Onko parempi olla Jäljellä vai Toisaalla?

Nuortenkirjallisuutta ei tule paljoa luettua, mutta kun kuulin ensimmäisen kerran Salla Simukan scifinuortenkirjasta Jäljellä, se kiinnosti oitis. Kirja on ensimmäinen parista, josta Simukka sai Topelius-palkinnon. Parin toinen kirja on nimeltään Toisaalla.

Jäljellä

Jäljellä-romaanin päähenkilö Emmi haluaa huomiota. Hän on 15-vuotias eikä hänelle ole vielä löytynyt paikkaa maailmassa, jossa jokainen lokeroidaan niin pian kuin mahdollista vahvuuksiensa mukaan Dramaatikoksi, Numeerikoksi tai kuka miksikin. Emmi kuuluu edelleen Potentiaalien ryhmään - niihin lapsiin ja nuoriin, joille ei ole löytynyt mitään erityisvahvuuksia. Niinpä perhekin on alkanut työntää häntä syrjään. Saadakseen itsensä näkyviin Emmi karkaa kotoa ja piiloutuu. Silloinhan häntä varmasti kaivattaisiin ja hän muuttuisi tärkeäksi. Idea on sinänsä hyvä, mutta kun Emmi palaa kotiin, kukaan ei olekaan itkusilmin odottamassa, vaan koti onkin tyhjä.

Emmi odottelee kotona, mutta ketään ei tule. Ketään ei ole missään. Lopulta Emmi lähtee pyöräilemään ympäri kotikaupunkiaan Tamperetta, ja viimein hän törmää toiseen ihmiseen, Onerva-nimiseen tyttöön. Tästä Emmi saa ystävän, sillä kun maailma on tarpeeksi tyhjä, syrjityllekin löytyy ystävä eikä sillä, että Emmi on potentiaali, ole enää niin väliä. Jonkin aikaa kahdestaan eleltyään tytöt törmäävät myös Atro-nimiseen poikaan ja lähtevät tämän kanssa Helsinkiin asti selvittämään, onko maailma todellakin joka puolella tyhjä.

Simukan luoma tulevaisuuden maailma on ihanan realistinen. Se ei heitä vasten kasvoja lentäviä autoja tai muuta tekniikkaa, vaan esittelee mm. kaupan, jossa käydään höyläämällä luottokorttia sisään ja ulos mennessä, jolloin lasku veloitetaan tililtä eikä kassahenkilökuntaa tarvita. Lukija pääsee fiilikseen, ettei tarina tapahdu nykymaailmassamme, mutta fokus on kuitenkin tärkeämmissä asioissa: Emmin tuntemuksissa ja ihmisten katoamisen arvoituksessa.

Potentiaalina eläessään Emmi on kokenut paljon ikäviä syrjimistilanteita, mutta nyt hän alkaa kaivata niitäkin, kunhan vain saisi maailmansa jälleen täyteen ihmisiä. Simukka kuvaa paljon Emmin ajatuksia ja tunteita. Kaipauksella mutta myös ihastumisen tunteella on suuri rooli kirjassa. Vaikka Emmin maailmassa on hetken aikaa vain kaksi muuta ihmistä, ihmissuhteet eivät ole yksioikoisia.

Kirjan maailma on jonkinlainen dystopia. Ihmisten luokittelu vahvuusryhmiin pahimmillaan jo muutaman vuoden ikäisenä ei kuulu maailmaan, jossa itse haluaisin elää. Muutoinkaan Jäljellä ei ole kevyt kirja. Siinä on hetkiä, jolloin nuorilla on hauskaa, mutta taustalla on aina vakava yksinäisyyden tunne. Kun nuoret pohtivat, mitä maailmalle on tapahtunut, Onerva on sitä mieltä, että he ovat kuolleet, sillä hän itse on tehnyt itsemurhan ja siksi tyhjän maailman täytyy olla kuoleman jälkeinen paikka. Ranteensa avannut tyttö on herännyt jo arpeutuneet haavat käsissään, joten hänen on mielestään ollut pakko joutua kaiken toiselle puolelle. Tarina pysäyttää.

Itseäni viehättivät kirjassa sen arvoituksellisuuden lisäksi Emmin lukemat sadut. Emmin suosikki on Andersenin satu pienestä merenneidosta, sama kuin oma lempisatuni. Kun tarina alkaa tiivistyä, Emmin elämä alkaa jopa muistuttaa pienen merenneidon tarinaa.

Jäljellä pitää arvoituksellisuutensa loppuun asti - ihan kirjaimellisesti - ja itse asiassa sen ylikin. Luin loppua sydän kurkussa, niin jännittävä se oli. On tarkoitettukin, että tarinan ydin ei selviä, ellei lue myös kirjaparin toista kirjaa. Jäljellä-romaanin lopun jos minkä luulisi koukuttavan nuorenkin lukemaan ainakin sen toisen kirjan elämänsä aikana. Minä suosittelen itse kutakin marssimaan kirjastossa nuortenosastolle lainaamaan tämän kirjan. Itselläni on nimittäin harvoin näin voimakas tunne, että on päästävä heti seuraavan tarinaa jatkavan tai selittävän osan äärelle.

Toisaalla

Onneksi sain heti Jäljellä-kirjan luettuani käsiini Toisaalla-romaanin. Ikävä kyllä siitä en sitten oikein mitään voikaan kertoa, sillä en halua pilata arvoituksellisuutta toisilta lukijoilta. Toisaalla-romaanissa on kuitenkin päähenkilönä 18-vuotias Samuel, joka ei esiinny lainkaan teosparin ensimmäisessä osassa. Tunteeko hän Emmin? Tavallaan kyllä, oikeastaan ei. Emmi on kuitenkin Samuelille hyvin tärkeä, ja sen vuoksi Samuel on valmis ottamaan riskejä.

Toisaalla paljastaa heti kirjan alkupuolella, mistä Emmin tyhjässä maailmassa on kyse. Arvoituksen ratkeaminen ei vie kuitenkaan teokselta kiinnostavuutta. Tarkat yksityiskohdat paljastuvat vähitellen, ja kirja pohtii hyvin sitä, mikä on eettistä ja mikä ei. Toisaalla koukutti minut yhtä tehokkaasti kuin Jäljelläkin. Kirjasta olisi paljonkin sanottavaa, mutta sitä ei voi sanoa, ellei kerro liian tarkkaan, mistä kirjaparin kokonaisuudessa on kyse.

Sen verran voi kuitenkin kertoa, että kirjapari ottaa hyvin kantaa nuorten puolesta. Jo se maailma, jossa Emmi elää, on lokeroimisessaan kammottava. Vaikka jo lapsena huomattaisiin, että joku on vaikkapa matemaattisesti lahjakas, olisi järkyttävä ajatus, että hänet sijoitettaisiin kouluun, jossa on pelkästään matemaattisesti lahjakkaita lapsia ja nuoria. Jäljellä ja Toisaalla korostavat tavallisuuden ihanuutta ja hienoutta. Ei ole huonompaa olla tavallinen, tavallisen lahjakas tai lahjaton vähän kaikessa. Ei erityislahjakas ihminen ole yhtään sen tärkeämpi tai hienompi ihminen kuin aivan tavallinen tyttö, poika, mies tai nainen.