Selviävätkö koulut ilman uskontoa?

Uskonnonopetuksesta keskustellaan tällä erää Saksassa. Helsingin Sanomien mukaan Berliinissä yritetään saada uskonto yläasteella tasavertaiseksi oppiaineeksi etiikan kanssa niin, että oppilas voisi valita, opiskeleeko etiikkaa vai uskontoa. Nyt etiikkaa opiskelevat kaikki ja halukkaat menevät lisäksi omasta valinnastaan uskontotunneille. Ei liene yllätys, että uutinen herätti jälleen keskustelua Suomen koululaitoksen uskonnonopetuksesta.

Omasta mielestäni on melko järkyttävää, että kouluissa, joissa virallisesti ei ole tunnustuksellista uskonnonopetusta, voi kirkon työntekijä tulla hyvinkin tunnustuksellisesti puhumaan päivänavaukseen. Käytännössä se on uskonnon pakkosyöttöä, koska päivänavausta on vaikea paeta minnekään. Eikä opettaja ainakaan saa paeta, koska hänellä on valvontavastuu – oli vakaumus sitten mikä tahansa.

Mielenkiintoista on muutoin myös se, että vakaumus katsotaan rekistereistä: jos kuulut kirkkoon, olet opetuksessa vakaumuksellinen kristitty. No, voihan kirkosta erota, mutta nuori ei pysty tekemään sitä itsenäisesti. Niinpä on sitten vain istuttava joulukirkot ynnä muut, jos kuuluu ev.lut.-seurakuntaan.

Koulun tarkoitus on paitsi opettaa myös kasvattaa (vaikkakin minusta koti on ensisijaisesti se paikka, jossa kasvatetaan – kuka nyt haluaisi yhteiskunnan päättävän, millainen omasta lapsesta tulee). Uskonnon harjoittamiseen kasvattamisen pitäisi kuitenkin tapahtua kokonaan kotona.

Toisaalta en kuitenkaan usko, että koulun uskonnonopetus on se vaarallisin kasvavalle lapselle ja nuorelle. Harvalle tulee vastaan kiihkomielinen uskonnon opettaja. Sen sijaan kotona voidaan olla kiihkomielisiä. Siksi minua kovin pelottaakin joidenkin kotien uskontokasvatus – ja sen vastapainoksi koulu voisi opettaa uskomisesta ja uskonnosta vähemmän fanaattisesti.

Vaikka olen aika lailla uskonnonvastainen, pidän sivistymättömänä ihmistä, joka ei osaa tunnistaa kirjallisuudesta tai taiteesta tavallisimpia uskonnollisia viittauksia. Ikävä kyllä sitten vasta pihalla onkin, jos ei tunne uskontoja lainkaan. Siksi niitä ei pitäisi viedä kokonaan pois koulusta: kyllä meidän kuuluu tietää niin omasta uskonnostamme kuin ainakin muista suurista maailmanuskonnoista. Siihen tarpeeseen voisi olla vastauksena uskonto-niminen oppiaine, joka ei kuitenkaan painottuisi ehkä näin paljon kristinuskoon kuin nykyään. Toisaalta minusta on luontevaa, että Suomessa opiskellaan Raamatun kertomuksia tarkemmin kuin Koraanin tekstejä, koska ympärillämme on niin paljon enemmän viittauksia niihin.

Itse en siis suhtaudu kovin fanaattisesti koulujen uskonnonopetukseen. Itse asiassa minulle riittäisi, jos oikeasti päästäisiin siihen, että kaikki tunnustuksellisuus saataisiin pois kouluista. Ei käytäisi koulun kanssa joulukirkossa, vaan jokainen koti voisi itse päättää, viekö lapsensa jouluna kirkkoon ja myös jokainen opettaja voisi itse päättää, mitä tekisi. Seurakuntien päivänavaukset voisi myös lopettaa. Mutta pidettäisiin huoli, että kaikilla oppilailla on oppiaine, jossa opettaja keskusteluttaa oppilaitaan kaikista niistä monimutkaisista kysymyksistä, joita uskontoon ja uskontojen rinnakkaineloon sekä etiikkaan liittyy.