Kauan eläköön live-musiikki!

Mieheni opetti minut aikoinaan ahkeraksi keikkakävijäksi ja todellakin hyvä niin. Nyt on jo käyty keikoilla sen verran, että on vaikea keksiä artistia, jonka tahtoisin ehdottomasti nähdä livenä mutta en olisi kertaakaan nähnyt. Lady Gaga olisi sellainen. Ja Chisu oli ennen tätä päivää.

Olen aina iloinen, kun Suomen-maa saa uuden suomeksi esiintyvän naisartistin, joka tekee omannäköistään musiikkia ja osaa vielä esiintyä. Ensimmäinen näistä ominaisuuksista olikin Chisun kohdalla selvää jo levyjen perusteella: naisella on persoonallinen ääni, tarttuvat sävelmät ja mukavan yllätykselliset sanoitukset, äkkiväärät, kuten joku taisi joskus todeta.

Se, joka osaa tehdä hyvää musiikkia, osaa yleensä jotenkin sitä esittää, mutta kyllähän se tiedetään, että esiintyminen on kuitenkin taito erikseen. Eikä karismaan riitä se, että on kaunis. Onneksi Chisulla osoittautui olevan paitsi kauneutta myös sympaattista karismaa, joka taipui hassun humoristikseksi yhtä lailla kuin vanhan ajan filmien kohtalokkuudeksi. Mietinpä vain, miltä keikka olisi näyttänyt, jos olisin ollut edes vähän lähempänä. Ylimmille riveillekin asti se toimi nimittäin sen verran hyvin.



Chisu oli ihastuttavan innostunut siitä, että sai esiintyä. Tunnetta on helppo pitää aitona, koska eihän tuollainen menestys ja noste, mikä hänellä tällä hetkellä on, ole kenellekään itsestäänselvää. Hauska yksityiskohta oli se, että artisti esitteli bändinsä ties kuinka monta kertaa. Ei sillä, että se olisi kovin vaarallista, mutta huvitti hieman ainakin minua. Aivan kuin Chisu olisi soittajilleen ylikiitollinen – mahdollista – tai että hän olisi niin tohkeissaan keikastaan, ettei muistaisi, että on jo kertonut kaikille pariinkin kertaa, keitä hänen rinnallaan soittaa.

Erityiset pisteet tekee mieli antaa vielä siitä, että kun Chisu oli viimein saanut yleisöä tanssimaan konserttisalin käytäville, hän pyysi tanssijoita erikseen siirtymään pois pyörätuolikatsojan edestä, jotta tämä näkisi istualtaan, kun ei voi nousta seisomaan nähdäkseen paremmin. Harmi vain, että osa tanssijoista oli sen verran innostuksissaan, ettei ymmärtänyt kehotusta. Harvoin törmää siihen, että esiintymislavalta ihan oikeasti puututaan siihen, että kaikilla olisi katsomossa yhtä mukavaa seurata keikkaa.

Kiitos siis Chisulle keikasta! Olisi hauska nähdä hänet uudestaan, ehkä myös ympäristössä, jossa joraaminen kävisi helpommin. Tällä kertaa konserttisali oli kuitenkin aivan oivallinen paikka nauttia musiikista, sillä ei tarvinnut miettiä jalkojen jaksamista eikä sitä, näkeekö yleisömassan keskeltä vai ei. Jäi oikein hyvä mieli, kun ensin selvisi kaoottisesta narikasta, räntäsateesta ja kotimatkalla hyytyneestä bussista. Onneksi hyvästä keikasta jäänee pitkäaikaisempi tai ainakin painavampi muisto.