Kävin katsomassa elokuvan ”Miehet jotka vihaavat naisia”. Elokuva kiinnosti minua, vaikka kirjaan en ollut tarttunutkaan, koska ajattelin, että ei se nyt kuitenkaan minua kiinnostaisi, vaikka siitä joka paikassa puhuttiinkin. Elokuva muutti mieleni kirjasta, ja nyt olen jo hankkinut sen pokkarina. Tarina oli hyvä: karmea, mutta siinä oli niin sympaattinen yksityiskohta, että sain kyyneliä silmiini.
Niin, on aika selvää, että joitakuita miehiä tai joitakuita naisia voi vihata. Mutta voiko joku vihata kaikkia naisia tai kaikkia miehiä? Ainakin puhutaan esimerkiksi miesvihaajista. Feministit eivät kuulemma kuulu tähän kategoriaan – niin he ymmärtääkseni itse väittävät. Minä en voi sanoa vihaavani feministejä, mutten kyllä erikoisemmin jaksa heidän juttujaan kuunnellakaan. Ehkä se johtuu siitä, että olen jaksanut aikanani kailottaa ties kenen kokemaa vääryyttä tässä maailmassa, mutta sitten olen kasvanut siitä ulos. Seurallakin on varmasti ollut osansa asiaan. Nyt feministien maailmanparannus kuulostaa sen itsensä jauhamiselta. Tunnen oloni lähinnä vaivautuneeksi, kun kuulen sitä, ja yritän pysyä itse hiljaa.
Niin, on rasittavaa kuunnella juttuja siitä, kuinka naisia alistetaan joidenkin mukaan joka paikassa. Jos kaikki negatiiviset tuntemukset kohdistetaan miehiin ja miesten toimintaan, kai se on jonkinlaista miesvihaa. Tai jos nainen käyttäytyy kaikissa tilanteissa naismaisesti – eli käsittämättömästi – kai se on naisvihaa.
Onpa ihmeellinen maailma! Tietääkö minusta siis saman tien, että olen mahdoton - siis rasittava, epälooginen ja ylitunteellinen – jos vain mies minua katsoo? Tietääkö miehistä saman tien, että he ovat sietämättömiä, jos katsoja on nainen?
Emme me sukupuolta unohda, eikä sitä minun mielestäni tarvitsekaan unohtaa. Mutta monet ajattelevat aivan suoraan, että oma sukupuoli on parempi ja vastapuoli on kieroutunut. Minä sen sijaan en viitsi aivan suoraan sanoa, mitä niistä ihmisistä ajattelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti