuo syntikirja tulee konkreettisesti esille todella harvoin. Noin hyvästä ideasta olisi voinut ottaa enemmänkin irti. Ajatelkaa nyt tyyliin: ”Rakas syntikirja, tänään olen tehnyt syntiä – heittänyt roskan maahan ja käyttänyt ikävää äänensävyä puhuessani työkaverilleni.” Lisäksi minusta Sofia keskittyy liian vähän virheisiinsä pitääkseen ihan oikeasti syntikirjaa.

Sofiaakin keskeisemmässä osassa Syntikirjassa on hänen äitinsä Tuulikki, joka on kirjan alussa juuri jätetty. Pitkäaikainen aviomies Henri on lähtenyt löydettyään nuoremman naisen nimeltä Denise. Tuulikilla on ollut nuorempana suhde Arno-nimiseen mieheen, joka on ohjannut hänen lopputyötään. Tiedä sitten, onko Henri kostamassa vai mitä, mutta joka tapauksessa on hänen vuoronsa rakastua luvattomasti.

Yksi keskeinen teema kirjassa ovat kielletyt suhteet. Sofia kulkee äitinsä ja isänsä jalanjälkiä ja aloittaa suhteen Temaksi kutsutun remonttimiehen kanssa. Sofia itse on eronnut, mutta Temalla on vaimo. Lopulta joku puuttuu tähän pettämisen kierteeseen ja se on Sofian 11-vuotias tytär Kerttu, joka sanoo äidilleen varsin suoraan oman mielipiteensä. Tarina tuo muutoinkin esille sen, ettei onnea löydä sillä tavoin, miten kirjan henkilöt sitä etsivät.

Mielenkiintoinen sivujuonne on Sofian ja Tuulikin suhde. Äidillä tyttärellä on niin kireää, että välillä asioita sanotaan hyvinkin loukkaavasti. Suhdetta symboloi nukkekoti, jonka Tuulikki hankki muka Sofialle tämän ollessa pieni. Äiti innostui kuitenkin nukkekodista niin paljon, etteivät tyttären tekeleet sinne edes kelvanneet. Joko tästä tai jostain muusta syystä Sofia inhoaa nukkekotia, ja vaikka Tuulikki haluaa lahjoittaa sen lapsenlapselleen Kertulle, se palautetaan hänelle.

Hupaisaa – vai miten se pitäisi ajatella – on, että ääni Tuulikin kellossa muuttuu, kun Sofia luulee sairastavansa syöpää. Äiti yrittää korjata välejä tyttäreensä. No, sitten Sofian kyhmy osoittautuukin joksikin aivan muuksi kuin syöväksi ja Tuulikki hermostuu tyttäreensä entistä enemmän aivan suotta.

Syntikirja oli ihan mielenkiintoinen lukukokemus. Voisin lukea muitakin Kallion teoksia – vaikka hieman paremminkin keskittyen.