tiistai 15. helmikuuta 2011

Paksuna-leffa auttaa myötähäpeän tarpeeseen

Joskus vuosia sitten kävin katsomassa Paksuna-elokuvan leffateatterissa. Nyt se valikoitui pitkällisen pohdinnan jälkeen ystävänpäiväelokuvaksi, ja hyvin se toisen katsomisen kestikin, varsinkin kun yksityiskohdat olivat käytännössä kokonaan päässeet minulta unohtumaan.

Alison (Katherine Heigl) humpsahtaa kännipäissään sänkyyn tyhjäntoimittaja Benin (Seth Rogen) kanssa. Väärinymmärryksen (?) vuoksi kondomi heitetään mäkeen, ja Alison tulee raskaaksi. Sitten vain piilottelemaan asiaa työnantajalta, joka haluaa laiheliini-Alisonin laihtuvan 9 kiloa, ei lihovan saman verran tai enemmän. Ja sitäkin pitää miettiä, onko Benistä johonkin, vaikka hän polttaa ruohoa ja luulee elättävänsä itsensä ja kaverinsa nettisivulla, jossa kerrotaan, missä elokuvassa ja millä kohtaa kukakin filmitähti vilauttaa tissejään tai tussuaan.



Ben on korostetun juntti mutta hyväsydäminen. Hänelle ja Alisonille kehkeytyy on-off-suhde. Välillä ostetaan hempeillen vauvakirjoja, välillä Alison vihaa Beniä niin, ettei mitään rajaa. Kaiken ohessa seurataan Alisonin siskon Debbien (Leslie Mann) ja hänen puolisonsa Peten (Paul Rudd) suhdetta, jossa ei ole paljoa onnellisesta yhteiselosta jäljellä. Niin, ja ihmetelläänhän sitä Benin kaveriporukkaakin, jossa mm. lyödään vetoa siitä, onko mahdollista olla vuosi ajamatta partaa: yksi kasvattaa partaa ja toiset vittuilevat hänelle parrasta.



Paksuna on hulvaton. Sen parissa voi nauraa tai sitten voi piiloutua jonnekin tuntemaan myötähäpeää. Se on romanttinen komedia, joka on melkein koko ajan niin kaukana romantiikasta kuin mitä vain on mahdollista. Se vaatii pieruhuumorin sietämistä, mutta yhtä kaikki sillä on suloinen loppu. Siksipä voisi sanoa, että tässä saattaa kerrankin olla ihmissuhdekomedia, joka ihan oikeasti sopii yhtä lailla miehille että naisille – myös siltä osin, että Benin junttius ja huonot tavat saavat varmasti naiset yökkäilemään, mutta toisaalta hormonihöyryissä olevan Alisonin riehumiset ja sisko Debbien käytös saavat miehet kiroamaan naisten olemassaoloa.

Naura siis sydämesi kyllyydestä, mutta älä kokeile mitään osia tästä kotioloissa.

1 kommentti:

  1. Mä ole varmaan nähnyt tämän leffan myös pari kertaa ja silti se jaksaa naurattaa. Tykkään tämän saman jengin muistakin leffoista, sillä niissä on jotenkin sellainen harmittoman hassu tunnelma. :)

    VastaaPoista