No kylläpäs se uskonto taas kuohuttaa. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kirjoitetaan uskonnollisesta lukutaidosta ja hämmästellään mm. sitä, miksi ihmiset ovat niin tuohtuneita jonkin esineen (krusifiksin) tähden. Kirjoituksessa pohditaan asiaa näin: ” Uskonnontutkijoiden piirissä ateistin voimakas reaktio ristiinnaulitun kuvaa vastaan herättää kunnioituksensekaista hämmennystä: ristissä on yhä voimaa, paljon enemmän kuin moni uskovainen rohkenee uskoakaan.” Niin, jos risti on vain esine, eihän se tee kenenkään lapselle pahaa, vaikka kuinka roikkuisi koululuokan seinällä.
Jyrki Kiiskinen puolestaan nostaa kolumnissaan – Helsingin Sanomissa niin ikään – esille ikiaikaisen puheenaiheen: uskonnonopetuksen. Sitten ihmiset kommentoivat tuohtuneina puolesta ja vastaan ja tekevät kaikenmaailman ylilyöntejä nimimerkin ”Olli” tyyliin ”Joo kaikki koulun seinät vaan täyteen eri uskontokuntien ja lahkojen krusifiksejä: lestadiolaisten tunnus rikottu TV-ruutu ainakin pitäis olla seinällä ja tietysti pelastusameijan [sic!] pataa pitäis roikottaa seinällä, että ropoja tulis hyvälle asialle ympäri vuoden.”
Laitanpa sitten omankin mielipiteeni – tuohtunut eli ei – tähän:
1) Ihmistä ei saa pakottaa minkäänlaiseen uskonnonharjoittamiseen. Tästä syystä esim. koulussa ei tarvita joulukirkkoja, koska edes kirkkoon kuuluvaa lasta tai nuorta ei pidä pakottaa osallistumaan tilaisuuteen, jossa on rukouksia yms.
2) Ihmisten pitäisi olla turvassa uskonnon tyrkyttämiseltä ja tuputtamiselta.
3) Vanhat perinteet (Suvivirsi, joulukuvaelma joulujuhlassa, joka ei ole jumalanpalvelus jne.) ovat kauniita ja ne voidaan säilyttää.
4) Koulussa pitää opettaa oppiainetta, jossa esitellään kaikki suurimmat uskonnot ja niiden keskeiset ajattelumallit. Tämän lisäksi on opetettava Raamatun sisältöä ja kirkkohistoriaa, jotta oppilaat ymmärtävät esimerkiksi Eurooppaa ja sen taidetta ja kulttuuria – menneisyyttä ja nykyisyyttä – paremmin. Lisäksi pitää olla etiikan opetusta, mutta oikeaa ja väärää ei pidä perustella siten, että ”Raamattu sanoo näin.” Sitä emme kuitenkaan voi kieltää, että ajatus hyvästä ja pahasta perustuu länsimaissa hyvin pitkälle kristillisyyteen, enkä itsekään ole sanomassa, että Jeesus olisi puhunut puppua opettaessaan esim. siitä, miten toisiin ihmisiin tulee suhtautua.
5) Ei meidän tarvitse pelätä sitä, että jollain on jokin toinen uskonto tai elämänkatsomus kuin meillä, eikä meidän tarvitse piilotella tai häpeillä omaa maailmankatsomustamme.
Ofelia,
VastaaPoistakoulussa opetetaan uskontoa jo paljolti uskontotieteen näkökulmasta, mikäli opettaja noudattaa yleisiä opetussuunnitelmia, niin kuin hänen tulisi. Peruskoulun eri luokilla esitellään hyvinkin perusteellisesti kaikki suurimmat maailmanuskonnot, filosofiat ja varhaiskantaiset uskonnot uskonnonharjoittamisen eri muotoina. Näitä ei panna paremmuusjärjestykseen eikä mitään niistä tuomita eikä mihinkään niistä kehoteta.
Tuntuu hieman oudolta, jos uskonnonopetuksessa jossain vielä harjoitettaisiin hartautta tai pidettäisiin kirkkoja - en ole kuullut tällaisesta enää.
Uskonto on kuitenkin kaikkineen se kulttuurinala, joka eniten on vaikuttanut taiteisiin, tieteeseenkin ja kaikkeen olemassaolevaan kulttuuriin, joten tuntuu oudolta ajatus, että uskonto hoideltaisiin kurssina yhteiskunnallisten aineiden sisällä. Uskonto on oma kokonaisuutensa, mittaamaton luovuuden ja eläytymisenkin aarre, joten yleissivistykseen kuuluu kyllä siitäkin jotakin tietää. Ja esimerkiksi kristinusko on tuonut tullessaan inhimilisen ja muun sivistyksen lukutaitoineen, musiikkeineen ja kuvataiteineen.
Minua kyllä askarruttaa ajatus krusifiksien kieltämisestä - rajoitusten kannalla kun en ole missään. Samoin Suvivirren poisjättäminen tuntuu hätävarjelun liioittelulta.
"Ja esimerkiksi kristinusko on tuonut tullessaan inhimilisen ja muun sivistyksen lukutaitoineen, musiikkeineen ja kuvataiteineen."
VastaaPoistaEiköhän se eurooppalaisen sivistyksen kehto edelleen ole pakanallinen antiikin Kreikka. Luku- ja kirjoitustaito olivat olemassa jo ennen kristinuskoa, samoin musiikki ja kuvataiteet. Myöskin lukutaidon laajempi leviäminen kansan pariin taitaa olla ennemminkin Ranskan vallankumouksen ja valituksen peruja kuin varsinaisesti kristinuskon.
Iines - itse asiassa tuo oppiaine tekstini kohdassa 4 onkin aika lailla se, mitä se tunnustukseton uskonnonopetus on, silloin kun sitä noudatetaan. Minusta ihan perusoppiaine nimeltä uskonto on ihan ok. Ja itselläni on juuri tuo yleissivistysnäkökulma tässä ajatuksessani siitä, millaista opetusta uskonnosta pitäisi järjestää. Minustakaan ei olisi hyvä ratkaisu upottaa uskontoon liittyvää opetusta useampaan muuhun oppiaineeseen ja poistaa uskonto-nimistä ainetta. On ihan hyvä, että uskontoa opettaa joku nimenomaan siihen perehtynyt - enkä itse asiassa ole kovinkaan usein edes törmännyt kiihkoileviin uskonnonopettajiin, joten käännytetyksi joutumisen vaara oppitunnilla on aika pieni (ja se käännytysyritys opettajan taholta voi kyllä tapahtua melkeinpä todennäköisemmin jonkin muun aineen kuin uskonnon tunnilla).
VastaaPoistaOlenkin siitä enemmän huolissani, ettei koulu kaikilta osin ole tunnustukseton (esim. seurakunnan pitämät päivänavaukset ja joulukirkot). Kuinka päästä pakoon, kun keskusradiosta tulee asiaa Jeesuksesta tai seurakunnan työntekijä päättää - siellä keskusradiossa jälleen - että nyt rukoillaan yhdessä?
Rise - täytyy olla samaa mieltä: pakanuudesta alkoi kaikki.
Myös minusta Ofelian esittämät neljä kohtaa ovat täysin kohdallaan. Uskonto-oppi voitaisiin jopa yhdistää tietynlaiseen kulttuuri- ja aatehistorian kokonaisuuteen, jossa uskontojen vaikutus mm. taiteeseen voitaisiin tuoda esiin. Kuten myös se, miten tämä johtui hyvin ankarasta skolastisesta kurista, joka johti siihen, ettei keskiajan kansan elämään paljon muuta tuntunut mahtuvankaan kuin tuonpuoleinen. Sekä se, että sama skolastiikka oli tuhota yliopisto-opetuksen jäykistäessään sen silkaksi teologiaksi - "sillä se pyörii sittenkin".
VastaaPoistaSe, että kristinuskon voi sanoa Suomeen tulleen kirkon kautta, pitää osittain paikkansa. Mutta kirkko tuli miekan voimalla, Ruotsin ja Venäjän sotamiesten voimalla. Joten on mahdotonta väittää, että olisimme lukutaidottomia ilman kirkkoa.
Sekin on kovasti mukavaa, jos kouluissa on tänään päästy tilanteeseen, jossa uskonto ei tarkoita hartaudenharjoitusta, Raamatun ja virsien lukemista, vaan todella uskonto-opin opettamista. Näin ei vielä 80-luvulla ollut.