perjantai 29. huhtikuuta 2011

Hääfiilistelyä

Tämä päivä on ollut omiaan kuninkaallisista kiinnostuneille ja romantiikannälkäisille. Omakin päivä meni mukavasti sohvalla virkaten ja Williamin ja Katen häitä katsellen. On sen sijaan hieman hupaisaa ja kurjaa huomata, kuinka nopeasti netissä lähtee tämä arvostelurumba käyntiin. Iltalehden hoviasiantuntijana esiintyvä Tuula Nieminen on ehtinyt jo nyt kun hääparin suudelmasta on kulunut puolisentoista tuntia, kirjoittaa ties kuinka monta tekstiä, joissa hän kertoo mm., ettei Katesta löytynyt säteilyä ja että Katen hiusten olisi pitänyt olla nutturalla. Myöskin tuoreen avioparin suudelma oli Niemisen mielestä tunteeton.

Väärin! Kuninkaallisissa häissä pitää fiilistellä. Britit ovat ehkä vakavampia ja heidän kuninkaallinen instituutionsa on jäykempi kuin vaikkapa ruotsalaisten. William ja Kate saattoivat oikeasti jännittää vihkimistä ja olla siksi vakavia. He saattavat oikeasti olla myös ujoja. Hääpäivänä pitää olla hääparin puolella. Sitä paitsi he suutelivat kaksi kertaa. Yhdestäkin kansa olisi ollut aivan innoissaan, joten jos se pussaaminen oli nyt niin ikävää, ei toista kertaa olisi tarvittu.



Katen pukuun tuli jotain ihanaa vanhanaikaisuutta yläosan pitsin muodossa. Laahus asettui takaa todella kauniiseen muotoon, eikä se ollut liian pitkä.





Pikku morsiusneidot olivat todella suloisia. Heidän pukunsa oli todella kauniisti laskostettu.



Ja kyllä pääpari säteilikin. Katsokaa nyt vaikka tätä:



Onneksi olkoon uudelle avioparille! Katea on jaksettu vertailla yhteen jos toiseen, mutta enpä ala siihenkään nyt hääpäivänä. Ja antaa Katen olla oma itsensä jatkossakin.

Edit 30.4.2011: Yksi häiden hauskoista hetkistä jäi pois, koska se ei vielä ollut tapahtunut postatessani alkuperäistä postausta. William ajoi tuoreen vaimonsa itse isänsä asunnolle autolla. Rekisterikilpi auton takana kertoi JU5T WED.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti