torstai 30. syyskuuta 2010

Körssittelystä

Uudistavat taas tupakkalakia, muistuttaa aamuinen Hesari. Minua ei sinänsä haittaa, että tupakoitsijat pysyvät tupakoimassa jossain muualla, sillä itse en tupakoi. Minua ei myöskään haittaa, että nuorten tupakointia yritetään vähentää, sillä mitä harvempi nuori alkaa turmella terveyttään tupakalla, sen parempi. Silti lainsäätäjien ajatukset oudoksuttavat minua.

Suomesta ei tule savutonta maata, tavoitelkoon tupakkalaki ihan mitä tahansa. En nyt äkkiseltään keksi koko maailmanhistoriasta yhtään pahetta, joka olisi suosiota vallattuaan onnistuttu hävittämään kokonaan. Realismi tekisi lainsäätäjillekin hyvää. Olen niitä, jotka uskovat, että kieltäminen lisää houkuttelevuutta ja/tai vie ilmiön maan alle. Jotkut asiat on tarpeen kieltää, mutta se ei saisi johtaa siihen, että päällisin puolin kaikki näyttää hyvältä, vaikka ongelmia onkin maton alla vaikka muille jakaa.

Opettajat ovat myös joukolla soitelleet sosiaali- ja terveysministeriöön ja kyselleet, pitääkö heidän uuden tupakkalain myötä ottaa haltuunsa oppilaiden laittomasti hallussa pitämät tupakat. No, keskimäärin oppilaat eivät taida levitellä sätkäaskejaan ympäriinsä, vaan näpeissä on kerrallaan vain se yksi savuke, joka palaa. Lisäksi aika monet opettajat ovat uskoakseni jo tähän asti jemmanneet itselleen tupakat, joita oppilaat eivät osaa pitää piilossa. Nyt heille onkin sitten muistutettu, ettei näin saa tehdä. No, se antaa toisaalta opettajille vapauden olla ottamatta pulttia siitä, onko oppilaalla tupakkaa vai ei. Eipähän tarvitse vääntää kenenkään kanssa, että annatko ne tupakat vai et. Toisaalta on naurettavaa, että on lakeja, joiden noudattamisesta tai noudattamatta jättämisestä ei loppujen lopuksi välitetä kakkakasan vertaa.

Loppukevennys - Isännöitsijä oli muistanut meitä lappusella, jossa huomauteltiin taloyhtiömme epäkohdista. Tupakointikin oli mukana. Meitä valistettiin seuraavasti: ”Tupakantumppeja ei saa heittää ikkunoista ulos piha-alueelle. Tupakkamiehiä varten on porraspäihin varattu harjat, joilla voi kerä [sic!] ikkunoista pudonneet tupakat.” Kutsukaa tasa-arvovaltuutettu! Peräänkuuluttakaa myös tupakkanaisten vastuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti