Kuinka häpeälliseksi kokisit sen, että et osaisi lukea? Kysymys tuntuu aika absurdilta. Se jäi kuitenkin mietityttämään, kun vähän aikaa sitten luin Bernhard Schlinkin kirjan Lukija ja kun eilen näin kirjasta tehdyn elokuvan. Teoksissa on monia teemoja, mutta tuo lukutaidottomuus kiinnosti ehkä eniten, vaikka siitä kärsikin entinen keskitysleirivartija, jonka taakkana oli pahoja tekoja.
Niin, Lukijan Hanna Schmitz todella häpeää sitä, ettei osaa lukea. Kirjan lukijalle tai elokuvan katsojalle ei koskaan selviä, kuinka suuressa vastuussa Hanna on 300:n kirkkoon elävältä palamaan jätetyn juutalaisen kuolemasta, mutta selvää on se, ettei hän ole kirjoittanut tilanteesta tehtyä raporttia. Raportin kirjoittaja on varmasti ollut suurikin syyllinen, mutta Hannapa ei voinut kirjoittaa mitään, koska ei osannut kirjoittaa. Oikeudenkäynnissä Hanna kuitenkin joutuu tilanteeseen, jossa hänen lukutaidottomuutensa joko paljastuu tai sitten hän ottaa syyllisyyden omille niskoilleen. Hän valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon.
Hannan valinta tuntuu typerältä, mutta toisaalta hän on lukutaidottomana muiden armoilla. Ehkä hän olisi muiden armoilla vielä enemmän, jos paljastaisi lukutaidottomuutensa. Hän ei voisi enää antaa toisten elää illuusiossa, että hän ymmärtää ympärillään olevat tekstit – vankilaan hän olisi joutunut joka tapauksessa, ja siellä hänen puutettaan olisi varmasti käytetty hyväksi.
Aika harvoin tulee miettineeksi, millaisen maailman lukutaito aikanaan avasi. Hannakin haluaa tulla osalliseksi tarinoista, hän nauttii hyvästä kielestä ja eläytyy kuin lapsi siihen, mitä hänelle luetaan. Hän pakottaa ihmiset lukemaan hänelle silloin kun hänellä on valta.
On vielä riemullisempaa, kun itsellä on valta lukemiseen. Kun voi kietoa ison lämpimän huivin ympärilleen ja istahtaa sohvannurkkaan, eikä kukaan tiedä, mihin maailmaan olet juuri mennyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti