En ole ennen lukenut Paul Austerin teoksia ja jossain määrin ajattelin, että ne ovat minulle liian ”nyky”kirjallisuutta. Olosuhteet johtivat kuitenkin siihen, että tutustuin kahteen Austerin pienoisromaaniin, jotka ovat Suomessa ilmestyneet yksissä kansissa. Teokset ovat Mies pimeässä (2008) ja Matkoja kirjoittajankammiossa (2006). Yksiin kansiin nämä tuotokset sopivatkin, sillä niissä on paljon samaa. Toisaalta tuota samaa on niin paljon, että kahdessa tällaisessa tekstissä onkin yhdeksi lukuelämykseksi liikaa.Mies pimeässä kertoo yhden miehen yhden unettoman yön ajatuksista. Mies asuu erostaan kärsivän tyttärensä luona. Samassa talossa asuu myös miehen tyttärentytär, joka yhtä lailla suree miehen menetystä: hänen poikaystävänsä on teloitettu raa’asti Irakissa. Katya, tuo tyttärentytär, on aiheestakin vakavasti masentunut.
Mies itse, August Brill, ei hänkään ole kovin hilpeä. Yön pimeydessä hän kehittelee päässään tarinaa, jossa Owen Brick -niminen mies on saanut Yhdysvaltain toista sisällissotaa käyvässä rinnakkaismaailmassa tehtäväkseen tappaa miehen nimeltä August Brill. Vähemmästäkin tulee lukijalle mieleen, että tuo yksinäinen uneton mies haluaa kuolla. No eipä halua. En tiedä, mitä hän haluaa, eikä hän itsekään varmaan tiedä.
Matkoja kirjoittajankammiossa kertoo toisesta suljetussa tilassa olevasta miehestä. Jos mahdollista, tarina on omalla tavallaan vieläkin absurdimpi. Herra Blank, vanhus, kirjailija, on suljettu huoneeseen, jossa häntä tarkkaillaan. Huoneessa käy ihmisiä, jotka kirjan kansiliepeen mukaan ”tarkkaavainen lukija saattaa muistaa Austerin aiemmista teoksista”.
On vaikea ymmärtää, miksi Auster on ujuttanut näihin lyhyehköihin tarinoihin (kahden tekstin yhteismitta on vajaat 350 sivua) ainekset ties kuinka moneen täysimittaiseen romaaniin. Joillakuilla nähtävästi on kovin paljon ideoita… Lisäksi Auster syyllistyy kikkailuun, jota jotkut ehkä pitävät korkeakulttuurin ja älykkyyden merkkinä mutta jota voi kutsua myös tekotaiteelliseksi paskaksi. Niin, ja kirjoittaminen kirjailijoista on jo vanha juttu. Miksi kirjailija olisi maailman kiinnostavin ammatti, josta kirjailijoiden pitää jatkuvasti kirjoittaa? No hyväksytään, August Brill on kriitikko, ei kirjailija, mutta yhtä kaikki molempien tarinoiden päähenkilö kirjoittaa tai on ainakin kirjoittanut elääkseen. Ei kirjoittaminen itsessään ole jumalallisuutta tai mitenkään sen maagisempaa kuin mikään muukaan työ.
Paul Auster ei siis saanut minua pauloihinsa ainakaan näiden tekstien perusteella. Toisaalta hänen teoksiaan julkaistaan aika innokkaasti Keltainen pokkari -sarjassa, ja kun olen taas joskus pokkariostoksilla, saatan kuitenkin antaa hänelle toisen mahdollisuuden. Katsotaan.
"Lisäksi Auster syyllistyy kikkailuun, jota jotkut ehkä pitävät korkeakulttuurin ja älykkyyden merkkinä mutta jota voi kutsua myös tekotaiteelliseksi paskaksi."
VastaaPoistaKiitos mainiosta luonnehdinnasta ja kiteytyksestä, tiedän tasan tarkkaan, mitä tarkoitat. :D Itsekään en täysin pidä Austerista, hän on liian tietoisen taitava eikä siksi kiinnostava. Sellainen teksti viihdyttää mutta ei kosketa.