Alkoi tuossa Suomen huippumalli haussa -ohjelmaa katsoessa ärsyttää asia, josta jaksavat kaikki luonteeltaan minun kaltaiseni aika ajoin jauhaa. Jos tämä kuulostaa vanhan vääntämiseltä, pompatkaa yli.
Inhoan sitä, että yltiöpäistä sosiaalisuutta ja small talkin jauhamista pidetään merkkinä paremmuudesta. Huippiksessa kilpailijat vietiin Marimekon muotinäytökseen, ja sitten innolla tarkasteltiin, kuinka sosiaalisia he siellä ovat. Hei come on! Jotkut cocktail-kutsut ja paskan jauhaminen niissä eivät todellakaan todista sitä, kuinka yhteistyökykyinen ihminen on työtilanteessa.
Ymmärrän aivan täysin ihmisiä, jotka eivät halua jutustella yhdentekeviä. Olen ollut yksissä julkkisbileissä, ja luoja paratkoon, ne olivat tylsimmät juhlat, joissa olen koskaan ollut. Huippiksen kilpailijat ovat tosin niin nuoria, että osa heistä voi jo senkin takia vielä innostua ja alkaa kirkua, kun tapaa jonkun, joka on ollut joskus lehdessä tai televisiossa.
En ole itsekään varsinaisesti nainen, joka puhuu vähän mutta asiaa. Silti täytyy myöntää, että minua ei yleensä innostuta puhua vieraiden ihmisten kanssa silkkaa soopaa. Se on tylsää ajanhukkaa. Tiedän kyllä, että joissain tilanteissa on kohteliasta jutella niitä näitä ja toki vieraidenkin ihmisten kanssa voi syntyä mielenkiintoisia keskusteluja. En kuitenkaan todellakaan ymmärrä, miten vaikkapa työssä menestyminen voisi olla kiinni small talkista – useimmissa töissä kai on tärkeämpää puhua ihan puhdasta asiaa.
Toki monissa ammateissa on tärkeää tehdä ihmisten olo jutustelulla mukavaksi ja sosiaalisten suhteiden taidot ovat tärkeitä. Arvostan kyllä ihmisiä, jotka osaavat olla hyvää seuraa. Myös työn saannissa sosiaalisilla taidoilla on suuri merkitys. Mutta eivät sosiaaliset taidot ole pelkkää tyhjänjauhamista. Palkkaisitko sinä ihmisen, joka ainoastaan puhuu paljon muttei oikeastaan sano mitään? On ärsyttävää, että sosiaalisempaa ihmistä pidetään automaattisesti myös tehokkaampana ja kaikin puolin parempana työntekijänä. Siinä on unohdettu se, että ensimmäinen asia, joka ihmisten pitäisi oppia puheviestinnästä, on se, että tärkein puheviestintätaito on kuuntelemisen taito.
Minua häiritsee Huippiksessa se että kuinka naiveja ja kokemattomia suomalaiset ovatkaan. Se on siis hyvä asia mutta kun vertaa muun maan Huippiksiin niin nämä Suomi-tytöt on suoraan äidin helmoista tuonne raahattu, eivät osaa mitäänj, ovat ujoja, itkevät kotiin ja ovat kaiken kaikkiaan hyvin lapsen oloisia, toisin kuin kanssasisarensa esim. jenkeissä.
VastaaPoistaJos small talkin avulla saa toisen ihmisen viihtymään, on kyse sosiaalisesta taidosta. Tosin useimmiten small talk vain vaivaannuttaa ja synnyttää halun päästä eroon tilanteesta mahdollisimman nopeasti.
VastaaPoistaSosiaalisuuden mittaaminen puheliaisuudella on kummallinen vääristymä ja kopiointia Amerikasta. Uskon, että suomalainen sosiaalisuus, johon kuuluu jopa hiljaa oleminen, ei kaipaa sellaista mittaria.
Toisen Päivin kanssa olen samaa mieltä, että jos small talkilla saa ihmiset tuntemaan olonsa kotoisaksi, kyseessä on sosiaalinen taito. Itsekin olen haaveillut, että joskus oppisin tuollaisen taidon, mutta eipä se noin vain tule ;-)
VastaaPoistaMutta väkisin väännettynä small talk on tosiaan vain muiden kulttuurien kopiointia. Ei kaikkien tarvitse olla koko ajan suuna päänä vaan hiljaisia hetkiäkin saa keskustelussa mukana olla. Tietenkään aina ei tarvitse puhua asiaa (varsinkin väsyneenä minua ihan rasittaa ihmiset, jotka eivät puhu *mitään* muuta kuin asiaa) ja höpötys on terveellistä, kunhan se on spontaania eikä jonkin tietyn mallin mukaista.