Ihmissatama

Tauti vain jatkuu, kaksi eri diagnoosiakin on, ja töistä olen ollut poissa melkein koko viime ja tämän viikon. Jonkin verran olen lukenut ja ruutua tuijotellut, joten lienee parasta raportoida. Aloitetaan kirjasta, jonka luin loppuun tässä sairastaessani.

John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen teki aikanaan suuren vaikutuksen, ja niinpä minun oli pakko lukea myös hänen toinen suomennettu teoksensa Ihmissatama. Sitä voi suositella melkein yhtä lämpimästi kuin Ystävät hämärän jälkeen -teostakin.

Domarö on outo paikka. Toisaalta se on idyllinen saari, mutta toisaalta siellä katoilee ihmisiä oudosti. Nuorin kadonneista on Maja, kuusivuotias tyttö, joka vain häviää ollessaan vanhempiensa Andersin ja Cecilian kanssa tutustumassa Gåvastenin majakkasaareen. Vaikka meri on jäässä, Maja ei kadotessaan jätä jälkeäkään.

Majan katoaminen muuttaa ilmeisesti Andersia ja Ceciliaa niin, että nämä eroavat. Anders romahtaa ehkä vielä pahemmin kuin vaimonsa, mutta palaa erittäin humalahakuisena saarelle, jossa tapaa isoäitinsä Anna-Gretan ja tämän pitkäaikaisen kumppanin Simonin. Vähitellen Anders alkaa erinäisiä merkkejä nähtyään uskoa, että Maja on hänen mökissään ja että tämän voisi pelastaa.

Domaröllä asuu monta mielenkiintoista henkilöä, joihin kannattaa tutustua. Isoäiti Anna-Greta on mm. kuuluisa siitä, että on käyttänyt tullialusta pirtun salakuljettamiseen. Saarella asuu myös Elin, entinen kohujulkkis, joka rumentaa tahallisesti itseään – ja joka kokee karmaisevan kohtalon.

Yliluonnollisuus lisääntyy teoksessa sen edetessä. Käy mm. ilmi, että Simonilla on toukka/mato, jonka avulla hän pystyy hallitsemaan vettä. Käy ilmi, että kaksi kadonnutta lapsuudessa kiusattua poikaa on palannut – vanhentumattomina ja valmiina tekemään kauheuksia.

Meri hallitsee saarelaisia ja kirjaa. En ole koskaan elänyt saaristossa enkä oikeastaan edes meren rannalla muutamaa kuukautta lukuun ottamatta, mutta vanhat mielikuvat meren suuruudesta, myyttisyydestä ja vaarallisuudesta saavat Ihmissatamassa uudenlaisen tulkinnan.

Niin kuin Ystävät hämärän jälkeen Ihmissatamakin on sekä karu että jollain lailla myös lohdullinen kertomus. Se on hyvin kerrottu, persoonallinen kummitustarina, jota voi suositella kaikille, jotka pitävät tarinoista, joissa on yliluonnollisia elementtejä.