Jälki-Halloweenin luolakauhua

Viime viikonloppuna vietimme vielä – kolmannen kerran tänä vuonna – halloweenia. Saimme nauttia kurpitsapiirakkaa ja katsastaa kurpitsalyhdyn irvistelyä. Katsottavaksi elokuvaksi valikoitui 101 kauhuelokuvaa -listani uudemman pään elokuva The Descent – Loukussa, josta en oikeastaan tiennyt mitään etukäteen.

Kolme nuorta naista, Sarah (Shauna Macdonald), Juno (Natalie Mendoza) ja Beth (Alex Read), ovat innokkaita erälajien harrastajia – elokuvan alussa he ovat laskemassa koskea. Varsinkin Sarahille tuo koskenlaskumatka on kuitenkin kohtalokas: kun hän on selvinnyt koskesta ja istuu autossa tyttärensä ja miehensä kanssa, perhe joutuu autokolariin, jossa sekä Sarahin tytär että mies kuolevat.

Vuosi myöhemmin Sarah on saatu houkuteltua Britanniasta Appalakeille tutkimaan erästä luolaa. Mukana ovat jälleen Beth ja Juno sekä lisäksi kolme muuta nuorta naista. Aluksi seikkailu näyttää menevän hyvin. Luola on upea ja ainoa harmi tuntuu olevan porukan nähtävästi nuorin jäsen, jonka jutut alkavat käydä rasittaviksi. Mutta sitten naiset jäävät kivisortuman vuoksi loukkuun, ja lisäksi käy ilmi, että Juno on tahallaan johtanut heidät aivan eri luolaan kuin mistä oli ollut puhe. Kunnianhimossaan Juno haluaa olla uuden luolan löytäjä ja saada oman tai ryhmänsä nimen jäämään historiaan luolalle annettavassa nimessä. Niinpä hän on antanut ryhmästään myös väärän reitti-ilmoituksenkin, joten naisille ei ole apua luvassa. 

Naisten ei auta muu kuin yrittää etsiä uloskäyntiä jostain muusta suunnasta kuin mistä he ovat luolaan tulleet. Ahtaanpaikankammosta kärsivälle tämäkin kauhu riittää. Luolassa on pimeää ja se vähä, mikä nähdään, värjäytyy käytössä olevien lamppujen ja muiden valojen mukaan milloin punaiseksi milloin vihreäksi, joista punainen alkaa näyttäytyä verenä, kunhan elokuva etenee vielä hieman. Vaikea ”maasto” vaatii myös veronsa, ja pian yhdellä naisista on käsi hajalla ja toisella avomurtuma jalassa. Murtuneen jalan luun paikoilleen laittaminen edustaa verisiä elokuvia karttavalle jo taatusti kipurajan ylitystä.

Hiljakseen elokuva vihjaa myös siihen, että luolassa tosiaan saattaisi asua joku. Naiset löytävät kalliomaalauksia, ikivanhan kiilan ja lopulta röykkiöittäin eläinten luita. Sarah jopa näkee vilauksen miestä muistuttavasta olennosta, tosin toiset luulevat hänen nähneen näkyjä. Mutta kun lopulta paljastuu, millaiset olennot luolaa asuttavat, elokuvan tyyli muuttuu täysin. 

Naisista tulee ruokaa, jonka kimppuun luolaoliot käyvät heti tilaisuuden tullen. Nyt katsoja saa pelätä, missä pimeydessä ja luolaston ahtaudessa seuraava hirviö odottelee. Väkivalta on todella veristä. Ei liene yllätys, että naiset kuolevat yksi toisensa jälkeen ja että lopulta jäljelle jää kaksi, joilla on itse asiassa hyvinkin merkittävä kana kynimättä. Sen sijaan se yllättää, kuinka kauniista, lempeänoloisesta naisesta tulee muutaman hirviömurhan jälkeen olemukseltaan yhtä pelottava kuin luolaston hirviöt. 

Elokuvan loppu on kauhuelokuvalle tyypillinen, voisi sanoa kliseinen. Se on silti aika toimiva – säikäyttää ja jättää lohduttoman olon. Kokonaisuutena The Descent -elokuvaa voi pitää melkoisen toimivana. Jollain lailla se on omaperäinenkin, sillä ainakaan minä en muista nähneeni kovin monta luolaan sijoittuvaa elokuvaa. Leffa yhdistää myös hyvin todelliset pelot kuolemisesta suljettuun tilaan vain siksi, ettei sieltä pääse pois, ja kunnon veriroiskeisen kauhun. Pimeässä tämä olisi tietenkin pitänyt katsoa eikä kotisohvalla. Ympärillä oleva valo ja muut esineet vievät illuusion siitä, että katsojakin olisi luolan pimeydessä.