sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Ensimmäinen blogitunnustukseni

Sain Anzilta jo pitkälti viime kuukauden puolella ensimmäisen blogitunnustukseni. Kiitoksia kovasti kunniasta vielä kerran! Nyt on siis minunkin aika paljastaa itsestäni seitsemän asiaa, joita blogini lukijat eivät vielä tiedä.

Tässäpä tulee:

1) Olen yrittänyt lukea Sinuhe, egyptiläisen (ainakin) kahteen kertaan, mutten vieläkään ole päässyt loppuun asti siitä huolimatta, että kirja on minusta loistava.
2) Yritän – valtavasta epäliikunnallisuudesta ja kömpelyydestäni huolimatta – harrastaa (epäsäännöllisesti tosin) keskiaikaista miekkailua ja tikarinkäyttöä.
3) Saatan tulla hiprakkaan yhdestä lasillisesta viiniä ja levottomaksi juotuani pari kuppia kahvia.
4) Saatan ärsyyntyä siitä, että ihmiset eivät osaa arvostaa kirjallisuuden tai taiteen klassikoita.
5) Olen mestari tukkimaan wc-pönttöjä. (En tee sitä kuitenkaan tahallani.)
6) Pukeutuisin gootahtavasti, jos jaksaisin panostaa ulkonäkööni enemmän – ja jos olisin hoikempi.
7) Minulla on vaaleanpunainen Nintendo-DS-pelikonsoli ja sitä varten vain kaksi peliä: Nintendogs (mäyräkoiraversio) ja Sid Meier’s Civilization Revolution.

Sitten tunnustus ja haaste eteenpäin! Annan itse tunnustuksen Kirlahille, Hullukaalille, Inalle, Tuulille ja Anttoolle (Ihanat tomaatit -blogi), Neiti Kesäheinälle, Sooloilijalle ja Jennille. Mikäli olette tämän jo saaneet tai ette halua osallistua, se on aivan hyväksyttävää. Haluan kuitenkin tällä ilmaista, että bloginne ovat mukavaa luettavaa. Jos haluatte lähteä mukaan, toimikaa seuraavasti (tämä on kopio Anzilta):

Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Sain tällaisen hienon tunnustusnapin Anzilta.



Minulta tunnustuksen saaneet voivat myös ottaa halutessaan napin blogiinsa. Nappi on Anzin tekemä ja sen eteenpäinjakamiseen on Anzin lupa. Tämä tunnustushan kiertää yleensä hieman erilaisen napin kera.

6 kommenttia:

  1. Hei, kiitos tunnustuksesta ja haasteesta. Iloinen yllätys!
    Tein tämän jokin aika sitten, joten en taida nyt tehdä toista kertaa, mutta kiitän iloisesti kuitenkin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta. Näissä haasteissa olen huono, mutta tunnustukset otan aina nöyränä vastaan :).

    VastaaPoista
  3. Ei kestä kiittää! Minullakin kesti muuten aikoinaan todella kauan saada Sinuhe luettua loppuun. Jotkut kirjat vaan ovat sellaisia, että ne jäävät kesken.

    Etkä ole ainoa, joka ärsyyntyy siitä etteivät ihmset osaa arvostaa kirjallisuuden tai taiteen klassikkoja. Ärsyynnyn joskus ihan samasta asiasta. Välillä huomaan ihmetteleväni, miten jotkut ihmiset selviytyvät elämästä kun eivät näytä tietävän mistään mitään. Osaan kyllä olla aikamoinen snobi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tunnustuksesta, Ofelia! :) Minäkin otan tunnustuksen iloisena vastaan ja lupaan vastata haasteeseen jos ja kun keksin, miten siihen vastaan.

    Yhdyn edellisiin myös siinä, että kyllä, kirjoista ja taiteesta piittaamattomuus ja typeryys ovat raivostuttavia, jopa anteeksiantamattoman raivostuttavia ominaisuuksia. ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia paljon tunnustuksesta oli kerrassaan sydäntä lämmittävää saada se, olen jotakuinkin vastannut siihen blogissani. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kovasti. Vien mennessäni.
    Kiva blogi sinulla.

    VastaaPoista