Helsingin Sanomissa käsiteltiin tänään lapsettomuushoitoja. Haikaraa kannattaa joskus kiirehtiä -artikkelissa silmiini pisti aika kovaa – oikein kirveltäen – huomio siitä, että lapsettomuusklinikalla saatetaan noin vain hylätä lapsettoman parin lähete, jos nainen sattuu olemaan ylipainoinen.
Varmasti tosiasia on, että normaalipainoisen on helpompi tulla raskaaksi kuin ylipainoisen ja että ylipainoisella hedelmöityshoidotkaan eivät ehkä auta samassa määrin kuin normaalipainoisella. Mutta mutta… Miksi ei voitaisi tasapuolisesti todeta, että kaikki ”viat”, jotka aiheuttavat lapsettomuutta, ovat yhtä päteviä vikoja? Jos pari ei saa lapsia, se ei saa lapsia. Jos autetaan raskaus alkuun luonnottomin keinoin, miksi niin ei yritetä tehdä, johtui lapsettomuus sitten mistä tahansa?
Niin, onhan lihavalla naisella varmasti jokin perustavaa laatua oleva este tulla raskaaksi, mutta verrataanpa häntä esimerkiksi naiseen, jolla ei ole miestä. Tämä perustavaa laatua oleva lapsentekoeste ei kuitenkaan estä naista pääsemästä hedelmöityshoitoihin. Entäpä tupakoivat naiset? Vaikka heidän hedelmällisyytensä on valahtanut alas kuin lehmän häntä, he varmaankin pääsevät hedelmöityshoitoihin, vaikka ovat itse pilanneet lapsensaantimahdollisuutensa ainakin samassa määrin kuin se lihava nainen, joka on nähtävästi koko elämänsä vain syönyt ja syönyt ja itse aiheuttanut itselleen kaiken pahan.
Harmi kun ihmiset ovat keksineet konstit tehdä lapsia vaikka väkisin niillekin, joilta se ei luonnostaan onnistu. Ymmärrän, että lapsettomuus on tahattomana kamalaa. Ymmärrän, että pitkään toivottu lapsi on todella syntyessään ylempien voimien lahja, enkä halua kiistää kenenkään lapsettomuushoitojen avulla lapsen saaneen onnea. Voin olla onnellinen näiden ihmisten puolestakin, ihan vilpittömästi. Silti tuntuu, että kaikki tämä, minkä on ollut tarkoitus tehdä meistä tasa-arvoisempia, tekeekin eriarvoisuudesta vieläkin suurempaa. Uskomatta Jumalaankin tekee mieli kysyä: ”Pitäisikö jotkut asiat silti jättää Herran huomaan?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti