True Blood – 3. tuotantokausi

Maanantaina alkaa viimeinkin ihan Ylen kanavilla True Bloodin kolmas tuotantokausi. Itse en malttanut odottaa tätä hetkeä, vaan tallennutin jaksot vanhemmillani, joilla näkyy Canal+, kanava, joka tietysti näytti tämänkin tuotantokauden jo aiemmin. Sen verran kuitenkin maltoin odottaa, että sarja oli edennyt lopuilleen ja pystyin katsomaan sen mahdollisimman tiiviillä aikataululla. Näin hyvät jatkuvajuoniset sarjat kärsivät, jos niitä katsoo vain yhden jakson viikossa. Lisäksi True Bloodin yhden tuotantokauden tapahtumat sijoittuvat hyvin rajatulle ajanjaksolle eivätkä kestä kovin kauaa sarjan maailmassa, joten tuntuisi tosi omituiselta tuijotella niitä kuukausitolkulla televisiosta.

Seuraava hehkutus sisältää asioita, jotka saattavat häiritä katsojaa, joka ei ole vielä nähnyt sarjan tätä kautta.



True Bloodin kolmas tuotantokausi lähtee ehkä hieman nihkeästi liikkeelle, koska kakkoskauden lopun kamalaakin kamalampi cliffhanger (Sookieta kosinut Bill katoaa juuri ennen kuin ehtii saada kuulla, että Sookie vastaa kosintaan myöntävästi) on niin tehokas, että sen jälkeinen mitä ilmeisin tunnelman laskeminen osuu juuri kolmoskauden ensimmäiseen jaksoon. Onneksi tätä nihkeyttä ei kuitenkaan kestä kauaa.

Kaikille tapahtuu pian jotain, mitä takuulla jaksaa seurata. Sookie haluaa saada Billin takaisin. Bill majailee vampyyrikuningas Russell Edgingtonin luona ja alkaa yhtäkkiä muistuttaa muita vampyyreita – niitä kylmiä ja tunteettomia – paljon enemmän kuin ennen. Sam etsii perheensä, mutta onko ihan oikeasti hauskaa, jos on isä ja äiti ja veli, jotka ovat lähinnä sekopäitä? Jessica opettelee vampyyrina olemista ja ihmissuhteita. Jason haluaa poliisiksi, vaikka voisi olla eduksi, jos hänellä välillä leikkaisi hieman nopeammin. Lisäksi Jason tutustuu tyttöön, jossa on selvästi jotain outoa. Ja mikä parasta – no, Eric Northmanin jälkeen – mukaan tulee ihmissusia, jotka eivät ole mitään karvaisia ihmissekasikiöitä vaan ihmisiä, jotka oikeasti muuttuvat susiksi, ja Sookie saa erään heistä – sellaisen komean nimeltä Alcide – henkivartijakseen.



Russell Edgington on sellainen sekopää, ettei paremmasta väliä. Hänellä on rakastaja, jota ei varsinaisesti voi sanoa tasa-arvoiseksi hänen kanssaan, mutta ainakin siinä määrin tärkeä tuo rakastaja kuningas Edgingtonille on, että kun hän kuolee, kuningas sekoaa ja kulkee rakastajansa jäännösten kanssa ympäri Amerikkaa. Russell Edgington on vastenmielisyydessään hyvin luotu hahmo.



Yksi omista suosikeistani on edelleen Jessica. Hänen ja Hoytin suhteessa on ylä- ja alamäkensä, mutta heidän rakkautensa on kaunista. Sitä paitsi Jessican epävarmuuteen pystyy samastumaan, vaikkei lähes vastasyntynyt vampyyri olisikaan.



Mutta kertokaapa, miksi minun aina tekee mieli alkaa puhua ruotsia, kun katson True Bloodia. Niin, en ikinä ikinä ikinä olisi uskonut, että elämäni suurin seksisymboli olisi joskus ruotsalainen blondi, mutta minkäs teet.



Kaikille Ericin faneille kolmoskauden katsominen tuottanee tuskia. Itse olin hetken aikaa aivan maani myynyt, koska juonikuviot kääntyivät niin päin, että Ericistä näytti auttamatta tulevan vainaa (siis ei enää elävä kuollut vaan kuollut kuollut). Luojalle kiitos, ettei siinä sitten kuitenkaan käynyt niin.

Siispä...